fbpx

Kirittäret toiseen puolivälierävoittoon pitkän kaavan mukaan kotiutuslyönneillä

Voitto kaivettiin hienolla ulkopelillä, nihkeä sisäpelikin aukesi hieman pelin edetessä.

Raumalle toiseen puolivälieräpeliin lähdettiin odotetulla kokoonpanolla, Emma Körkkö oli ivussa kokoonpanosta, Susanne Kohonen ulkokentällä ja Viivi Partanen oli jokerina. Joukkueet ovat tulleet toisilleen kauden aikana tutuiksi, sillä runkosarjaotteluiden lisäksi ennen kauden alkua pelattiin Feraa vastaan useampikin harjoitusottelu. Harjoitusotteluihin verrattuna Rauman Fera on parantanut peliään huimasti ja antoi kotonaan Kirittärille tiukan vastuksen erityisesti ulkopelissä.

Heti ensimäisen aloittavalla Fera avasi juosutilin Eveliina Kestin hienolla kakkosrajanapillä, jossa Kirittärien ulkokentälä oli pieniä hankaluuksia. Hieno kotiutus jäikin sitten lopulta Feralle ottelun ainoaksi – supervuoro ja kotiutuslyöntikisa mukaan lukien. Kun Kirittärien sisäpeli oli nihkeää koko jakson eikä harvoista kolmostilanteistakaan saatu onnistumisia, niin Fera vei kuin veikin ensimmäisen jakson 1-0.

Toinen jakso lähti Kirittärien sisäpelin suhteen aika lailla samoissa nihkeissä merkeissä, hienosti pelannut Rauman etukenttä lukkonaan lukkari Ilona Hakoniemi tyrehdytti Kirittärien tilanteen rakentelun. Vasta kolmannen aloittavalla Siri Eskola löi ja upeati kentälle koko ottelun ajan mennyt Ella Korpela toi vapauttavan avausjuoksun. Neljännessä vuoroparissa Kirittäret lisäsi johtoaan kakkokärjen rakennettua ajolähdön ja jälleen Siri Eskolan lyödessä lukemiksi 0-2. Kirittärien kärki Korpela – Eeva Mäki-Maukola joutui hieman oudompaan tilanteeseen purkamaan jatkunutta ajolähtöä, mutta se ei kärkikaksikkoa hetkauttanut. Ella Korpela löi ensin Laura Toikkasen kotiin ja Eeva Mäki-Maukola sopivalla surriaisella kotiutti hieman yllättävän juoksun tuojan Mari Mantsisen jakson loppulukemiksi 0-4.

Supervuorossa Rauma saatiin nollattua tylysti ja kärkikin sai rakennettua palottoman ajolähdön, mutta tällä kertaa voitto ei ratkennut vielä superissä. Kotiutuslyöntikisassa Kirittäret puolusti Feran kaikki yritykset, joista yksi oli lähellä tuottaa juoksun. Eveliina Kesti löi vastustamattoman kumuran, mutta Ella Korpela juoksi vastaan, otti noustevasta pompusta pallon haltuun ja poltti huimalla heitolla etenijän kotiin. Kotiutuslyöntien tasoittavalla Siri Eskola löi vapauttavan juoksun tappikumuralla Eeva Mäki-Maukolan kiitäessä voittojuoksun 0-1.

Kirittärien ulkopeli toimi mainiosti koko pelin ajan, Raumalle merkittiin ottelussa vain neljä kotiutusyritystä. Mari Mantsinen piti Feran pelaajat varpaillaan vaihtelevilla syötoillään, Ella Mäkelä napsi etukentällä tukun paloja ja kapteeni Eeva Mäki-Maukola esitti jälleen huimia polttoheittoja.

Huikean kopparipelin ja sisällä 9/10 kärkilyönnit tehoillut Ella Korpela kommentoi ottelua:

– Meillä oli koko ajan vapautunut tunne pelata. Ei tullut uskonpuutetta, vaikka sisäpeli ei koko ajan toiminutkaan. Pelinrakentelu tyrehtyi hieman kakkostilanteen purkuun, siihen pitää tehdä pieniä tarkistuksia lauantain kotipeliin.

Nalle Viljanen oli tyytyväinen toisesta pudotuspelivoitosta.

Viime vuonna oli samanlainen peli puolivälierissä Raumalla [2. puolivälierä Rauma-Kirittäret 1-2k]. Pudotuspeleissä voitot ovat tärkeitä, tyylipisteillä ei ole merkitystä. Nyt vaihtotilanteissa yritettiin viedä pienillä hieman liian pitkään eikä se oikein toiminut, kovilla saatiin paremmin tilannetta. Kotiutuksiin pitää tehdä pieniä tarkistuksia, näillä kolmostilanteilla pitäisi saada hieman enemmän juoksuja. Rauman 1-tilanteen purkuun pitää kiinittää myös lauantain pelissä huomiota.

Jukkueet jatkavat 3. puolivälierän merkeissä Hippoksella jo tänään lauantaina 28.08. klo 16, liput etukäteen kätevästi Nettilipusta https://www.nettilippu.fi/fi/event/kirittaret-fera-28-8.

Lumme Energian Pelinjohtajien haastattelut

Harvian Jälkilöylyt

Ottelun tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42152

Ottelun palkitut

I, Ottelun SeppäKati Tanhua
II, Lumme Energian paras ja energisin sisäpelaajaElla Korpela
360 Palveluiden paras ja yritteliäin ulkopelaajaEeva Mäki-Maukola

Otteluraportin tarjoaa:

#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa #otteluraportti #konnekuljetus

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös