fbpx

Tahko kaatui Kirittärien tehokkaisiin kotiutuksiin – Sara Kujasesta Hippoksen uusi lemmikki

Kirittäret vyörytti raikkaan rennolla ja kauden tehokkaimmalla sisäpelillä taululle isot numerot. Ulkopeli toimi myös mainiosti ja Tahkon sisäpeli jäi telineisiin.

Kun pelaajat kuulutettiin kentälle, niin moni saattoi hetken höristellä korviaan, jotta hetkinen! Tahkon numerolla 9 ei kuulutettukaan normilukkari Emmi Hannuniemeä, vaan kiilaan juoksi vuoden 2016 Kirittärien mestarijoukkueen lukkari Noora Matikka. Voi vain kuvitella Norpan mietteet ja fiilikset, kun muutaman pelin Suomensarjaa tällä kaudella Hyvinkäällä lukkaroinut pelaaja pääsi tositoimiin Superissa vanhalla kotikentällään.

Kirittärien pelinjohdon yllätysmomentti jäi useita piiruja pienemmäksi, mutta joukkue pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ottelun täysin samalla kokoonpanolla kuin edellisen pelin.

Kotijoukkue aloitti sisällä väkevästi ja Eeva Mäki-Maukolan Kirittärien otteluennakossa lupaamalle suurijuoksuiselle iltapuhteelle löytyi katetta heti alkajaisiksi. Kärjestä paloton ajo ja hienoa alkukautta pelaava Jutta Myllyniemi löi väliin 1-0. Seuranneesta ajolähdöstä niin ikään kautensa mainiosti aloittanut Venla Karttunen löi linjasta jyväskyläläisille jo 2-0.

Toisessa vuoroparissa Hippoksen 500-päinen kotiyleisö sai sitten sitä, mitä oli tullut katsomaan. Alkukaudesta sensaatiomaisesti Kirittärien ykköskotiuttajaksi noussut B-tyttöikäinen Sara ’Saku’ Kujanen pääsi esittämään monipuolisuuttaan jokerilyöjänä. Kun ulkokenttä vetäytyi syvälle odottaen Sakun vihaista kiskaisua, niin mailasta lähtikin kahdesti peräkkäin tuppinäpi etukenttään kahden juoksun arvoisesti.

Tästä tuli heti mieleen kaikkien aikojen lyöjätilastoa johtava Tanja Vehniäinen, kun hän otti vastaavalla tavalla kahdesti peräkkäin Kupittaalla näpyllä kotiin v. 2009, kun Turku-Pesiksen ulkokenttä vetäytyi syvälle odottamaan kovaa laakia. Aika kova vertaus.

Superlatiivit alkavat loppua, mutta kyllä huikea on tämän pelinaisen esiintulo jo 18-vuotiaana. Hippos on saanut uuden lemmikin. Mutta nyt vain jäitä hattuun myös yleisölle – nuori pelaaja merkataan aivan varmasti tulevissa peleissä ja tuloksen teko ei välttämättä ole enää pelkkää heinäntekoa.

Mutta takaisin peliin. 3. vuoropari oli Kirittäriltä ohivuoro, ja tasoittavalla tutulle kotistadionille palannut Vilma Ellan sisko Mäkelä löi hienosti väliin kaventaen tilanteeksi 4-1 ja oli muutenkin koko ottelussa vaisun Tahkon ainoita valopilkkuja. Viimeisellä sisävuorollaan Kirittäret lisäsi kaasua ja tehopisteitä tuli jakson aikana peräti 10 pelaajalle. Jakson päätteeksi kapteeni Laura Toikkanen iski välilyönnillä kotijoukkueelle loppunumeroiksi 8-1.

Toinen jakso ei ollut aivan yhtä säkenöivää sisäpeliä, vaikka alkoikin hyvin. Varovasti mailassa kauden aloittanut Kati Tanhua oli tänään täyttä tappuraa. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Kirittärien kärki saatiin päättäväisesti kentälle ja Kati kruunasi hienon iltapuhteensa lyömällä 2-rajasta loistavan läpärin tyhjään kenttään kunnarin arvoisesti. Näitä onnistumisia ykköskärki tarvitsee myös jatkossa. Myllyniemi ja Karttunen lisäsivät vielä Kirittärien johdon numeroihin 3-0, mutta tähän sisäpelin juhlat sitten loppuivat.

Pelissä oli paljon hyvää. Kotiutuspaikat oli katsottu tarkasti ja niihin iskettiin kovalla prosentilla. 11/14 on järkyttävän kova lukema. Kati Tanhua otti tänään isoa roolia ja kauan kaivattu varmasti kentälle menevä ykköskärki oli ainakin tänään tässä. Nollatilanne saatiin hyvin rikki ja keskipalkki päästettiin työmaalle tällä kertaa oikein rukkaset kädessä – ja tulosta tuli. Jutta Myllyniemi pelaa hienoa kautta – on loistava yleispelaajana ja noussut avainrooliin myös sisäpelissä. Ella Korpela Eeva Mäki-Maukola akseli toimii ja kun saadaan kärki liikkeelle, niin tulostahan syntyy. Yleisöäänestyksessä äänivyöryllä uransa 8. Itä-länteen valittu Emma Körkkö tekee taustalla tehoja niin vaihtajana, kotiuttajana kuin etenijänäkin.

Sisäpelissä vielä pieneen rooliin jäänyt Ella Mäkelä oli kerrassaan loistava ulkokentällä ja hänet palkittiin syystäkin ottelun parhaana ulkopelaajana Ruutu-tunnuksin. Mari Mantsinen oli iso syypää Hyvinkään tahmaiselle sisäpelille. Tohka tylsytti Tahkon, joskin Kirittärien ulkokenttä pelasi myös erittäin hyvin pois 3-tilanteet.  

Kirittärien ulkokenttää Tahko pystyi tosiaankin haastamaan vain hetkellisesti. Kertaalleen jo eläköitynyt ja urallaan kahdesti vuoden lukkariksi valittu Noora Matikka hyökkäsi muutaman pelin Suomensarjan kokemuksella pikahälytyksellä suoraan Superiin – rutiini on valtavan hyvä ja tuloksena oli lähtökohtiin nähden kerrassaan erinomainen peli. Vilma Mäkelä puri myös hienosti omaa kasvattajaseuraa ja oli Tahkon vaarallisin mailassa. Tahkon sisäpeliin jää silti paljon kehitettävää.

Kauden ensimmäisen kunnarinsa lyönyt Kati Tanhua – onnistuit hienosti tänään mailassa. Mitäpä mietteitä omasta ja joukkueen pelistä?

– Joukkueella on koko ajan ollut tasapainoisempaa peliä ja tänään tuli paljon peräkkäisiä onnistumisia – Ella Mäkelä teki aivan upeita suorituksia räpsässä. Tänään oli itselle hyvä päivä ja löysin oikeat lyöntiratkaisut. Itselleni olin asettanut tänään kaksi teemaa – syöksyminen ja haastolyönnit – joissa onnistuin hyvin. Pelinjohtokaksikko oli katsonut etukäteen hyvän paikan kunnarilleni, joten minä vain toteutin. Alkukauteeni en ole vielä kauhean tyytyväinen (7 peliä, 8 tuotua). Juoksuvauhdissa ja kentällemenonopeudessa on vielä parantamista, mutta ne kehittyvät pelitoistoilla. Hyväksyn tilanteen, mutta en ole vielä tyytyväinen omaan rooliini.

Nalle Viljanen oli tyytyväisen oloinen suojattiensa esitykseen.

– Oli meiltä tasapainoinen esitys niin sisällä kuin ulkona. Vapaat lyönnit eivät ehkä olleet ihan siellä mihin haettiin, mutta merkatut kotiutukset toimivat. Lyöntivalikoimat eivät aina toimineet, mutta hyvä toiseen jaksoon tulo ja erittäin tärkeät 3 pistettä meille. Noora Matikka näytti, että on pelannut joskus jonkun pelin lukkarin hommissa. Huomenna nollaamme joukkueen kanssa tilanteen. Pelaamme padelia ja kelaamme vähän tähänastisia aikaansaannoksia.

Kirittäret saa nyt arvokkaan viikon mittaisen palautumis- ja harjoittelujakson. Seuraavan kerran pesisdynastia nähdään Hippoksella pe 17.06.2022 klo 18, kun Rauman Fera testaa nousukuntoisen joukkueemme.

Harvian Jälkilöylyt

Ottelun lehdistötilaisuus

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42645

Palkitut

Ottelun SohwitarMari Mantsinen
ISara Kujanen
IIKati Tanhua
Ruutu-tähtiElla Mäkelä

Otteluraportin tarjoaa

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös