fbpx

Erikoinen viimeinen vuoropari toi voiton välieräavauksessa

Kirittäret ryösti kotiedun itselleen lukemin 1-0 (1-1,4-2). Välierät jatkuvat jo tänään su 28.08. klo 16 Hippoksella

Välieräavaus Porissa oli juuri niin tiukka kuin arvata pystyi. Molempien jaksojen ratkaisut venyivät viimeiseen mahdolliseen tilanteeseen.

Kirittäret lähtivät otteluun tutulla kokoonpanolla. Porilta puuttui kokoonpanosta puolivälieräsarjassa loukkaantunut viime vuoden pudotuspelien paras pelaaja Tiia Peltonen.

Pori hutunkeiton voitettuaan valitsi sisällä aloituksen. Yhden palon ajo. Mari Mantsisen viimeistä syöttöä yritettiin vedota vääräksi mutta syöttötuomarin näyttäessä valkoista vuoro loppui siihen ilman kotiutusyritystä. Kirittärien ensimmäinen sisävuoro ei sen enempää tuottanut tulosta. Porin lukkari Minttu Vettenranta päästi useasti etenijän vapaalla ykköspesällä, mutta kertaakaan Kirittäret ei etenijään kakkospesälle asti saanut. Porin toisessa vuorossa Eveliina Tuominen oli puhkoa pallon takaa läpi, mutta Tinja Töyrylän venytys pelasti läpilyönnin. Pori rakensi jälleen ajolähdön Susanna Puistolle. Puiston kolmossaumasivallus näytti jo hetken juoksulta Ella Mäkelän joutuessa heittämään huonosto asennosta. Lopputuloksena kuitenkin niukka palo. Toisessa vuoroparissa Kirittäret rakensi ensimmäisen kolmostilanteen ja ajolähtönsä. Todellista kotitusta ei kuitenkaan päästy yrittämään Sara Kujasen viimeisen lyönnin leijaillessa laittomaksi. Porin kolmas sisävuoro noudatti tuttua kaavaa. Henna Juka kentälle ja pian oli ajolähtö jokereille. Tässä vaiheessa Mari Mantsinen otti tahtipuikon ja molempien jokerien kotituksiin väärät napsahtavat oikeaan paikkaan. Kolmannessa vuorossa Kirittärien osumat alkoivat napsua keskipalloon. Päivän pelissä valitettavan harvoin mailan varteen päässyt Venla Karttunen puhkoi kolmosrajasta suoraan kakkoselle. Takatilanteessa Tinja Töyrylän vapaa tippui kakkosjatkeelle Ella Korpelan rikkoessa ottelun juoksutilin. Pori kiri viimeisellä sisällään väkisin tasoihin 1-1. Emilia Linna mainiolla hidastetulla juoksun tuojana nopea Henna Juka. Susanna Puiston jakson neljäs yhden palon ajolähtö tyrehtyy Eeva Mäki-Maukolan koppiin ja kentän tyhjenemiseen. Kirittäret suoritti pelaajavaihdon ennen viimeistä tasoittavaansa, Ella Mäkelä jokeripaitaan ja Sara Kujanen numeroksi 8. Sisävuoro aloitettin hyppäämällä suoraan kärkeen Ella Korpelaan. Jaksovoitto oli jo tuloillaan Susanne Ojaniemen kiitäessä kotipesään jokeriksi siirretyn Ella Mäkelän puhkoessa polttolinjan. mutta sitten tapahtuikin jotain hämmentävää Ojaniemen törmättyä kulmalippuun kompuroiden kotipesään valitettavasti tässä vaiheessa jo pallon ennättäessä ennen Sussea kotipesään. Törmäyksestä johtuen Porin polttoheitto ennätti ennen Susannea ja jaksotauolle mentiin jakson päättyessä tasan.

