fbpx

Otteluennakko Kirittäret-Roihu

8.8.2014

Huomenna pelataan Kirittärien viimeinen kotiottelu runkosarjan osalta. Vastustajaksi saapuu Roihu Helsingistä, joka on sarjataulukossa viimeisenä. Kesän aikana stadilaiset ovat onnistuneet nappaamaan vain kuusi pistettä ja ovatkin suunnanneet katseensa kohti alempia pudotuspelejä jo jonkin aikaa sitten..

Viime aikoina Roihu on pelannut kuitenkin nousujohteisesti, sillä se on jättänyt Porin Pesäkarhut kahteen pisteeseen. Myös sarjajohtaja Lapuaa vastaan toinen jakso oli tiukka. Eilen torstaina Roihu otti kolme pistettä kotikentältään Vipattarilta. Kirittärien ja Roihun aiempi kohtaaminen Helsingissä päättyi Kirittärien 1-0 voittoon, joten silloinkin Roihulaiset onnistuivat nipistämään pisteen, vaikka itse jäivätkin nollille.

Lauantain otteluun Kirittäret lähtevät oman pelinsä kehittämisen kautta. Valmistautuminen puolivälieriin on aloitettu. ”Lähdemme kehittämään erityisesti omaa kaaripeliämme, sillä sen on oltava puolivälierissä parempaa. Kaaripelin merkitys korostuu mitä pidemmälle kausi etenee”, kertoo Nalle Viljanen.

”Marjukka Urpelainen pelasi loukkaantumisensa jälkeen ensimmäisen ottelun Porissa. Hänelle on tärkeää saada pelituntumaa. Omassa pelissämme kiinnitämme huomiota myös kopinnostoihin sekä kärjen takana etenemiseen, jotta olemme peli peliltä parempia”, Nalle jatkaa.

Lauantain ottelu on Keskimaan isännöimä, ja otteluun on S-etukortilla koko perheelle vapaa pääsy! Lapsille on järjestetty ohjelmaa klo 16.30 alkaen pelin alkumetreille asti, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle. Ennen ottelua tarjolla on myös kahvia,mehua ja pullaa lapsille ja vanhemmille.

Kirittäret – Roihu ottelu pelataan Hippoksella lauantaina 9.8. klo 17.00.

Tervetuloa!

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös