fbpx

Pesäpalloliitto lieventää poikkeusjärjestelyjä – kunnarionnittelut sallitaan kolmospesällä!

Pesäpalloliitto on päättänyt ottaa tarkasteluun peliin liittyvät korona-ajan erityisjärjestelyt. Ensimmäisessä vaiheessa kunnariottelut sallitaan kolmospesällä keskiviikosta 1.7.2020 alkaen. Muista mahdollisista erityisjärjestelyjen purkamisista, kuten perinteisen hutunkeiton palauttamisesta ensimmäisen vuoronvalinnan ratkaisijaksi, tehdään päätöksiä 13. heinäkuuta.

Koronaviruspandemian aiheuttama poikkeustilanne on tuonut pesäpallo-otteluihin tukun normaalista poikkeavia käytäntöjä. Lajin historian alkuajoista käytössä ollut hutunkeitto on korvattu kolikonheitolla, seremoniallisesta avausheitosta on luovuttu, kunniajuoksun tekijää onnitellaan etänä kotipesästä ja syöttötuomarin alueen kunnioittamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Pelin katkaisun yhteydessä pallo toimitetaan normaalisti tuomarille, mutta poikkeussääntöjen mukaan tuomari ei koske palloon ottelun aikana.

Epidemian kehitys Suomessa on jatkunut hyvään suuntaan, eikä tehohoidossa ole maanantain tietojen mukaan yhtään potilasta koronan takia. Pesäpalloliitto onkin päättänyt tarkastella ottelun kulkuun liittyviä rajoituksia ja niiden lieventämistä.

– Sallimme joukkueille mahdollisuuden onnitella normaaliin tapaan kunniajuoksun tekijää kolmospesällä keskiviikosta 1.7.2020 alkaen. Vaikka joukkueet ovat ideoineet luovia tapoja onnitella etänä, tälle poikkeuskäytännölle emme enää löydä perusteita. Samoin pallohenkilöiden määräyksestä käyttää suojahanskoja luovutaan, urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari kertoo.

– Teemme päätöksiä mahdollisista muista lievennyksistä korona-ajan erityisjärjestelyihin 13. heinäkuuta. Pesäpalloon kiinteästi koko kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan kuulunut hutunkeitto olisi ainakin toiveissa palauttaa jälleen otteluiden alun rituaaliksi, Huotari lisää.

Kaikkea päätöksentekoa ohjaa silti vastuullisuus. Virus on yhä läsnä keskuudessamme, joten hygieniasta huolehtimisen tulee kuulua meidän kaikkien arkirutiineihin.

– Muutamat esimerkit meiltä ja lähialueilta kuvaavat hyvin epidemian nopeaa ryppäissä leviämistä, jos se on levitäkseen. Jokaisen toimijan tulee yhä kantaa vastuunsa noudattamalla annettuja määräyksiä, ohjeita ja suosituksia. Päätöksenteossamme kaikkien ihmisten terveys on aina etusijalla, Huotari päättää.

Lisätietoa: Mikko Huotari, urheiluyksikön johtaja, 040 848 2427

Lähde: Pesäpalloliiton tiedote

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös