fbpx

Otteluraportti 1. välierä 04.09. Kirittäret – Lapua 0-2 (4-5, 3-6)

Lapua ryösti Kirittärien kotiedun ja oli selvästi kovempi välieräavauksessa Hippoksella

Odotettu välieräkamppailu osoitti Lapuan Virkiän kovan syyskunnon, kun Kirittäret jäi yllättäen jälkeen lähes jokaisella pelin osa-alueella. Lapua oli mailassa terävämpi, räpylässä varmempi ja sen verran muutenkin peliotteissaan päättäväisempi, että se otti ansaitun 0-2 (4-5, 3-6) voiton välieräavauksessa ja otti samalla kotiedun itselleen.

Kirittäret sai peliin lentävän lähdön, kun se onnistui heti aloittavalla vuorollaan menemään 2-0 johtoon. Siri Eskola löi 3-saumasta ja kauden parhaansa pelannut Camilla Kirsilä väliin. Lapua ei kuitenkaan päästänyt Kirittäriä missään vaiheessa karkumatkalle, vaan kiri koko ajan lähemmäksi ennen kaikkea Emmi Laineen onnistuneiden kotiutusten avulla. Kirittäret pääsei viimeisen vuoroparin aloittavalla hieman onnekkaaksi 4-3 johtoon Siri Eskolan lyönnillä, joka haiskahti kotipesäpalolta. Lapua tuli kuitenkin takaa tasoittavalla vuorollaan ja Janette Lepistö ja Laine löivät huippulyönneillä jaksovoiton vieraille. Ja täysin ansaitusti.

Toinen jakso mentiin astetta seesteisemmällä linjalla eikä pelin taso noussut yhtä hyväksi kuin avausjaksolla. Avausjuoksua saatiin odottaa aina 3. vuoropariin, jossa Janette Lepistö vei vieraat 0-1 johtoon komealla 2-puolen vedolla. Siri Eskola toi vielä tasoittavalla kotijoukkueen tasoihin, mutta sitten tapahtui jotain merkillistä. Lapuan viimeisessä sisävuorossa syntyi 5 juoksua ja Kirittärien ulkopeli saatiin yllättävän sekaisin. Polttotilanteet jätettiin käyttämättä, harhaheiton jälkeen pelipallo katosi mystisesti Lapuan pelaajakatoksen alle ja 2-rajasta annettiin hieman turhalta vaikuttanut läpäri. Peli oli äkkiä 1-6. Viimeisen tasoittavalla nähtiin tuimia ilmeitä Kirittärien lyöjiltä, mutta kahta juoksua enempää ei saatu.

Tappio ja kotiedun menetys oli varmasti rankka kokemus, mutta myös kasvattava. Peli-ilmeen on parannuttava jo sunnuntaille, jos sarjassa halutaan pysyä mukana. Pakko se vain on sanoa, että Camilla Kirsilää (2 lyötyä) ja Eveliina Rantosta (2 tuotua) lukuun ottamatta muuta pelaajat eivät tänään päässeet omalle tasolleen. Kapteeni Eeva Mäki-Maukola oli totutun kova, vaikka hänelläkin taso laski jonkin verran toiselle jaksolle. Emma Körkkö tehtaili hyvät tehot 1/3, mutta lyönti ei ollut aivan kohdillaan. Siri Eskolakin kotiutti ’ihan kivasti’ 3 kertaa, mutta sekään ei tänään riittänyt. Tappamisen meininki jäi pukukopille Hiltoniin ja näistä peleistä ei selviä hengissä ilman sitä tunnetta.

Camilla Kirsilä pokkasi kauden ensimmäisen ykköspalkintonsa. Hieno suoritus pelissä, missä useimmat Kirittärien pelaajat alisuorittivat omalta tasoltaan.

– Emme olleet tänään riittävän taisteleva joukkue. Peli-ilme jäi hennoksi ja päättäväisyys puuttui suorituksista. Hyvää tässä on se, että nyt on pakko herätä ja saamme varmaan sopivan kiukun päälle sunnuntain otteluun. Itsellä nousee aina näissä peleissä valtava halu onnistua ja tänään tuli mailassa ihan hyviä onnistumisia.

Ja pakkohan se on sanoa, että Lapua oli läpi ottelun rennompi, päättäväisempi ja osaavampi joukkue. Sillä on todennäköisesti tällä hetkellä koko sarjan kovin kärki, kotiutusosastolla on laajuutta ja kun joukkue saa flow’n päälle, niin se on todella vaikea vastustaja. Edellisiin vuosiin verrattuna joukkueen kannalta on erinomaista se, että se ei enää ole pelkästään Janette Lepistön tykin varasta. Osaavia ja yllättäviä tarkka-ampujia löytyy muitakin. Tänään onnistuivat erityisesti kapteeni Emmi Laine ja koko kova ykköskärki: Kaisa-Leena Rautakorpi, Essi Kylli ja Kaisa Peräaho. Lapua on tämän hetken kuumin joukkue. Kirittäriltä vaaditaan huippuvetoa sen kylmentämiseksi.

Mietittävää on myös pelinjohtaja Nalle Viljasella.

– Kun ei tule onnistumisia, niin peli ei kulje. Esitys ei ollut tänään hyvä ja sen pitääkin ottaa päähän. Kaveri onnistui, meillä ulkokenttäkin välillä auttoi ja saattoi meillä olla vähän ylilatautumistakin. Vaihtolyönneissä ekat lyönnit jäivät usein laittomiksi, josta vastustajan oli helpompi lukea viimeisen lyönnin ratkaisuja. Peli-ilme ei ollut tänään aivan kohdallaan. Huomenna ruodimme takemisemme tarkkaan ja olemme varmasti valmiimpia sunnuntain peliin Lapualla.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran sunnuntaina Lukkarilassa klo 16.

I ja Ottelum SeppäCamilla Kirsilä
II ja Lumme-Energian Energisin ulkopelaajaEeva Mäki-Maukola
LähiTapiolan Vakuuttavin sisäpelaajaSiri Eskola
YIT Yritteliäin ja Innokkain TekijäEveliina Rantonen

Ottelun tilastot
Harvian Jälkilöylyt
Otteluraportin tarjoaa JVmedia.

#yhdessähuipulla2020 #otteluraportti #harvia #jälkilöylyt

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös