Kapteeni Laura Toikkanen johtaa omalla esimerkillään

 – Superpesis, Yleinen

Kirittärien kauden 2022 joukkueen haastattelusarjassa viimeisen suunvuoron saa joukkueen uusi kapteeni Laura ’Muikku’ Toikkanen.

Pelaajien sinnikkyyttä kovaan harjoitteluun työn tai opiskelujen lomassa saa monesti ihmetellä. Eihän meistä kaikista muutenkaan olisi huippu-urheilijoita tullut, mutta jotain perin kunnioitettavaa on noissa pelaajissa, jotka laittavat itsensä vuosi toisensa jälkeen kovaan fyysiseen rääkkiin kehittyäkseen urallaan eteenpäin. Ja kuinka paljon se on ns. normaalielämästä pois – monenmoisia uhrauksia on myös oma siviilielämä vaatinut pesäpallon määriteltyä pitkälti koko kalenterivuoden menot.

Laura Toikkanen kuuluu niihin pelaajiin, joiden kehittyminen huipulle ei ole ollut hyppäyksenomaista. Ei olla nähty erityistä yksittäistä tähdenlentovuotta, vaan kehitys on ollut lineaarisen nousujohteista. Luottopelaajaksi on toki kehitytty jo nuorella iällä, mutta on ollut hienoa nähdä kasvukäyrän pelaajana nousevan aina vaan, vuosi vuodelta. Tämä on pantu merkille myös Jyväskylän ulkopuolella, tulihan Toikkanen valituksi ensimmäiseen Itä-länsiotteluunsa vihdoin viime kesänä. Vertauskuva siitä, kuinka hyvä viinikin kypsyy vanhetessaan, on niitä typerimpiä klisheitä, mitä ihmisestä voi ylipäätään sanoa. Muikun osalta voisi kuitenkin todeta, että mikäli askelmerkit pitävät paikkansa, niin paras vuosikerta on vielä edessäpäin.

Kauas on Siilinjärven Pesiksen kasvatin ura todella vienyt: Vuokatti, Lappeenranta, Rauma, ja nyt alkaa jo 5. vuosi Kirittärien oranssipaidassa. Tälle kaudelle pelinjohdon luotto Toikkasta kohtaan nousi taas vähintään pykälällä, kun hänet valittiin joukkueen kapteeniksi. Kirittärissä tämän etukentän akrobaatin ura jatkuu vielä ainakin kauden 2023 loppuun. Mihin asti kehitys vielä johtaakaan yhdellä Suomen kovimmista etukenttäpelaajista – loistavia pelivuosiahan on vielä paljon edessä, kuten joukkueen kokeneimmat Susanne Ojaniemi ja Emma Körkkö ovat omalla esimerkillään osoittaneet.

Laura Toikkanen on Kirittärien kapteeni 2022

Muikun kanssa on aina helppo jutella. Herttaisen ja avoimen nuori naisen haastatteluissa saattaa vielä joskus kuulla jopa ripaus tyttömäistä ujoutta, mikä vain lisää tämän huippupelaajan viehättävyyttä. Sanoissa on kuitenkin jo paljon pelivuosien tuomaa painovoimaa ja näkemystä, mitä kannattaa kuunnella. Tämän ovat huomanneet myös monet naisten Superin porukassa treenanneet B-tytöt, jotka ovat nostaneet esiin Muikun halun auttaa nuorempia pelaajia eteenpäin. Eivät ole varhaiskasvatuksen opinnot hukkaan valuneet.

No heipähei, Muikku! Vietimme sunnuntaina äitienpäivää. Mitenkäs päivä omalta osaltasi sujui?

Kävin hieronnassa ja ulkona syömässä. Kuopiossa asustavaa äitiäni en tänä vuonna ehtinyt katsomaan. Kun on yksi päivä vain aikaa ja bussilla kulkee, niin kyllä sitä pitää aina miettiä koska kannattaa lähteä.

Käyvätkö vanhempasi kesäisin paljon katsomassa pelejäsi?

Kyllä he Hippoksella jonkun verran käyvät – Hippos taitaa kuitenkin olla Kuopiosta käsin se lähin stadion, mihin tulla. Sieltä he käyvät porukalla peleissä, mukana on myös veljeni perheineen. Veljen toinen poika on kummipoikani, joten sitäkin kautta kiva, että ehtivät välillä poikkeamaan.

Pitkä talvi on takana ja uusi kausi käynnistyy aivan muutaman päivän kuluttua. Kuinka pitkä aika tuo talven kaamos on pelaajalle, kun tuntuu että faneillekin se on erityisen pitkä ja raskas aika? Miten pelaaja käsittelee tuota treenikauden raskautta?

No se on todella pitkä! Monesti tuossa vuoden vaihteen jälkeen alkaa tuntua, että taasko sitä mennään hakkaamaan palloa verkkoon. Kirittärissä onneksi aika varhaisessa vaiheessa aletaan pelaamaan hallissa, joten se tuo vaihtelua tähän meidän arkeen. Tänä vuonna etelän leiri toi myös mukavan breikin arjen puurtamiseen – varsinkin kun koronan vuoksi kahtena edelliskeväänä emme sinne päässeet.  Kyllä se oli tärkeää, kun tätä kuitenkin tehdään tuolla samoissa saleissa samojen porukoiden kanssa päivästä päivään ja viikosta toiseen. Ja onhan meillä toki omaharjoittelujaksoja, joilla pyritään katkaisemaan noita kovia treeniputkia. Eli kyllä siihen keinonsa on, vaikka se välillä vähän pitkältä tuntuukin.

Itsellesi talvikausi oli vähän haastava, kun jouduit jättämään paljon pelejä väliin. Miten arvioit noin kokonaisuutena omaa talvikauttasi?

Olin tosiaan aika pitkään loukkaantuneena enkä päässyt kunnolla harjoittelemaan lajia enkä muutenkaan. Vielä kuukausi takaperin tuntui, että kiire tässä tulee, ennen kuin kausi alkaa, mutta viimeisen parin viikon aikana tuo tunne on kadonnut. Olen tyytyväinen siihen, miten homma on edennyt

Valmennusjohdolta on kuitenkin kuulunut pitkin talvea lupaavia lausuntoja ennen kaikkea fysiikan kehittymisestä kohdallasi. Tuntuuko itsestäsi, että talven aikana on menty joissain asioissa eteenpäin?

On vaikea nostaa talvikaudelta mitään isoja harppauksia, koska se jäi lopulta aika rikkonaiseksi. Oikeassa suunnassa ollaan, mutta uskon, että omalla kohdallani isoin kehitys tulee tapahtumaan kesän aikana. Uskon kehitykseen joka osa-alueella, mutta varsinkin ulkopelissä, joka on aina ollujt itselle se hengen asia.

Olet kehittynyt ilman suurempia vuosihyppäyksiä kuitenkin jatkuvasti pelaajana – niin fyysisesti kuin pelitaidoiltasikin. Mitä uutta Laura Toikkasen pelaamisessa kannattaa erityisesti seurata tällä kaudella?

Yksi asia, jota lähdettiin jo harjoituksellisesti kehittämään viime kaudella on vaihtotilanteessa kovien pienten pois pelaaminen. Se on yksi selkeä osa-alue, jolla lähden haastamaan itseäni. Se on haastava paikka, koska varsinkin päävastustajillamme on erittäin kovia etenijöitä ja silloin pitää myös etukentän uskaltaa tehdä selkeitä valintoja. Tässä on kyse vielä pidemmälle menevästä lyöjän opettelusta sekä itsensä kovettamista sille, että sieltä voi tulla vaihtoehtoisesti hyvinkin kova lyönti.

Roolisui joukkueessa on kasvanut jatkuvasti ja nousit syksyn pudotuspeleissä jo ykköskärjen vaihtajaksi. Millä pelipaikalla Muikku nähdään tänä kesänä?

Sisäpelissä on tarkoitus olla vielä aiempaa monipuolisempi pelaaja. Kesällä uskoisin, että minut nähdään ensisijaisesti 2-kärjen vaihtajana, mutta pelaajarosteria pyöritetään varmasti taas ainakin alkukaudesta, joten sillä pelipaikalla pelataan, mitä pelinjohtaja pyytää.