Kirittäret aloittivat toisen jakson sisällä. Kotiutukset jäivät kuitenkin piippuun ja Pori teki helpot palot kotiin kahdesti. Porin sisävuoro oli tehokas. Kärki jatkoi erinomaista suorittamistaan rakentaen jokerikaksikolle ajolähdöt. Susanna Puisto ensin polttajan paikalle palanneelle Ella Mäkelälle joka kerran punnitsi palloa ja Emilia Itävalo ehti kotinpesään. Jatkuneesta ajotilanteestä jokeri Pauliina Harinen löi merkkaamattoman kolmoskopparin eteen ja Tinja Töyrylän tulinen tappoheitto näytti jo tuottavan palon mutta harmillisesti heiton pomppu meni lukkari Mantsisen räpylän vierestä. Toinen sisävuoromme ei tuottanut tulosta ja lyönnitkin jäivät huonosti numeroon 3. Porin sisäpelin painostus jatkui toisen tasoittavalla. Kaava oli tuttua tutumpi, kärki tekee ajon ja jokerit lyömään. Laura Toikkasta haastettiin lyhyillä kakkosrajanäpyillä, mutta Laura ei ollut yllätettävissä palojen tullen vain muutamia kymmeniä senttejä kotipesään. Kirittärien kolmaanteen sisävuoroon saatiin yhden palon ajolähtö, mutta avennusjuoksu jäi vain muutamista senteistä kiinni. Porin kolmas vuoro noudatti jälleen kerran tuttua kaavaa. Kärki teki ajon yhdellä palolla ja Puisto lyömään. Tiukka veto kolmossaumaan jäi kuitenkin Venla Karttuselle reaktiokopiksi. Ratkaisevaan viimeiseen sisävuoroonsa Kirittäret lähti jokeri Kati Tanhualla ja numerosta 6. Yksi palo tuli alle. Venla Karttusen koppilyöntiin tuli valtava yläkierre ja pallo meni ykköstilanteessa takaa läpi ja Laura Toikkanen juoksee ykköseltä kolmoselle. Seuranneesta ajotilanteesta jokeri Sara Kujanen löi merkaamattoman välilyönnin Laura Toikkasen ottaessa mainion lähdön kolmoselta. Tilanne 2-1. Jatkunutta yhden palon ajoa tuli purkamaan Mari Mantsinen. Lyönti putosi väliin ja jakso tasoittuu 2-2:een. Edelleen jatkunutta ajotilannetta tuli purkamaan kärki Ella Korpela. Viimeinen Korpelan lyönti tippui kolmen Porin ulkopelaajan keskelle ja yht’äkkiä Kirittäret oli siirtynyt johtoon 3-2. Ajo jatkui sitä purkaamaan tullen Eeva Mäki-Maukolan. Jälleen kerran surriainen putosi väliin tilanteeksi 2-4. Pori rakensi viimeiselle sisävuorolleen ajolähdön peräpäästä. Puiston kotiutuksen poimii Emma Körkkö. Jokeri Pauliina Harisen juoksulta näyttäneen lyönnin haki lähes maanrajasta kopiksi Tinja Töyrylä. Porin toinen palo tuli lyöjän välistäjättämisen ilmoittamisesta jättämisestä. Viimeisen palon teki Ella Mäkelä kakkoselle Henna Jukasta.

Lukkarien välisen taiston voittanut kotipesän kuningatat Mari Mantsinen pelistä ja omasta lukkaripelistä:

– Sisällä oli kyllä nihkeää.. Mutta kyllä tuo ulkopeli oli mahtavaa. Omasta pelistä, ekalla jaksolla meni hyvin ja sain pidettyä Poria kiinni. Toinen jakso ei ihan niin hyvin mennyt. 

Pelinjohtaja Mattias Kitola:

– Ulkopeli oli erinomaista vaikka pari Porin juoksua meidän räpylästä tulikin. Sisäpelissä on parantamista huomiselle. Paljon jäi lyömiämme pieniä, jotka jäivät liian lyhyiksi ja joista tuli turhia paloja.  Mutta olihan tuo pelin loppu kovin erikoinen…

Välieräsarja jatkuu heti perään jo sunnuntaina 28.08.2022 Hippoksella klo 16. Mielenkiintoista on nähdä miten nukuttu yö vaikuttaa Kirittärien sisäpelin avautumiseen ja löytääkö Porin kova kotiutusosasto lyönneilleen paikat Kirittärien tiiviisti ulkopelistä. Eilisessä pelissä molempien joukkueiden lyöntivuorot katkesivat lähes poikkeuksetta keskipalkkiin, vähemmän optimaaliseen paikkaan. Löytyykö tähän muutosta ja millä taktiikalla pelinjohtajat sisävuorojaan pyörittävät, jos tämä jatkuu. Varmaa on, että toisenkin välierän ratkaisut löytyy vasta pelin loppuhetkiltä. Tervetuloa kaikki Hippokselle!

Tilastot https://www.pesistulokset.fi/ottelut/58384

Palkitut

ITinja Töyrylä
IIVenla Karttunen

Otteluraportin tarjoaa

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös