fbpx

Manse selvästi valmiimpi välieriin – Kirittäret menetti kotiedun tuskaisella pelillä

Kirittäret ei saanut missään vaiheessa otetta peliin ja päästi Mansen helpolla. Välieriä jatketaan viime vuoden tapaan avaustappio niskassa.

Kirittäret oli saanut kaksi lepopäivää Mansea enemmän välieriin, mutta se ei harmittavasti pelaamisessa näkynyt. Olo oli tuskaisen ja varovaisen oloista sisäpelissä, jossa kahta peräkkäistä onnistumista ei juuri saatu. Ulkopelissä Manse vei pienillä vaihtolyönneillä jyväskyläläisiä lähes mennen tullen, ja kun mailassakin lyönnit menivät kopeiksi tai laittomiksi, niin Manselle tarjottiin itse asiassa erittäin helppo peli.

Mutta. Tämä on nähty ennenkin. Viime vuonna Lapuaa vastaan välierät käynnistyivät myös epäuskoisesti. Sitten vietiin seuraavat kolme peliä hyvällä itseluottamuksella ja finaaleissa vielä parannettiin.

Kirittäret ei ole vuosikausiin pelannut kahta huonoa peliä peräkkäin, joten siihen on hyvä edelleen uskoa. Tänään nähty joukkue ei kuvastaq lähes koko kesän hurmaavasti esiintynyttä joukkuetta.

Emma Körkön puuttuminen ei saisi tietenkään näkyä näin paljoa joukkueen pelaamisessa, mutta kyllä tänään Körkköä olisi kaivattu niin sisä- kuin ulkopeliin. Yksi pelaaja ei näitä pelejä ratkaise, mutta jos Emma saadaan viikonloppuna kehiin, niin sillä on todennäköisesti myös mentaalinen vaikutus joukkueeseen.

Joukkue kävi ottelun jälkeen hyvähenkisen keskustelun siitä missä tänään mentiin metsään, joten ojasta ei varmasti mennä allikkoon seuraavassa ottelussa, joka pelataan lauantaina Kaupissa.

Tyytyväinen illan esitykseen ei myöskään ollut pelinjohtaja Nalle Viljanen.

– Manse oli tänään parempi ja meille jäi vähän piippuun. Kun emme saaneet muutamaan vuoropariin riittäviä onnistumisia, niin jäätiin vähän katsojan rooliin. Ekan jakson loppuun saimme pari juoksua hyvillä lyönneillä, mutta ei se sitten kantanut toiselle jaksolle.  Olemme olleet samassa tilanteessa aikaisemminkin.

– Ottelusarjasta on toki vain yksi osa mennyt ja pidimme joukkueen kanssa erittäin hyvähenkisen palaverin pelin jälkeen. Manse meni pienillä hyvin ja Peltokangas ja Hukka kulkevat kyllä kovaa.

– Puhuimme siitä mitä voittaminen tarkoittaa tekemisen tasolla ja huomenna puhumme sitten pelillisistä asioista.

Välierät jatkuvat Kaupissa lauantaina 04.09. klo 16.

Lumme Energian Pelinjohtajien haastattelut

Harvian Jälkilöylyt

Ottelun tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42254

Ottelun palkitut

I, Ottelun SeppäViivi Partanen
II, Lumme Energian paras ja energisin sisäpelaajaEeva Mäki-Maukola
360 Palveluiden paras ja yritteliäin ulkopelaajaSusanne Kohonen

Otteluraportin tarjoaa:

#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa #otteluraportti #konnekuljetus

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös