fbpx

Kirittäret voittamaton Kuortaneella

Kirittärien pelikausi avattiin turnausmuodossa Kuortaneella 29.-31.01. antamatta vastustajille (Roihu, Kankaanpää, Seinäjoki) jaksoakaan eikä Kirittäret antanut yhteensä kuin 3 juoksua. Kirittärien Fanikatsomo teki turnauksesta raportin.

Seinäjoen Mailajussit eli tuttavallisemmin Jussittaret isännöi viikonloppuna neljän joukkueen turnausta Kuortaneella. Sunnuntaina Roihu ja Kankaanpää pelasivat pronssista, loppuottelussa olivat odotetusti vastakkain isäntäjoukkue ja Kirittäret. Jyväskyläläiset pelasivat nousujohteisen turnauksen ja veivät lopulta lähes näytöstyyliin turnausvoiton. Loppuottelussa Seinäjoki kaatui 2-0 (3-1, 5-0).

Fanikatsomo tavoitti pelinjohtaja Nalle Viljasen kommentoimaan turnauksen antia ja kertomaan muutenkin joukkueen kuulumisia.

– Turnaus oli meiltä tasapainoinen esitys. Pelasimme koko ajan erityisen hyvin ulkona. 3 annettua juoksua neljään peliin on hyvä suoritus, varsinkin kun ne tehtiin pääosin hyvillä välilyönneillä. Sisäpelissä tehtiin hyvin tilannetta Roihua lukuun ottamatta. Roihu olikin erittäin pirteä yllätys nousijajoukkueeksi, sieltä on nousemassa hyvä joukkue Superiin.

– Pelipaikkakokeilut kuuluvat näihin harjoituspeleihin ja niistä saatiin hyviä näyttöjä. Viivi Partanen pelasi lauantaina Kankaanpäätä vastaan siepparina tosi hyvin. Muissa peleissä etukentällä vuorottelivat Susanne Ojaniemi ja Ella Mäkelä, molemmat pelasivat myös hyvin. Myös lyöntijärjestyksessä meillä oli muutamia kokeiluja. Hienoa oli se, että 2-kärjellä tehtiin tilannetta ja juoksuja kaikissa peleissä. Merkkivirheitä tuli jonkun verran, mutta ei mitään hälyttävää.

– Kauden tässä vaiheessa viikonloppuun pitää olla tyytyväinen. Peli, jota pelasimme Seinäjokea vastaan, olisi jo riittänyt kesällä aika pitkälle. Ulkopeliin haemme vielä vähän tarkennuksia ja keskitymme myös pelaaja pelaajaa vastaan -asetelmiin. Sisäpeliin kaipaan vielä pikkuisen lisää varmuutta. Esimerkiksi joka pesäväliltä on vielä saatava hieman aikaa pois eli pesiltä lähtöjä täytyy vielä treenata. Mutta hyvältä näyttää – uudet pelaajat Tinja Töyrylä ja Susanne Ojaniemi ovat olleet erittäin hyviä.

Uudenlainen talvi takana

Me tavalliset tallaajat olemme saaneet iloita kelin puolesta hienosta talvesta, mutta Kirittärille talvi on ollut – ja tulee olemaan – poikkeuksellisen rankka.

– Täytyy kyllä sanoa, että tästä tulee sikäli erikoinen talvi, että reissaamme enemmän kuin koskaan. Pelaajien kuormitusta lisää se, että nyt kun emme voi treenata Hipposhallissa entiseen malliin, joudumme hakemaan kauempaa kunnon harjoitusolosuhteita. Tanhuvaarassa olemme treenanneet pari viikonloppua, nyt oli tämä turnaus ja tulevina viikonloppuina olemme myös tien päällä. 2 viikon päästä pelaamme Joensuussa, 3 viikon päästä olemme taas täällä Seinäjoella ja helmikuun lopulla käväisemme Raumalla.

– Ensi viikosta meille oli tulossa palauttava viikko, mutta nyt kun Jyväskylässä koronailmaantumiset ja sen myötä rajoitukset ovat lisääntyneet, pelaajat pitävät täysin omatoimisen harjoitusviikon.

Kuortaneen turnauksen harjoitusotteluiden tulokset ja tunnelmat
Pe 29.01.2021 Kirittäret – Roihu 2-0 (2-1, 1-0)Kommentit: https://www.instagram.com/p/CKo_YbPFAeN
La 30.01.2021 Kirittäret – Kankaanpää2-0 (11-0, 10-1)Kommentit: https://www.instagram.com/p/CKrJj_dJ5t3/
La 30.01.2021 Kirittäret – Seinäjoki2-0 (3-0, 3-0)Kommentit: https://www.instagram.com/p/CKrq_2VF8Cc/
Su 31.01.2021 Kirittäret – Seinäjoki2-0 (3-1, 5-0)Kommentit: https://www.instagram.com/p/CKtqrumJh1V/

#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa #kuortane #harjoitusottelu

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös