Otteluennakko Kirittäret-Lapuan Virkiä

24.6.2014

Edellisestä pelistä on jo hetki vierähtänyt, ja naisten superpesisjoukkueet ovat viettäneet juhannustaukoa. Kirittärille juhannustauko merkitsi edustamista Liitto-Lehdistö –ottelussa sekä esiintymistä ykköspesisjoukkueen pelipaidassa joidenkin pelaajien osalta. Tauko yhteistreeneistä tarkoitti omatoimista fysiikkaharjoittelua viikon verran ja tämän viikon maanantaina palattiin yhteisharjoitusten pariin.Huominen ottelu Lapuaa vastaan tulee aloittamaan tiukan kaksiviikkoisen. Seuraavien viikkojen aikana ottelukalenterissa on kaksi ottelua Virkiää vastaan ja kaksi ottelua Porin Pesäkarhuja vastaan. Lapua pelasi alkukauden puhtaasti voittaen kaikki pelaamansa kymmenen ottelua kolmen pisteen arvoisesti. Kirittäret on ollut tänä kesänä ainoa joukkue, joka on pystynyt haastamaan lapualaiset kolmostilanteissa. Vierasottelussa Lapualla kolmostilanteet menivät Kirittärille 11-13, mutta kaikki kolme sarjapistettä jäivät lakeuksille.”Lähdemme hakemaan tasapainoa perusvarman pelin ja riskienoton välille”, kertoo Nalle Viljanen. ”Lapuan nopeaa kärkeä vastaan pitää uskaltaa hakea pieniä vaihtolyöntejä pois. Omassa sisäpelissä rakennamme tilanteet hyvillä suorituksilla, mutta olemme myös valmiita yllättämään”, jatkaa Viljanen.Alkukaudella Lapuan Virkiän jokeriosasto on tehnyt tuhoisaa jälkeä. Kotiuttajajokerit Maija Kaappola ja Janette Lepistö pitävät hallussaan lyöjätilaston ensimmäistä ja kolmatta sijaa. Vaihtotilanteissa tehokkaasti toiminut Enni Kylä-Kause on kärkilyöntitilaston kuudentena.”Lapuan joukkue pelaa hyvin yhteen. Runko on pysynyt kasassa useamman vuoden, ja tällä hetkellä joukkue pelaa erittäin hyvää pesäpalloa. Lähdemme oman pelimme kautta hakemaan heiltä pisteitä”, lopettaa Viljanen. Kirittäret – Lapuan Virkiä pelataan Hippoksella keskiviikkona 25.6. klo 18.00. Tervetuloa!

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös

Viivi Partanen Ykköspesiksen heinäkuun pelaaja

Kirittärissä Naisten Superpesistä pelaava Viivi Partanen pelaa kaudella 2020 myös Ykköspesistä Pattijoen Urheilijoissa. Pattijoella vahvasti pelannut Viivi valittiin Ykköspesiksen heinäkuun 2020 pelaajaksi. Lue aiheesta lisää https://www.pesis.fi/uutiset/2020/08/viivi-partanen-ja-nestori-yli-sissala-ykkospesiksen-kuukauden-pelaajiksi/ #yhdessähuipulla2020

Lue lisää »