Millä tavalla kannustat nuoria omia pelaajia eteenpäin urallaan? Se on kuitenkin kaikille selvää, että edustuksesta on pelipaikkoja tarjolla vain harvoille.

Ei ehkä varsinaisesti mitään suoria vinkkejä, mutta enemmänkin olen pyrkinyt antamaan omaa esimerkkiä suorittamisesta niin harkoissa kuin peleissä. Haluaisin, että nuoret pelaajat kokevat, että hitsi, noin kovaksi pelaajaksi haluan itsekin joskus tulla. Uusille pelaajille on myös tärkeää tuntea itsensä tervetulleeksi joukkueeseen, ja tässä sopeutumisessa koitan auttaa parhaani mukaan. On tärkeää saada heidät kokemaan onnistumisia joukkueessa, koska sitä kautta itsetuntoa kasvatetaan.

Teillä on ollut iso rinki B-tyttöjä talven aikana harjoittelemassa naisten Superin ringissä. Keitä sellaisia pelaajia haluaisit erityisesti nostaa esiin, jotka ovat talven aikana kehittyneet kaikkein eniten?

Osalla nuoristakin on ollut vähän rikkonainen talvi, joten kaikki eivät ole tässä vielä nyt aivan samalla viivalla. Raution Iiristä olen seurannut paljon, koska hän pelasi talvella paljon juuri omaa pelipaikkaani ja tämä on kehittänyt häntä talven aikana todella ison harppauksen eteenpäin. Jään kyllä innolla odottamaan hänen kesäänsä ja myös muiden kanssamme treenanneiden junnujen, jotta nähtäisiin se kokonaisvaltainen kehitys.

Mehän typistimme leirin jälkeen Superin rinkiä 15 pelaajaan ja nuorista mukana jatkavat edelleen Elsa Nyman, Viivi Partanen, Ronja Salmela ja Sara Kujanen. Muut pelaavat kauden sitten B-tytöissä ja muissa sarjoissa, mutta erittäin ennakkoluulottomasti he ovat ottaneet paikkansa joukkueessa. Noista nuorista, jotka jäivät rinkiin, niin kaikki ovat menneet talven aikana kyllä useamman napsun eteenpäin. Kun itse jouduin paljon katsomaan talven pelejä sivusta, niin kyllä todella lämmitti omaa mieltä nähdä, kuinka hyvin he pelasivat. Kun kovaa lyöjää tarvitaan, niin meillä on heittää kehiin kaksi vaarallista vasuria eli Ronja ja Sara.

Mikä tulee olemaan Kirittärien etukenttä ensi kesänä?

Niin kuin harkkapeleissäkin, niin varmaan mennään pitkälti samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna, mutta varmasti tulee vaihtelua kesän aikana. Uskon, että Partasen Viivi ainakin pääsee kesällä pelaamaan myös etukentällä.

Onko sinusta joukkueella kuinka erilaiset lähtökohdat tälle kaudelle verrattuna esimerkiksi viime vuoteen? Ainakin koronatilanne on hellittänyt…

No ei varsinaisesti. Talvi toi meille paljon haasteita, käänteitä ja kommelluksia, mutta hyvää siinä on se, että kesän aikana meille tuskin tulee eteen tilannetta, minkä yli tämä joukkue ei pääsisi. Kausi alkaa kuitenkin 3-4 viikkoa kahta edelliskautta aikaisemmin, joten kauteen valmistautumisvaihe jää lyhyemmäksi, mutta toisaalta sitten taas pelikausi pidemmäksi. Ainakin nyt pystytään laadukkaampi fysiikkaharjoittelu pidettyä mukana läpi kesän. Tällä en kuitenkaan usko olevan kovin iso vaikutus, meidän peli näytti aika valmiilta lauantaina, kun pelasimme JoMaa vastaan. Kaikkeahan tässä on talven aikana ollut, mutta kun vielä ainoa harjoituspeli piti keskeyttää tulipalon takia, niin huh-huh!

