Kirittärien fysiikkaominaisuudet 1: heittovoima

 – Superpesis, Yleinen

Juhannustauon aikana Kirittärien Fanikatsomossa julkaistaan pieni juttusarja lajin ja pelaajien fyysisist ominaisuuksista.

Pesäpallossa huipuilta vaaditaan erinomaisia voimaominaisuuksia heitoissa, lyönneissä ja etenemisessä. Analysoimme 3-osaisessa juttusarjassamme Nalle Viljasen kanssa talven tarkkoja fysiikkatuloksia ja pohdimme mitä absoluuttiset voimatasot merkitsevät lajitehokkuuden kannalta. Tässä juttusarjan ensimmäisessä osassa käsittelemme heittoa.

Itse pelissä heiton tärkein tehtävä on polttaa etenijä menopesälle. Mitä nopeammin ja kovemmalla nopeudella polttoheitto lähtee, sitä paremmat mahdollisuudet ulkopelijoukkueella on palon tekemiseen. Heittonopeuteen vaikuttaa siis paitsi raaka voima, mutta ennen kaikkea heittoliikkeen tekninen toteuttaminen.

Talven testissä pelaajat heittivät palloa tutkaan haluamillaan vauhtiaskeleilla 3 kertaa ja näistä suorituksista rekisteröitiin paras heittotulos sekä kolmen heiton keskiarvo. Viiden parhaan osalta tulokset näyttivät tältä:

  1. Tinja Töyrylä               125 km/h     (keskiarvo 123,3 km/h)
  2. Ella Korpela                 124 km/h     (ka. 122,3 km/h)
  3. Viivi Partanen             123 km/h     (ka. 121,7 km/h)
  4. Eeva Mäki-Maukola   122 km/h     (ka. 121,3 km/h)
  5. Venla Karttunen         119 km/h     (ka. 118,0 km/h)

Näillä heittonopeuksilla pallo etenee kentällä siis n. 33-34 metrin sekuntivauhtia. Käytännössä itse pelitilanteessa ei aina saada tällaista maksimitulosta, koska polttoheittoa ei aina pystytä heittämään optimiasennosta.

Ensimmäinen johtopäätös testituloksista on, että vauhtiaskeleilla kovimman heittokäden omaavat pelaajat pelaavat kopparin tontilla. Tämä kuulostaa maallikostakin järkevältä, sillä polttolinjan yli ja taakse väliin tippuvat kotiutuslyönnit ovat pituudeltaan kaikkein kauimpana kotipesästä. Vaaditaan erityisen kovaa heittokättä, jotta etenijät pystytään polttamaan kotipesään. Koppareilla polttoheiton pituus voi olla jopa 65-75 m ilman taittoheittoa. Töyrylä ja Korpela ovat heittovoimaltaan varmasti sarjan kovimpien koppareiden joukossa.

Niin ikään polttolinjan pelaajilta vaaditaan kovaa heittokättä, mutta heiton pitää lähteä nopeasti ja tarkasti. Polttoheitto pesille tai kotiin lähtee tyypillisesti 20-50 m pesästä, riippuen pelipaikasta ja tilanteesta.  Heittovoimaltaan kovimpien polttajien – esim. Mäki-Maukola – sijoittumista kentällä vaihdellaan sen mukaan, mille pesälle kärkeä ollaan polttamassa. Kovakätinen Mäki-Maukola, jonka heitto lähtee myös nopeasti, pelaa Kirittärissä vaihtotilanteessa heittävää pesävahtia eli sijoittuu yleensä vastakkaiselle puolelle kenttää, mihin kärkietenijä on menossa.

Kirittärien testituloksissa yllättävin noteeraus tulee Viivi Partaselta, jonka heittonopeus on jo kärkijoukkueen parhaita. Partasen kova heittokäsi ja poikkeuksellisen räjähtävä lähtönopeus ovat ominaisuuksia, jotka täyttävät huippu etukenttäpelaajan vaatimukset. Sen lisäksi, että etukenttäpelaajien pitää heittää palloa kovaa, pitää pallolle päästä nopeasti ja heiton pitää lähteä heti huonoistakin asennoista. Samoja ominaisuuksia tarvitaan lukkareilta. Sen lisäksi heille tulee eniten heittotoistoja pelin aikana.

Toinen yllätys TOP5-tuloksissa on se, että joukkueessa kauden mittaan (todennäköisesti) eniten paloja tehtaileva Emma Körkkö ei mahdu tälle listalle. Tämä antaa aiheen olettaa, että itse heittonopeus ei sittenkään ole aina se merkittävin yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa etenijän polttamiseen.

Itse polttoheiton suorittaminen tuleekin nähdä laajempana eri liikesarjojen prosessina, jonka viimeisin vaihe on itse heittotapahtuma. Olennaista on myös miten hyvin koppari/polttaja/etukenttäpelaaja/lukkari ennakoi lähtevää lyöntiä – eli kuinka nopeasti lyönnin tapahduttua päästään pallolle (pelin luku, jalkanopeus), kuinka kauan kestää polttoon riittävän heittoasennon ottaminen ja vasta lopuksi – kuinka kauan itse polttoheitto kestää. Näiden kaikkien lisäksi polttoheiton onnistumiseen vaikuttaa heiton laatu: kuinka helppo tai vaikea polttoheiton kiinniotto on lukkarille tai pesävahdille.

Pesäpallopelaajien harjoitteluun kuuluukin olennaisena osana erilaiset ketteryysharjoitukset, joiden perimmäinen tarkoitus on kehittää mahdollisimman nopeasti heittoasentoon pääsyä.

Heittotekniikoissa on myös eroja ja monilla pelaajilla on katsomoon asti tunnistettava oma persoonallinen heittotyylinsä. Esimerkiksi Mäki-Maukolalta heiton ’latausliikkeen’ ottaminen vie sekunnin murto-osan vähemmän aikaa kuin muilta, koska heitto lähtee alhaalta, vartalon sivulta.


Juttu on julkaistu ensimmäisenä Kirittärien Fanikatsomon Facebook-ryhmässä https://www.facebook.com/groups/kirittaretfanit/

#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa

Lue myös