Pitkät pelitauot myrkkyä Kirittärille – kotijoukkue kaatui heikkoihin kotiutuksiin Feraa vastaan

29.6.2018

Kirittäret – Rauman Fera 0-2 (0-1, 5-6)Pitkät sarjatauot eivät näytä sopivan Kirittärille, sillä jo toistamiseen sarjajohtaja joutui taipumaan tullessaan harjoitteluvapaalta takaisin kehään. Kotipesäänsä juhannustauon jälkeen palannut kotijoukkue kaatui omaan tehottomuuteensa, kun sarjan alempaan keskikastiin kuuluva Rauman Fera vei yllättäen kaikki sarjapisteet numeroin 0-2 (0-1, 5-6). Kirittärien peli kaatui ennen kaikkea kotiutuksiin, joista tehot jäivät uupumaan. Kolmostilanteet menivät kotijoukkueelle 18-13. Fera oli ulkona hyvä ja kohensi asemiaan jatkopelien kannalta. Kirittärien ulkokenttä ei myöskään tänään pelannut aivan omalla tasollaan.Ottelun lähtökohtatilanne oli selkeä. Sarjajohtaja kohtaa kotonaan viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevan Feran. Vierasjoukkueella oli alla muun muassa voitto Porista, mutta Kirittärien esitys Hippoksen lähes 700 yleisön edessä oli silti kesy. Joukkue menetti kauden ensimmäiset pisteensä altavastaajille. Tilastotappio on kuitenkin sarjan jatkumon kannalta minimaalinen verrattuna muiden kärkijoukkueiden pistemenetyksiin.Kirittäret aloitti ottelun terävästi ulkona ja Feralle annettiin vain 2-tilanteita kahdessa ensimmäisessä vuosoparissa. Kotijoukkue taas rakensi heti alusta ajolähdön, josta ei kuitenkaan saatu pinnoja aikaiseksi. Sama tahti jatkui toisen tasoittavalla. Pöytä oli katettu Kirittärille, mutta tehojen puute antoi Feralle lisää itseluottamusta ja ottelun hahmo Sini Grip vei vieraat kolmannessa vuoroparissa 0-1 johtoon, mikä riitti lopulta jaksovoittoon. Kotijoukkueelle tarjottiin vielä neljännen tasoittavalla tasoitusmahdollisuus, mutta kotiutukset menivät taivaan tuuleen. Jyväskyläläiset jätettiin ensimmäistä kertaa kauden aikana nollille yhden jakson aikana. Toisen jakson kotijoukkue aloitti terävästi menemällä omalla aloittavallaan 2-0 johtoon. Fera sai henkisesti kovan otteen jaksovoitosta, kun se karkasi tasoittavalla vuorollaan 2-3 johtoon. Sini Griin kakkosrajapuhkaisu osoittautui jakson ratkaisevaksi. Raumalaiset karkasivat toisessa vuoroparissa jo 2-5 johtoon, Kolmannen aloittavalla Kirittärien Emma Nieminen löi kahdella perättäisellä kotiutuksella kotijoukkueen 4-5 tilanteeseen, mutta kun Tinja Töyrylä löi kolmannen juoksunsa, niin Valkeejärven viimeinen kavennus 5-6 oli laiha lohdutus, kun kärjestä otettiin liikaa paloja. Sairauslomalta palanneelle Nalle Viljaselle kotijoukkueen suoritus oli pettymys.- Meiltä oli aika nihkeä esitys. Kotiutukset tökkivät ja annoimme ulkopelissä liikaa siimaa Feralle. Tilanteiden rakentelu oli hyvää, mutta jatkumo ei toiminut. Kirittärien varmasti koppinsa nostanut ja kerran kotiuttanut Venla Karttunen palkittiin LähiTapiola Keski-Suomen ottelun vakuuttavimpana pelaajana ja kaksi juoksua lyönyt Emma Nieminen EriKeeper -liimanäppinä. Mari Mantsinen pelasi jälleen hyvän pelin. Ennen sarjan alkua heittopussiksi povattu Fera on ollut ehdottomia kauden yllättäjiä. Vaikka otteet ovat toisinaan lipsuneet pahastikin, niin tänään se palkittiin maukkaalla vierasvoitolla. Feran parhaana palkittiin komeasti kolmesti kotiuttanut Sini Grip ja kakkosena ex-Kiritär Krista Fomin 100%:lla kärkkärityöskentelyllä.Kotijoukkue pitää Itä-Länsitauon ja palaa ruutuun vasta 5.7, jolloin Lapua astelee vastaan Hippokselle molemmille tärkeässä kärkikamppailussa.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös

Otteluennakko su 09.08. Kirittäret – Tampere klo 17

Kirittärien otteluruuhka jatkuu yhden välipäivän jälkeen taas Hippoksella su 09.08. klo 17 Manse PP vastaan. Katso Harvian otteluennakosta Jutta Myllyniemen mietteet tulevaan peliin. Myös superpesis.fi huomioi sunnuntain huippupelin uutisessaan https://www.superpesis.fi/uutiset/kirittaret-on-kaivannut-kovia-peleja-ja-nyt-se-niita-saa-manse-pp-hippoksella-ja-ruudussa-sunnuntaina/

Lue lisää »