No kyllä – sovitaan, että tämän suuntaiset yllärit ovat nyt sitten takana päin. Oma roolisi joukkueessa on joa tapauksessa kasvanut vuosi vuodelta ja nyt olet Kirittärien kapteeni. Kuinka paljon kapteenina toimiminen on tuonut ylimääräistä touhua itsellesi aikaisempaan verrattuna?

Onhan tuossa jonkin verran hommaa ollut, muttei mitenkään älyttömän paljon. Enkä koe, että se kesäksi muuttuisi sen kummemmaksi, vaikka pelit alkavatkin. Lähinnä pidän huolen, että pelaajilla on kaikki hyvin.

Kahtena edellisenä koronakautena juhlitte kunnareita aina kotipesässä omalla tanssillanne. Mitäs kivaa meinaatte tarjota yleisölle tänä vuonna – joko on uutta kunnaritanssia harjoiteltu?

Se jää nähtäväksi – tässä on vielä tämä viikko aikaa miettiä asiaa. Voi olla, että sen näkee sitten vasta ensimmäisessä pelissä. Toivotaan, että kentän reunoilla olevat lumikasat 2- ja 3-puolella ehtivät sulaa, jotta läpilyönneille olisi mahdollisuus.

Tästä kannattaisi ehdottomasti olla yhteydessä kaupungin liikuntapalveluihin, jotta hoitavat kinokset pois ennen sarjapelien alkua.

Oletko ollut vielä töissä vai jatkanut talvikaudella opiskelua? Huipulla työn ja urheilu-uran yhteensovittaminen ei varmaan ole täysin kivutonta. Miten olet tässä onnistunut ja mitä tämä vaatii urheilijalta?

Varhaiskasvatuksen kanditutkinto on vielä kesken. Ensi vuosi sitoo minua joka tapauksessa vielä ainakin Jyväskylään, koska minulla on sopimus jo kaudeksi 2023, joten opinnoissa ei ole tarvinnut pitää niin kiirettä aikataulua. Olen tehnyt talvesta 2017 lähtien Jyväskylän Länsiväylässä töitä opiskelun ja pelaamisen ohella. Supermarketin kauppatyöntekijänä on ollut mukava olla, koska työnantaja on ollut niin ymmärtäväinen ja joustava työaikojeni suhteen.  Kesäisin teen luonnollisesti vähemmän, lähinnä satunnaisia vuoroja. Työn on toisaalta ihan hyvää vastapainoa pelaamiselle, meillä on erittäin hyvä työporukka, jossa viihtyy.

Kirittäret järjesti jokin aikaa sitten kyselyn ottelutapahtuman kehittämiseksi. Minkälaista uutta pöhinää sinä tai pelaajat yleensä haluaisitte Hippoksella nähdä?

Pelaajana on vaikea sanoa, koska ollaan ottelutapahtuman keskiössä joka tapauksessa. Meillähän käy hyvin katsojia, mutta varmaan monella muullakin paikkakunnalla haasteena on enemmänkin se, että miten saadaan uusia katsojia lehtereille. Ongelmana on tässä varmasti paljolti se, että jos sääntöjä ei ymmärrä tai taktisia kuvioita tunne, niin peli saattaa joskus näyttäytyä joillekin ehkä hieman pitkästyttävänä. Se mitä tapahtuu ennen peliä ja jaksotauoilla, niin sillä on varmasti suuri merkitys yleisön viihtyvyyden kannalta. Me pelaajat voimme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että pelaamme voittavaa pesäpalloa ja pelaajina meillä on myös oma vastuu tunnelman nostamisessa.

Meillä on mediapuolella nyt paljon uusia hyviä ideoita ja monet niistä ovat menossa myös toteutukseen, joten toivotaan, että ihmiset viihtyvät Hippoksella entistä paremmin. Itse ydintuotteessa eli loistavassa pesäpallossahan ei enää samanlaista kehittämismahdollisuutta ole.

Kiitos paljon Muikku haastattelusta – ja onnea ja menestystä sinulle ja joukkueellesi koko Fanikatsomon puolesta pian alkavalle kaudelle

Kiitos sinulle!

Kummiyritykset

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100

Lue myös