fbpx

Otteluennakko Kirittäret-Porin Pesäkarhut

10.6.2014

Kirittäret ja Porin Pesäkarhut kohtaavat keskiviikkona Hippoksella klo 18.00 alkavassa pelissä. Peli on molemmille tärkeä, sillä naisten superpesiksen välisarjan myötä Kirittärien seuraavasta seitsemästä pelistä kolme pelataan Pesäkarhuja vastaan. Joukkueet tullaan näkemään tositoimissa toisiaan vastaan lähiaikoina useaan otteeseen.Molempien joukkueiden kokoonpanot ovat muuttuneet viime kaudesta. Sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäin tasapisteissä sijoilla kaksi ja kolme, Kirittärien ollessa toisena paremman juoksusuhteensa ansiosta. Porin kotiuttajaosastolla hyvää työtä on tehnyt Kirittärienkin pelipaidassa edustanut Susanna Puisto, mutta toinen kotiuttajajokeri, Heidi Kuusisto, odottelee vielä kovinta kotiutusvirettään. Myös Kirittäret ovat keskittyneet viime päivien  treeneissä kotiutustilanteisiin, kertoo pelinjohtaja Viljanen. Lisäksi huomiota on kiinnitetty kaaripeliin, joka on vielä alkukaudesta ailahdellut liikaa pelin sisällä. Nämä kun saadaan kuntoon, ollaan varmasti voittokunnossa, jatkaa Viljanen.Viime viikonloppuna joukkue vietti pelivapaata aikaa, ja treeneihin palasimme sunnuntaina. Huomio harjoituksissa on ollut kaaripelissä ja koitutuksissa. Poria vastaan keskitymme siihen, että Kuusistolla ja Puistolla olisi mahdollisimman vähän tilanteita kotiuttaa, tiivistää Nalle alkuviikon ajatuksia.Nämä ovat tärkeitä pelejä, sillä välisarjan aikana kohtaamme Porin kolmesti ja Lapuan kahdesti. Jokainen piste on tärkeä. Ulkopelimme on hyvässä kuosissa, ja sen tason haluamme säilyttää, lopettaa Viljanen.Kirittärien kokoonpanosta puuttuu enää Marjukka Urpelainen, joka on myös keskiviikon pelistä poissa. Tolonen ja Kolehmainen tekivät molemmat paluun kentille jo viime keskiviikkona. Odotettavissa on tiukka peli kovatasoisen naispesäpallon parissa. Tervetuloa Hippokselle keskiviikkona 11.6. klo 18.00! 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös