fbpx

Virpi Hukka nosti Kirittäret Lapuan ohi toisen jakson viime hetkillä ja Virkiä tyrmättiin lopulta näytöstyyliin supervuoroparissa

6.8.2018

Kirittäret – Lapuan Virkiä 2-1s (2-5, 3-2, 8-0)

Runkosarjan voiton varmistuminen viime perjantaina vei varmasti Kirittäriltä suurimman nälän tunteen, joten tänään pelattiin Lapuaa vastaan lähinnä kunniasta ja intohimosta voittaa rakas vihollinen. Lapualle voitto olisi ollut elintärkeä joukkueen elätellessä vielä saumoja sarjan kakkoseksi ja kotietua jatkopeleihin. Perjantain tapaan Kirittärien moottori käynnistyi yli 900 katsojan mielestä liian hitaasti, mutta startattuaan vei toisen jakson niukasti jatkopalloille ja supervuoro pelattiinkin jo näytöstyyliin. Kirittäret sinetöi 2-1 (2-5, 3-2, 8-0) numeroin viiden päivän aikana jo kolmannen voiton kaikista kolmesta päävastustajastaan.

Kirittäret lähti otteluun hieman uudistetulla kokoonpanolla. Virpi Hukan jalkoja säästettiin jälleen: hän siirtyi jokeriksi ja sisäpelissä Marjukka Urpelainen nostettiin vaihtajaksi numerolle 3 ja ulkopelissä Hukan paikan linjassa otti juuri päättyneellä C-tyttöjen valtakunnallisella pesisleirillä Itä-lännen parhaaksi pelaajaksi valittu 15-vuotias Venla Karttunen. Uskaliaasti pelinjohtaja Nalle Viljanen nosti Karttusen myös etulukijaksi 3-tilanteissa.

Kotijoukkue aloitti sisällä ja kolmesta kotiutusyrityksestä onnistui hienon pelin pelannut Emma Sallinen. Virkiän tasoittavalla Kirittäret antoi ensin harhaheitolla tasoituksen, sitten räpylästä johdon 1-2. Lapua oli virkeänä mailan varressa ja Jenna Kammi-Rahnasto otti vielä pitkällä 1-rajanäpyllä vieraat 1-3 johtoon.  Toisessa vuoroparissa Kirittäret oli aktiivisempi osapuoli ja sai rakennettua kahdella palolla ajolähdön, mutta Lapua torppasi kotiutusyrityksen. Tasoittavalla sisävuorolla Lapuan etenijät puolestaan poltettiin viimeistään 3-pesälle.

Ensimmäisen jakson ratkaisu tapahtui 3. vuoroparissa. Kirittäret kavensi kahden palon tilanteessa yllätysotolla Marjukka Urpelaisen välilyönnillä tilanteeksi 2-3. Tasoittavallaan Lapua kuitenkin ratkaisi jaksovoiton. Ensin kaikkien aikojen kovimman lyötyjen juoksujen määrän kaudessa jo tehtaillut Janette Lepistö otti niin ikään pitkällä 1-rajanäpyllä etenijän kotiin ja tilanne oli 2-4. Heti perään Eveliina Toppari jatkoi pitkien näpyjen kotiutuslinjaa tilanteeksi 2-5, kun Kirittärien ulkokenttä pelasi edelleen syvällä.

Viimeisessä vuoroparissa Kirittärien kärki ei edes lähtenyt yrittämään tilannetta, kun kentälle pääsy ontui – ja kavennusmahdollisuus annettiin nyt kakkoskärjelle. Pelaajat kiittivät luottamuksesta ja rakensivat palottoman ajolähdön, mutta ruuti oli tällä kertaa märkää – kuten koko jaksolla Kirittärien sisäpelissä – eikä tulosta tullut. Lapua oli selvästi parempi joukkue ensimmäisellä jaksolla nimenomaan huomattavasti paremman sisäpelinsä ansiosta.

Kirittäret osoitti toisella jaksolla sinnikkyyttä ja kovaa henkistä kanttia, kun se nousi viimeisessä vuoroparissa jaksovoittoon Virpi Hukan tarkalla 3-rajapuhkaisulla ja toinen jakso siis Kirittärille 3-2. Lapuan peli on ollut tänä vuonna ajoittain hyvinkin ailahtelevaa ja merkillistä on ollut useissa peleissä tapahtunut täysi romahtaminen yhdellä jaksolla. Lapualaisten päät taipuivat Hukan ratkaisulyönnin jälkeen ja supervuorossa nähtiin useisiin virheisiin sortunut ja alistunut vierasjoukkue. Kirittäret takoi vapautuneesti peräti 8 juoksua vuoroparin aikana ja Virkiän tasoittavalla otettiin nopeasti kolme paloa pois.

Pelinjohtaja Nalle Viljanen näki ottelun erinomaisen hyvänä valmistautumisena tuleviin pudotuspeleihin.

– Vaikka pelin lopputuloksella ei meille ollut merkitystä, niin painotimme ennen ottelua, että nämä viikon kovat kolme peliä (muita kärkijoukkueita vastaan) ovat hyvää valmistautumista jatkopeleihin pääsääntöisesti aika kokemattomalle joukkueelle. Meillähän on vain 4 pelaajaa, joilla on kokemusta finaalipeleistä. Iso juttu on tietysti se, että pystyimme kääntämään nämä kaksi viimeistä peliä takaa-ajomatkalta voittoon. Olimme kaarella vähän huonoja ja teimme sisäpelissä pelin itsellemme vaikeaksi varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Lähdimme vaihtamaan ja kotiuttamaan kovilla, mutta esim. 1-3-tilanteessa teimme tosi huonoja lyöntiratkaisuja ja otimme huonoja pesälähtöjä. Venla Karttunen pelasi kovassa paikassa ulkokentällä upeasti. Kylmäpäisen juniorin pitkä näpy heti ottelun alkupuolella oli huikea. On kerrassaan hienoa, että tuollaisia pelaajia on kasvamassa naisten Superpesikseen. Jatkosarjan päättävässä Rauma-ottelussa koitamme myös saästellä joidenkin avainpelaajien kovaa kuormitusta.

Lähi-Tapiolan ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittiin kunnarillaan Kirittäret supervuoroon vienyt Virpi Hukka. EriKeeper-liimanäpiksi puolestaan huomioitiin hienosti myös sisällä (3 lyötyä, 1 tuotu) onnistunut etukenttäpelaaja Emma Sallinen. Ella Korpela on noussut kauden aikana paitsi sarjan parhaaksi kentälle menijäksi, mutta myös aivan parhaiden koppareiden eliittiin. Toisella jaksolla Elpe löi takaa läpi ja juoksi jo kauden 6. kunnarinsa. Emma Nieminen löi kolme ja toi yhden, Marjukka Urpelainen löi yhden ja toi kaksi. Mailassa onnistuivat myös kahdella lyödyllä Saana Sumén ja viime peleissä loistavassa iskussa ollut 2-kärjen vaihtaja Laura Toikkanen. Nalle Viljasen mainitsema Venla Karttusen pitkä ”roikkunäpy” etupelaajien yli oli yksi ottelun sykähdyttävimpiä yksilösuorituksia.

Lapuan parhaana palkittiin syöttötuomareiden kanssa pelistä toiseen kahinoiva lukkari Jenna Kammi-Rahnasto, kakkosena Mirka Rintamäki. Kausi on osoittanut, että Lapua on liian usein täysin sen varassa, minkälainen päivän vire Kammi-Rahnastolla ja Lepistöllä kulloinkin sattuu olemaan. Virkiä jää runkosarjan neljänneksi. Tämä tietää sitä, että kun/jos molemmat joukkueet voittavat puolivälierävastuksensa, niin Kirittäret ja Virkiä kohtaavat toisensa välieräsarjassa. Mikäli puolivälierät eivät tuo yllätyksiä, niin toisessa välierässä finaalipaikasta pelaavat viime kauden finalistit Manse ja Pesäkarhut. Kirittärillä on runkosarjan voiton myötä kotietu kaikissa tulevissa ottelusarjoissa.

Kirittäret päättää siis jatkosarjan keskiviikkona vieraspelillä Raumalla. Runkosarjan voittajan arvokkuudella joukkue lähtee tietysti hakemaan täyttä pistepottia ja hyvää virettä sunnuntaina 12.8 Hippoksella alkavaan puolivälieräsarjaan. Vastustaja ratkeaa vasta keskiviikkona ja vastaan tulee joko Lappeenranta tai Oulu.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös