Kirittäret riisui Manse PP:n aseista finaaliavauksessa

 – Otteluraportit, Superpesis, Yleinen

Huikeaa ulkopeliä pelannut Kirittäret oli laadukkaampi myös sisäpelissä naisten avausfinaalissa. Kotiedun ryöstö Manselta tuli puhtaasti numeroin 0-2 (2-5, 2-5).

Etukäteen odotettiin miten hyvin Kirittärien kivikova ulkokenttä pystyy vastaamaan hurjalyöntisen Manse PP:n pommeihin ja vaihtolyönteihin. Ei tarvitse enää odotella eikä ihmetellä. Mari Mantsinen pelaa aivan maagista kautta ja oli iso syypää kotijoukkueen yllättävän vaisuksi jääneeseen sisäpeliin. Mutta koko ulkokenttä piti muutamaa pikku lipsahdusta lukuun ottamatta Mansen pihdeissään.

Kirittäret avasi sisällä hieman hermostuneen oloisella pelillä. Manse sen sijaan löi vakuuttavasti pesät täyteen omalla vuorollaan. Elli Kattelus löi ajolähdöstä väliin ja kotijoukkueen 1-0 johtoon. Tämä herätti Kirittäret. Toisessa vuorossa Jutta Myllyniemi löi ensi pesät täyteen ja palotonta ajolähtöä tuli purkamaan Emma Körkkö. Uransa viimeisiä pelejä pelaava Kiritärikoni iski toisellaan merkistä 2-luukkuun ja Eeva Mäki-Maukola toi Kirittärien tasoituksen.

Tämän jälkeen Manse pidettiin ahtaalla sisällä, vaikka se muutamia tilanteita saikin luotua. Kirittärien räpylä alkoi kestää ja räväkät polttoheitot löysivät oikeat osoitteet. Mantsinen tehtaili lautasen ääreltä isoja paloja ja Tinja Töyrylä haki ulkona isoja koppeja.

Oma sisäpeli saatiin jengoilleen kuitenkin vasta viimeisessä vuoroparissa. Näitä ratkaisujahan nähtiin jo välieräsarjassa. Ykköstilanteessa lyömään tullut Eeva Mäki-Maukola löi etupelaajan jaloista pallon aivan 3-rajaa pitkin maisemaan ja tuloksena 1+1 juoksua. Tämän jälkeen nähtiin ensimmäinen hermostumisen osoitus Manselta, kun 2-pelinjohtaja Antti Vihtkari otti punaisen kortin. Mitä sitten lieneekään sanaillut päätuomarin kanssa, mutta erittäin nolo ulosajo kauden tärkeimmällä hetkellä ja pelikielto toiseen finaaliin. Ajattelematon teko saattaa käydä hyvinkin kalliiksi Mansen mestaruushaaveille.

1-3 johtokaan ei vielä riittänyt hyvän flow’n päälle saaneelle vierasjoukkueelle. Körkkö löi vielä väliin 1-4 ja Sara Kujanen vei niin ikään välilyönnillä Kirittäret jo 1-5 karkumatkalle. Mansen kavennus 2-5 lähti Lina Oleniuksen mailasta, mutta keskisauman puhkaisu ei horjuttanut Kirittärien rivejä ja jakso päättyi tähän.

Toisella jaksolla Kirittäret jatkoi siitä, mihin edellisessä vuorossa jäätiin. Manse sai 2 palon tilanteessa ajolähdön päälle, mutta Lina Oleniuksen viimeinen lyönti meni Mari Mantsisen piikkiin ja kolmas palo. Omalla sisävuorolla Tinja Töyrylä löi ensin väliin 0-1. Heti perään Henna Peltokangas haki tärkeän kopin Sara Kujasen kotiutusyrityksen aivan rajasta 2-jatkeelta, mutta sitten upeita jäähyväispudotuspelejään pelaava Susanne Ojaniemi täräytti väliin vieden Kirittäret heti alkajaisiksi 0-2 johtoon Mansen räpylävirheestä. Lisää löylyä löi Emma Körkkö seuraavassa vuorossa. Virpi Hukka yritti polttaa Körkön ensimmäisen kotiutusyrityksen, ja videotarkastuksen jälkeen juoksu hyväksyttiin ja Kirittäret siirtyi 0-3 johtoon.

Seuraava Mansen sisävuoro pelattiin loistavasti ulkona lähes loppuun asti. Kahden palon tilanteessa viimeisenä lyöjänä ollut Siri Eskola löi 2-puolelle Ella Korpelan eteen. Siinä sattui ainoa merkittävä ulkopelivirhe, kun koppari ei ottanut palloa varman päälle. Pallo meni takaa läpi ja kahdella juoksulla Manse pääsi lähes iholle ja jatkamaan tilannetta. Ulkokenttä kesti kuitenkin jälleen hienosti Mansen kaksi kotiutusyritystä ja Mäki-Maukola veti oman kuittinsa kaventuneeseen tilanteeseen heti tasoittavalla vuorolla. Täysin identtinen kunnarilyönti 3-rajasta ja tilanne Kirittärille 2-5.

Manse tuli vielä sinnikkäänä viimeiseen sisävuoroonsa ja teki palottoman ajolähdön Siri Eskolalle. Ei onnistunut tällä kertaa, sillä viimeinen lyönti meni laittomaksi. Kaksi viimeistä olivat ykköspaloja, joista viimeisen Mari Mantsinen otti jälleen kerran kärpäsenä.

Kirittärien otteissa näkyi läpi pelin sellainen henkinen rauha, päättäväisyys ja itseluottamus, että viime talven ja kesän ikävät asiat olivat kuin toisessa ulottuvuudessa tapahtuneita. Juuri nyt tuntuu, että tätä joukkuetta ei pysty järkyttämään mikään. Ainakaan henkisesti tämä joukkue ei murru. Mestaruusjuna on saatu hyvin raiteille ja liikkeelle, mutta sarja on vasta avattu. Viikon sisällä nähdään, onko Mansesta vieläkään pysäyttämään Kirittäriä. Mansella on takana finaalitappiot vuosilta 2018 ja 2020 sekä kirvelevä välierätappio viime vuodelta.

Ottelun ratkaisuhahmoiksi nousivat kirittärien kokeneet pelaajat. 3-rajasta peräti kaksi kunnaria iskeneen Eeva Mäki-Maukolan tehot olivat muutenkin huikeat: kunnareiden lisäksi kaksi lyötyä ja 5 tuotua. Kakkospalkittu Emma Körkkö löi 3 ja toi yhden. Ratkaiseva Mansen sisäpelin hyydyttäjä oli kuitenkin Mari Mantsinen, joka pelaa tällä hetkellä aivan käsittämättömän kovalla tasolla. Hän taistelee tosissaan pudotuspelien parhaan pelaajan tittelistä.

Miten olit saanut joukkueen viritettyä näin viileään ja kylmäpäiseen iskuun, pelinjohtaja Mattias Kitola?

– Tuskin siinä mitään salaisuuksia on – yksilöistä lähtee energiatasot liikkeelle ja pitkä valmistautuminen sopi meille hyvin. Kokeneet pelaajat suorittivat kovalla tasolla ja toki Katja (Saari) ja Riitta (Holappa) tekivät joukkueen latauspuolella erittäin hienoa työtä. Olimme hyviä tänään. Saimme Mansen ykköskärkeen jonkin verran kapuloita rattaisiin. Kun heidän keula on toiminut kuin rasvattu koko kauden ja yhtäkkiä ei toimikaan, niin ehkä se vaikutti myös lopputulokseen. Toivotaan, että sunnuntaina on Hippoksella paljon väkeä. Sarja on avattu, ja tästä on hyvä jatkaa.

Eeva Mäki-Maukola – jälleen kunnari ja jopa kaksi kappalein juuri Kaupissa. Mikä tekee tästä stadionista sinulle erityisen suotuisan?

– Heh, sitä pitää lyödä kunnari semmoisilla kentillä, missä 3-puolella on tilaa – Hippoksella se on vähän vaikeampaa. Olimme selvästi Mansea valmiimpia finaalisarjaan. Tätä on odotettu pitkään ja se ehkä näkyi siinä, että olimme pelin päällä tänään paremmin. Mansen peli oli pitkälti sitä, mitä olimme ounastelleetkin. Tämän päivän peli katsotaan vielä yhdessä nauhalta ja mietitään vielä tarkennuksia sunnuntaille.

Innokkaimmat Kirittärien fanit ilmoittivat lähtevänsä jo heti lauantain pelin jälkeen Hippokselle. Täälläkin aiotaan nukkua fanipaita päällä – jospa tuo oma autuas olotila säilyisi. Sunnuntai on siis toivoa täynnä. Toivottavasti lehtereillä on tunkua, kun Kirittäret pelaa finaaleissa jälleen kerran kauden parasta peliään. Toinen finaalivoitto olisi jo iso askel kohti mestaruutta.

Toinen naisten finaali siis Hippoksella tänään sunnuntaina 11.09.2022 klo 14. Tuleeko tästä viimeinen peli vanhalla Hippoksella? Nähdäänkö Körkkö ja Ojaniemi viimeistä kertaa urallaan kotistadionilla. Ainakin Mansen pelinjohtaja Jari Cavernelis on toista mieltä: ”Ei tästä Kirittäret helpolla pääse, eivätkä saa huomenna voittoa, sen voin luvata”. Ainakin henkisen kantin on kestettävä lauantaita paremmin, jos meinaa edes haastaa Kirittäret. Sen voin luvata.

Ottelun lehdistötilaisuus MansePP Youtubessa:

Ottelun kooste Ruutu-palvelussa: https://www.ruutu.fi/video/4177599

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/58504

Palkitut

IEeva Mäki-Maukola
IIEmma Körkkö

Otteluraportin tarjoaa

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja

Lue myös