Entiset huippupelaajat jättivät jäähyväiset Hiltonille tunteikkaissa ”hautajaisissa”

Tapahtuma keräsi ympäri Suomea 27 entistä tai nykyistä Kirittärien huippupelaajia paikalle muistelemaan vanhoja hyviä aikoja.  Tunnelma tuntui olevan kuitenkin selvästi hilpeämpi kuin tavallisissa hautajaisissa.

Pukukoppi. No mitä hittoa se on muuta kuin ahdas paikka, jossa kuunnella valmentajan änkyrää läksytystä,  pelikavereiden kiroilua ja uhoa, haistella nokka pitkällä urheilijoiden hikeä tai maistella voiton huumaa tai tappion kyyneleitä. Paikka odotella alkavaa peliä, seuraavaa erää tai jaksoa.

Hippoksen Hilton ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen pukukoppi. Harvoilta suomalaisilta urheilukentiltä löytyy ehkä niin legendaarista paikkaa kuin Hilton. Sen seinältä löytyy 12 tähteä, joista jokainen merkitsee yhtä voitettua mestaruutta. Kirittärien paljon nähnyt ja kokenut pukukoppi väistyy uuden tieltä, mutta muistot jäävät.

Vaatimattoman näköinen lautarakenteinen, maalipinnaltaan jo parhaat päivänsä nähnyt pukukoppi on kuitenkin parempi pintaa syvemmältä. Sillä on sielu ja sisällään vuosikymmenten lukemattomat tarinat. Hilton on osa suomalaista pesiksen kulttuurihistoriaa ja se katoaa uuden stadionin myötä.

Hilton oli ennen kaikkea Kirittärien Superpesisjoukkueen oikea koti ja kotipesä. Koti on paikka missä voi iloita tai surra, paikka missä huutaa tai vaieta. Paikka missä voi purkaa omia tunteitaan, paikka missä kuunnella toista ja hyväksyä ihmiset omana itsenään. Paikka mihin tulla myös silloin kun siltä tuntuu. Hilton on.

Jos naisten pukukopin nimeksi nostetaan kansainvälinen hotelliketju, niin perimmäinen ajatus on varmasti ollut osoittaa paikan korkea laatutaso. Usko omaan palvelutasoon onkin ollut aina korkealla. Ja kun Suomenmestaruuksiakin on tullut, niin eihän tässä nyt mihinkään Omenaan olla menossa. Vain Hilton kelpaa.

Miehiselle yleisölle tämän naispyhätön syvimmät salaisuudet ovat varmasti ennen eikä senkään jälkeenkään näkemättömiä salaisuuksia – kuviteltuja juttuja mitä tapahtuu jaksotauolla, miten puretaan tappio- tai voittopeli. Kuka nousee ylös ja sytyttää joukkueen voittamaan jälleen sen seuraavan pelin. Miten sen Tainan kanssa oikein juhlitaan? Eipä ole pelinjohtajien lisäksi varmaan montaakaan urosta päässyt kärpäseksi kattoon kuuntelemaan sitä mekkalaa.

Pukukopin kohta purettavat lautaseinät voisivat kertoa monta tarinaa. Mennäänpä siis hieman muistojen bulevardille. Tässä pyhätössä kulkeneet pelaajat tuntevat paremmin kuin ketkään muut mistä oli kyse Hiltonissa. Aluksi Kirittärien johtokunnassa urheiluvastaavana vaikuttava Armi Ahola kertoo Hiltonin syntyhistoriasta, tämän jälkeen Hiltonia muistelevat Paula Rautiainen, Maaru Seppä, Kaisa Salmela ja Virpi Hukka – kaikki oman aikansa isoja Kiritär-ikoneja. Hautajaisissa mukana olleilla pelaajilla on yhteensä käsittämättömät 82 Suomenmestaruutta.

