Roihuttaret haastoi, mutta Kirittärien rutiini riitti kotiavauksessa
Raumalla hieman yskähdellen esiintynyt Kirittäret voitti sisukkaan Helsingin Roihuttaret puhtaasti 2-0 (5-2, 4-0) sateisella ja kolealla Hippoksella.
Raumalla hieman yskähdellen esiintynyt Kirittäret voitti sisukkaan Helsingin Roihuttaret puhtaasti 2-0 (5-2, 4-0) sateisella ja kolealla Hippoksella.
Rauman Otanlahdessa nähtiin jännittävä peli, josta ei toki isommin ruusuja jaeta kummallekaan joukkueelle.
Äärimäisen jännittävä peli viime syksyn finalistien välillä kääntyi Kirittärien voittoon MansePP:stä supervuorossa 1-2 (2-5, 2-1, 0-1).
Kone yskähteli paikoitellen niin kuin avausottelussa monesti on tapana, mutta peräti 75 % tehoilla kotiuttanut Kirittäret vei avausottelussa ansaitun voiton.
Kirittärien sisäpeli jäi tänään vähän telineisiin ja kun taas Manse petrasi ulkopeliään, se otti finaalien avausvoiton 1100 katsojan edessä luvuin 2-0 (3-2, 5-4).
Hippoksen upea 1700-päinen yleisö sai nähdä mahdollisesti vanhan stadionin viimeiset jäähyväiset, kun Kirittäret voitti Manse PP:n toistamiseen Superpesisfinaaleissa
Huikeaa ulkopeliä pelannut Kirittäret oli laadukkaampi myös sisäpelissä naisten avausfinaalissa. Kotiedun ryöstö Manselta tuli puhtaasti numeroin 0-2 (2-5, 2-5).
Kirittäret B-tytöt taipui tiukassa 2. välierätaistossa pronssiotteluun – Pesäkarhut finaaleihin otteluvoitoin 2-0.
Pesäkarhujen Superpesistähdet lukkari Vilma Järvisen johdolla niistivät ensimmäisen välierän selvästi 2-0 (5-1, 7-3).
Erinomaiseen ulkopelivireeseen päässyt Kirittäret kaatoi Porin Pesäkarhut välieräsarjassa suoraan 3-0. Kirittäret jatkaa finaaleihin, Pesäkarhut palaa pronssikauteen.