fbpx

Otteluraportti 23.08. Kirittäret – Hyvinkää 2-0 (4-1, 3-0)

Palloilua Hippoksella lepopäivän ratoksi – Kirittäret puolivaloillakin voittoon Tahkosta

Kirittäret lähti isoilla kokoonpanomuutoksilla päivän peliin, mutta otti erinomaisella ulkopelillä helpot pisteet hieman hengettömäksi jääneeltä Hyvinkään Tahkolta numeroin 2-0 (4-1, 3-0). Kirittärien sisäpeli jäi muutamaa huippusuoritusta lukuun ottamatta tänään vaisuhkoksi. Sen sijaan Tahkolla oli vielä voitolla mahdollisuus kotietuun puolivälierissä, mutta ainakin tänään joukkue oli kovan paikan edessä kovin pehmeä. Tai sitten Kirittärien ulkokenttä vain oli niin hyvä.

Nalle Viljanen oli päättänyt lepuuttaa kovatahtisen runkosarjan päätteeksi 1-kärjestä niin Ella Korpelaa kuin Venla Karttustakin. Eveliina Rantonen sai ensimmäisen tilaisuutensa yhdeksikössä 3-kopparina ja 1-kärkenä. Laura Toikkanen oli nostettu numerolle 3, Siri Eskola palasi sipariksi jokeriosastolta, jota täydensivät tänään Elsa Nyman ja Ronja Salmela. Isoja muutoksia, mutta oivallisia kokeiluja.

Avausjaksolla Kirittärien sisäpeli kulki ajoittain, mutta tulihan niitä turhia palojakin. Nähtiinpä 3. vuoroparissa semmoinenkin erikoisuus, että lyömässä olleet kaikki kolme ensimmäistä pelaajaa ottivat palon viimeisellä lyönnillään. Toisen jakson keskeytti hetkiseksi rankkasade, mutta muuten jatkettiin samoilla linjoilla: Kirittäret nakkeli juoksuja harvakseltaan, mutta pelasi ulkona erittäin hyvin ja torppasi kaikki Hyvinkään pyristelyt. Ehkä perjantain henkinen ulospuhallus ja kokoonpanomuutokset näkyivät tänään hieman vaisuhkona sisäpelinä. Takatilannepelaaminen oli joka tapauksessa erityisen hyvää. Voitto tuli siis pienemmälläkin puristuksella ja hyvä näin. Henkisesti pakkopullan makuisessa ottelussa kasvojen säilyttäminen kotiyleisön edessä oli kunnioitettavaa.

Olihan meillä toki onnistujiakin. Kovassa paikassa – ensikertalaisena 1-kärjessä ja 3-kopparina – Eveliina Rantonen osoitti potentiaalinsa ja pelasi lähes virheettömän pelin. Kentälle mentiin reippaasti ja tuloksena oli 2 tuotua juoksua. Jutta Myllyniemi poltti hyvin ja löi 2 juoksua. Myös Siri Eskola onnistui kotiutuksissa kahdesti ja toi yhden juoksun. Ella Mäkelä pelasi hienon ulkopelin.

Neljänsiin pudotuspeleihin matkaava Kirittärien 1-palkittu Juti Myllyniemi oli tyytyväinen voittoon.

– Tänään oli kyllä vaikea latautua, mutta meille oli silti tärkeää saada voitto alle. On sitten kivempi lähteä pudotuspeleihin. Hyvinkäältä toki odotettiin kovempaa vastusta, mutta vaikka kopinnostopaloja tuli liikaa, tälläkin pelillä voitto irtosi lopulta helpolla. Odotan hyvillä fiiliksillä pudotuspelejä. Meillä on ollut hieno matka tähän mennessä ja nyt ne kauan odotetut isot pelit alkavat.

Hyvinkään peli-ilme jäi yllättävän apaattiseksi, eikä se pystynyt tiukassa paikassa haastamaan Kirittäriä missään vaiheessa. Vieraista parhaiten onnistuivat hienoja vaihtolyöntejä esittänyt Lotta Vahvelainen sekä Anni Heikkilää lukkarina tuurannut Piitu Saarinen. Pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäen turhautuminen näkyi ikävänä meuhkaamisena omalle joukkueelleen. Syöttötuomarikin sai osansa – tosin aivan aiheesta. Hyväksyttävän syöttökorkeuden määrittely oli jostain syystä tänään erityisen haastavaa.

Myös pelinjohtaja Nalle Viljanen oli tyytyväinen runkosarjan päättäneeseen voittoon.
– Meillä oli tänään hyvää ulkopeliä. Rantonen pelasi uudella pelipaikalla hyvin, samoin etukentälle palannut Eskola. Hyvinkään sisäpeli kaatui meidän kovaan takatilannepelaamiseen. Mantsinen otti linkulla pari etenijää ja muut hoitivat loput. Sisällä halusimme pelata mahdollisimman pitkään välittämättä siitä mihin numeroon lyöntivuoro jäi. Puolivälierävastustajaa on mietitty. Kahdesta potentiaalisesta vastustajasta teemme lopullisen valinnan huomenna. Valintakriteereistä painottuvat etenijöiden nopeus ja pelipäivien rytmitys.  

Tosipelit alkavat taas sitten ensi perjantaina, kun Kirittäret aloittaa Hippoksella puolivälierät. Vastustajan valintaa voi seurata suorana Ruutu+ palvelusta maanantaina klo 16 alkaen.

I ja Ottelun SeppäJutta Myllyniemi
II, Ruutu-tähti ja Lumme-Energian Energisin ulkopelaajaMari Mantsinen
LähiTapiolan Ottelun vakuuttavin sisäpelaajaEveliina Rantonen
YIT Yritteliäin ja Innokkain TekijäCamilla Kirsilä

Ottelun tilastot
Harvian Jälkilöylyt

Otteluraportin tarjoaa JVmedia
#yhdessähuipulla2020 #harvia #jälkilöylyt #otteluraportti

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös