Lapua päätti Kirittärien kauden puolivälieriin

 – Otteluraportit, Superpesis, Yleinen

Kirittäret ei onnistunut kääntämään kurssiaan riittävästi viikonlopun peleistä, vaan Lapua oli tälläkin kertaa parempi.

Ensimmäisellä jaksolla Emma Kiviniemi vei Lapua johtoon 1-0 ulkokentän pienellä pomputtelulla. Kirittärien kärki teki kyllä tarvittavat tilanteet, mutta ainoa onnistumunen oli Tinja Töyrylän vastustamaton välilyönti. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan Riina Kerola löi välilyönnillä Lapuan ensimmäisen jakson voittoon. Kolmostilanteet menivät Kirittärille 5-4 ja kärkilyönnit 19-12.

Toisella jaksolla Kirittäret olikin sitten pakkovoiton edessä.

Kirittäret ei saanut jaksoon ihan parasta alkua. Iina Lehtinen pelasi edelleen lähes täydellistä vaihtopeliä ja Lapua teki 1 palon ajolähdön. Tähän asti ottelusarjassa hieman vaisusti esiintynyt Janette Lepistö löi Lapuan 1-0 johtoon etukentän häplätessä hieman palloa. Ajotilanteen jatkuessa Lapua lisäsi Kirittärien tuskaa menemällä 2-0 johtoon Riina Kertolan välilyönnillä. Vastauksena Kirittäret rakensi kyllä palottoman ajon, mutta kotiutukset eivät onnistuneet.

Toisessa vuoroparissa Kirittäret sai tehtyä nopeasti 2 ykköspaloa, mutta toiseksi viimeisenä lyöjänä Riina Kerola pääsi vihdoin ykköselle ja viimeisenä Janette Lepistö vaihtoi Kerolan ensin kolmoselle ja lopulta löi kotiin lukemiksi 3-0, kun polttoheitto ykköselle lipsahti ohi. Tasoittavalla kärki teki taas palottoman ajon. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, mutta kovassa lyöntivireessä koko kauden ollut Tinja Töyrylä löi vastustamattomalla välilyönnillä Kirittärien kavennusjuoksun 3-1.

Jos Kirittäret tilastojen mukaan (ottelun kolmostilanteet Kirittärille 18-16 ja kärkilyönnit 46-34) olikin vielä pelissä mukana, niin Kirittäriä koeteltiin 3. aloittavalla. Lapuan kakkoskärki teki tilanteen ja ajolähdöstä Lepistö yllätti Kirittärien takakentän tuloksena 1+3. Kun Riina Kerola löi vielä tuplajuoksun, niin taululla oli tyrmäävät 8-1. Tämän jälkeen pelin loppu oli lähinnä muodollisuus, kun Lapualle riitti oikeastaan vain läpilyöntien estäminen. 4. tasoittavalla Kirittäret heräsi peliin mukaan, mutta jälleen liian myöhään. Kavennusjuoksut eivät enää riittäneet, vaan Lapua vei toisenkin jakson ja koko ottelun 2-0 (2-1,9-5). Näin Kirittärien kausi päättyi puolivälierätappion Lapualle otteluvoitoin 1-3.

Kausi on ollut kuluttava ja pitkä, vaikka loppuikin toivottua nopeammin. Nyt Kirittäret vetää hieman henkeä ja palaa myöhemmin vielä kausiyhteenvedon muodossa. Kaikesta huolimatta kaudessa oli paljon hyvää ja Fanit saivat nähdä runsaasti upeita suorituksiakin.
Erityisen hienoa oli se tapa, millä Kirittärien yhteisö otti uuden Hippoksen stadionin omakseen ja täytti katsomot yhä uudelleen ja uudelleen, Kirittäret kiittää!

Ottelun lehdistötilaisuus Lapuan Virkiän Facebook-sivuilla: https://www.facebook.com/watch/?v=254222754232058

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/83200

Harvian Jälkilöylyt: Kirittäret vs Virkiä 20.8.2024

Lehdistötilaisuus: Kirittäret vs Virkiä 20.8.2024

Palkitut

I, L&T Kierrätyksen Kirittäjä Jutta Myllyniemi
II Viivi Partanen
Ottelun Sohwitar Laura Toikkanen

Otteluraportin tarjoaa

#mestareidenmatkassa #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #itälänsi2024 #tunteenpaloja #otteluraportti #konnekuljetus

Lue myös