Armi Ahola (Kiri 1984-1990, 1994-1998, Kirittäret 1999, 2005-2006)

Hilton on syntynyt hutikuussa 2006. 2005 voitimme mestaruuden ja ajattelin, että onhan tämä touhua, jos suomenmestareilla ei ole pukukoppia jossa on vesipiste, suihkuista nyt puhumattakaan. 2005 koppimme oli vanhan jääkiekkokaukalon alla luolassa.

Otin yhteyttä kaupungin liikuntatoimeen ja ehdotin, että tyhjillään olevasta pienestä pukukopista tehtäisiin Kirittärille uusi koppi. Tarjouduimme purkamaan väliseinän ja tekemään remontit itse jos vain saisimme luvan. Lupa tuli ja kaupunki hoiti vielä kaiken remontoinninkin. 

Istuimme silloisen huoltajan Katja Lehdon kanssa monta iltaa kahdestaan uudessa pukukopissa ja vain ihastelimme sitä. Pelaajille asiasta ei ollut hiiskuttu sanaakaan.

Sitten yhden harjoituksen jälkeen toukokuussa, pelaajien silmät sidottiin ja heitä pyöriteltiin sokkona pitkin kenttää ja lopuksi päädyimme uuteen pukukoppiin. Kun pelaajat riisuivat huivinsa oli ensimmäinen kommentti kaikkien suusta – WOW! Seuraava kommentti tulikin Marjut Hylkilän suusta: ”tosi hieno, mutta kuinka kaukana kentästä tämä on? Pelaajilla ei siis ollut mitään aavistusta missä olemme.

Sitten alkoi nimen mietintä. Aika nopeasti joku keksi että tämähän on HILTON! Sitten niitä tähtiä alettiin oveen keräämään ja nyt niitä on sitten jo 12!

Paula Rautiainen (Kirittäret 2000-2007)

Myöhästyin 4 minuuttia sovitusta tapaamisajasta tänne tullessani, ja ajattelin jo, että mitähän sanktioita se Ara (Armi Ahola) keksii. Mutta ei tullut tällä kertaa sakkomaksuja, niin kuin silloin joskus ennen.

Olen sen aikakauden pelaaja, että olen ollut siellä aikaisemmassa luolassa ja sitten tässä 2006 valmistuneessa Hiltonissa. Moni ei ehkä tiedä, mistä se sai viisi tähteä, mutta se tuli siitä, että olimme silloin viidettä kertaa peräkkäin loppuottelussa. Silloin ei vielä puhuttu mestaruusputkesta, vaan loppuotteluputkesta.

Olen niitä pelaajia, jotka näkivät Hiltonin ensimmäisen kerran. On ollut mukavaa havaita, kun olen keskustellut nuorempien pelaajien kanssa, että monet perinteet mitä silloin luotiin, ovat toiminnassa edelleen. Hiltonin merkitys on minulle suuri – hienoja hetkiä on siellä koettu. Pelien ja harkkojen jälkeen vietimme täälä paljon aikaa. Myös Vappua vietimme täällä pelaajien kanssa yhdessä monesti. Se on hieno perheen ja yhteisöllisyyden paikka. Ja nyt kun siellä kävin pitkästä aikaa, niin oli hienoa nähdä seinällä vielä vanhoja valokuvia. Hienoja hetkiä ovat vuodet pitäneet sisällään.

Hienoin näin yhtäkkiä mieleen tuleva muisto on varmasti se, kun meidät ensi kertaa tuotiin Hiltoniin. Meitä pyöritettiin pitkä matka ennen sitä side silmillä ympäriinsä. Me oltiin niin onnellisia siitä kuinka hieno meidän uusi pukukoppi oli.

Maaru Seppä (Kirittäret 2004-2009)

Muistan myös hyvin itse sen hetken, kun pääsimme sieltä kosteasta luolasta tähän uuteen pukukoppiin. Mieleen on jäänyt se dramaattinn musiikki, mikä sioi taustalla ennen kuin saimme poistaa siteen silmiltä.

Hiltonilla on ollut itselleni iso merkitys, sillä se oli minulle monet vuodet vähän niin kuin koti. Vietin siellä varmaan enemmän aikaa kuin omassa kodissani. Siellä näki parhaita kavereita ja ystäviä aikana, jolloin en tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin pelasin pesäpalloa.

Hiltonissa sattui ja tapahtui. Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat olleet varmasti ne hetket, kun mestaruushumun  suurin häly on laantunut ja istut siinä penkillä, katsot pelikaveria silmiin ja tajuat, että me tehtiin se yhdessä. Perheenä ja yhteisönä – ne olivat hienoja hetkiä!

Kaisa Salmela (Kirittäret 2006-2011)

Ihan nostalginen fiilis, ajettiin Vera Vikströmin kanssa tänne tuolta Lapin läänistä asti. Tulin Kirittäriin juuri sinä vuinna kun Hilton rakennettiin – ja kuusi vuottahan täällä pelattiin. Hiltonista on jäänyt mieleen, että se oli semmoinen kapteeniston äänenkuulumispaikka, ne huikeat uskonluontipuheet siinä tiiviissä kopissa. Pelinjohdon piiitkissä palavereissa istuttiin täällä monet kerrat. Olin yleensä viimeinen, joka sai pelipuvun päälle, mutta kun sai piikkarit jalkaan, niin tiesi, että on valmis koittoon.

Tappioitakin välillä toki tuli, mutta vuoden 2009 on ollut tuloksiltaan hurjin. Hävittiin koko kaudella harkkapelit mukaan lukien vain kaksi peliä eli olen päässyt nauttimaan niistäkin hetkistä, kun oltiin täysin ylivoimaisia.

Muistan kun Holapan Riitta oli kapteenina v. 2010, kun Pori pelasi ihan uskomatonta kautta. Ensimmäistä kertaa katsoimme jotain toista joukkuetta ihaillen: he olivat nopeita ja onnistuivat kaikissa suorituksissaan. Riitta oli tehnyt kapteeniston kanssa ison työn ja näytti kopilla kuvia porilaisten arjesta pilakamppeita päällä ja loi uskoa, että he ovat ihan tavallisia ihmisiä. Sen jälkeen kävelimme kentälle – oli jo aika pimeä alkusyksyn ilta – foliokynttilät kädessä. Meillä oli kynttiläkuja ja siinä oli juttuja kenelle kaikille ollaan hävitty ja mistä on noustu runkosarjassa. Ja sitten voitimme Porin välierissä 3-1.

Virpi Hukka (Kirittäret 2014-2019)

Mahtavaa olla täällä taas pitkän ajan jälkeen! Hiltonilla oli itselle Kirittärien vuosina aivan valtava merkitys. Aina kun tultiin treeneihin, niin mentiin kopin kautta. Myös kun tuli tekemään omatoimisia treenejä, niin tiesi, että siellä on aina joku. Siitä tuli semmoinen mukava ja turvallinen yhteisö, johon oli aina kiva tulla.

Mitään ykittäistä mieleenpainuvaa tapahtumaa ei näin yhtäkkiä tule mieleen, mutta paljon on hyviä pieniä ja onnellisuutta kohdattu niinä vuosina, mitä sain Hiltonissa viettää.

Emma Sallinen (Kirittäret 2017-2019)

Emma ei päässyt itse paikalle, mutta laittoi oman adressinsa puhelinviestinä:

”2019 mestaruuden jälkeen avasin vähän vauhdilla kuohuvaa ja jätin pienen kuhmun (Hiltonin) kattoon. Muistaakseni kirjoitin viereen ”Emma was here”. Isomman jäljen Kirittäret on jättänyt onneksi minuun. Hauskoja iltamia! Tehkää muistoille niiden ansaitsemaa kunniaa!”

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100