Loistava ulkopeli ja kunnari 2-rajasta – vanha Hippos sai arvoisensa läksiäiset

 – Otteluraportit, Superpesis

Kirittäret otti 2 pisteen voiton vanhan Hippoksen jäähyväisottelussa kukistettuaan Joensuun Mailan 1-0 (2-2, 5-1).

Viimeistä peliä oli todistamassa 609 katsojaa.

Kirittäret aloitti pelin kahdella turhan tuntuisella palolla, mutta Tinja Töyrylän läpilyönti 2-rajasta toi kotijoukkueelle 1-0 johdon. Tasoittavalla vuorolla JoMan Nelli Huotari löi samasta paikkaa läpi ja vei samalla vieraat 1-2 johtoon. Kotijoukkue nihkeili koko avausjakson sisäpelinsä kanssa. Tuli selviä merkkivirheitä, kärjestä otettiin kärpäsiä ja laittomia vaihtolyöntejäkin oli turhan paljon. Jakson tasoitus nähtiin Sara Kujasen mailasta, kun hän onnistui viimeisessä vuoroparissa punnertamaan vastustajalta sen yhden pisteen. Tappipelaajan ohitus 2-puolelta oli jäätävä suoritus, kun alla oli jo kaksi paloa.

Kirittäret-JoMa 28.06.2023 Kuva Timo Juonoja

Venla Karttusen huikea polttoheitto kotiin, kun JoMa vielä haki kuumeisesti jaksovoittoa, oli mahtisuoritus. Katsomoon alkoi pikkuhiljaa valua usko siitä, että tähän kenttään ei kyllä enää kovin helpolla juoksuja lyödä. Hyvä tunne jäi puseron alle, kun Oona Kinnunen tappoi Hanna Toivasen lyönnin räpyläänsä ja päätti jakson juoksemalla pallon kanssa ykköspesään.

Toinen jakso oli Kirittäriltä pelillisesti selvästi ehjempi jakso. Ulkopeli oli ajoittain jopa säkenöivää ja sisälläkin tulosta tehtiin paremmilla tehoilla. Avausjuoksu tuli kuitenkin halvalla, kun JoMan muuten erinomaisesti pelannut lukkari Veera Toikka antoi epähuomiossa kaksi lautasväärää, ja Eeva Mäki-Maukola sai vapaataipaleen kotiin. Heti perään lyöjäjokeri Ronja Salmela ei jäänyt kauaa ihmettelemään, vaan kumautti pallon maisemaan 2-rajaleikkurillaan. Tuntui jotenkin hienolta, että pelin ratkaisu tuli juuri tästä kohtaa, mistä on vuosien saatossa nähty monen pelaajalegendan tuulettavan onnistumistaan. Ronjalle tuloksena uran ensimmäinen kunnari naisten Superissa + 2 tavallista ja tulostaululle lukemat 4-0. Uuden stadionin osalta voidaan jo nyt sanoa, että menneiden vuosien tapaisia 2-rajan karkeloita siellä ei tulla näkemään.

Kirittäret-JoMa 28.06.2023 Kuva Timo Juonoja

Tiedä sitten lannistuiko JoMa tästä vai toiko se Kirittärien peliin lisäpotkua – vaikea sanoa, mutta ulkopeli oli tämän jälkeen täyttä terästä. Jutta Myllyniemen räpylästä lähtenyt polttoheitto oli näistä näyttävin, vaikka yleisö oli reagoinut voimakkaasti äänijänteillään jo moneen muuhunkin ulkopelisuoritukseen. Loppulukemat 5-0 iski 3. tasoittavalla Eeva Mäki-Maukola hänelle niin mieluisasta 3-luukusta.

Kirittärien ykkösenä palkittiin Ronja Salmela ja kakkosena erittäin tasaista jälkeä pelistä toiseen jatkava Tinja Töyrylä. Ruutu-tähtipelaajaksi valittiin jälleen kerran uskomattoman hienon ulkopelin pelannut Venla Karttunen. 3-tilanteissa etulukijan paikalla pelannut Oona Kinnunen teki myös näyttäviä suorituksia ulkokentällä.

Joukkuekuva vamhalla Hippoksella pelin jälkeen

Varmastikin oikea henkilö kommentoimaan vanhan kentän viimeistä ottelua on viimeisen 7 vuoden aikana kotiyleisöä useasti villinnyt lukkarimme Mari Mantsinen.

– Kyllähän tuolla pukukopissa pelin jälkeen hieman haikean tunteikkaat olivat fiilikset. On hurjaa ajatella, että mitä kaikkea olemme vuosien mittaan ehtineet kokea tuolla stadionilla, niin nyt sitten kaikki jää todellakin historiaan. Toki odotamme innolla päästä pelaamaan uudella stadionilla. Teimme siellä alkuviikosta yhden treenin ja hyvältähän tuo tuntui. Itse pelissä olimme tosi hyviä ulkona – pelasimme varmaan kauden parhaan ulkopelimme tähän mennessä. Sisäpelimme jäi varsinkin avausjaksolla tehottomaksi.

Hyvästit Hippokselle 28.06.2023 Kuva Toni Ikonen

Pelinjohtaja Mattias Kitola oli lehdistötilaisuudessa jälleen viilipyttynä.

– Ensinnäkin olen tyytyväinen meidän ulkopeliimme. Tarkoitus on ollut kehittää sitä koko ajan ja nyt jäi tunne, että olemme jo aika lähellä siellä missä pitäisi. Saimme JoMan erittäin laadukkaan ykköskärjen hyvin kuriin. Sisäpeli kehittyy paikoitellen, mutta ei pysynyt tänään aivan kasassa. Vähäjuoksuisissa peleissä olemme vahvoja, mutta oma peluuttaminen jäi tänään harmittamaan. lukkari pääsi liikaa viemään meitä. Voittoon olen tyytyväinen ja erittäin onnellinen Ronjan onnistumisesta. Kaikki tietävät kuinka kova sisäpelipotentiaali hänellä on. Paikkoja ei ole paljoa aikaisemmin tullut, mutta nyt tuo läpilyönti tavallaan nosti meidän tunnetason paljon korkeammalle, myös ulkopelissä. Pari viimeistä vuoroa olivat vanhan kentän arvoista peliä meiltä.

Vanha Hippos siirtyy nyt siis 55 vuotta palvelleena eläkkeelle. Uuden pesäpallostadionin avausottelut nähdään lauantaina 01.07.2023, kun KirittäretTalent kohtaa kohtaa Ykköspesiksen ottelussa Kankaanpään Mailajuniorit klo 12:30 ja sen jälkeen uudessa kotipesässä aloittavat Kiri2020 miesten Ykköspesiksessä klo 17. Kirittärien Superpesisjoukkue korkkaa puolestaan uuden stadionin maanantaina 03.07.2023 klo 18, kun Ruudun päälähetyksessä kiilaan juoksee Pesäkarhut Porista.

Vanhan Hippoksen portit ovat sulkeutuneet. Kiitokset Vanha Hippos menneistä tunteikaista vuosista!

Harvian Jälkilöylyt

Ottelun lehdistötilaisuus

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/58863

Palkitut

Oomin Energisin pelaajaEveliina Rantonen
I, L&T Kierrätyksen KirittäjäRonja Salmela
IITinja Töyrylä
Ruutu-tähtiVenla Karttunen
Ottelun SohwitarRonja Salmela

Otteluraportin tarjoaa

#mestareidenmatkassa #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #tunteenpaloja

Lue myös