Kirittäret terävämpi ratkaisevassa 5. välierässä – jyväskyläläiset finaaleihin jo 19. kerran 2000-luvulla
Manse teki paremmin tilanteita, mutta Kirittäret meni finaaleihin laadukkaammilla kotiutuksilla ja loistavalla ulkopelillä.
Manse teki paremmin tilanteita, mutta Kirittäret meni finaaleihin laadukkaammilla kotiutuksilla ja loistavalla ulkopelillä.
Rauman Fera pelasi hyvän ottelun, mutta ei pystynyt torjumaan jatkuvasti tilanteita luonutta kotijoukkuetta.
Jo aiemmin runkosarjan voiton varmistaneet Kirittäret saivat ottelutuntumaa alleen pudotuspeleihin sisäpelin rullatessa laajalla rintamalla.
Porin Pesäkarhut haastoi Kirittäret tasaväkisesti aivan loppuun asti huimassa kärkiottelussa, mutta kotijoukkue pysyi yhä voittamattomana jo 18. kerran putkeen.
Kirittäret pelasi hienon ja tasapainoisen ottelun, Mansen suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä kotiuttajien tehottomuudessa.
Harvian otteluennakossa Tinja Töyrylän odotukset ottelusta Feraa vastaan.
Kirittärien tähtisikermän peli on tällä hetkellä säkenöivää katseltavaa, kun huippuyksilöt näyttävät joukkuelajissa parastaan. Runkosarjan voitto lienee enää kahden kauppa.
Kotijoukkue iski laajalla arsenaalilla ja hyvällä asenteella kolmen kunnarin iltapuhteen Hippoksella. Kaikki pelaajat merkkauttivat itselleen joko lyötyjä tai tuotuja juoksuja.
Jutin kauden ensimmäinen kunnari, Muikun hieno mailapeli ja katsomon hieno tunnelma hurmasivat Roihuvuoressa.
Laura Toikkanen säväytti paluuottelussaan, Jutta Myllyniemi löysi oman paikkansa ja Emma Körkkö pudotti 1500. kärkilyöntinsä jälleen hirmutehoilla.
Jyväskylän Kirittäret Ry
Volmarinkatu 15
40720 Jyväskylä
040 543 5500
toimisto@kirittaret.fi
SUPERPESIS
TALENT