Naisten suomensarjan kausi pakettiin – Jyväskylässä pelataan myös ykköspesistä kaudella 2021!

 – Yleinen, B-tytöt

Naisten Suomensarjan joukkue saavutti tavoitteensa ja nousi ykköspesikseen kaudelle 2021. Suomensarjajoukkueen kausiraportin koosti Nea Rantala.

Viime marraskuussa Kirittärien Suomensarjan ja B-tyttöjen joukkueet kokoontuivat Kuokkalan Graniitissa ja asettivat tavoitteekseen nousun ykköspesikseen. Tästä alkoi suomensarjan joukkueen tarina, jossa pelasi läpi kauden myös monta lupaavaa B-junioria. Talvella harjoiteltiin yhteisesti noin 4 kertaa viikossa tehden lajia, juoksua sekä kuntosaliharjoittelua, mutta myöhemmin korona pakotti pelaajat treenaamaan yksin. Korona-ajan treenaaminen ei kuitenkaan jäänyt lainkaan puutteelliseksi, vaan päinvastoin antoi mahdollisuuden tehdä monipuolisia treenejä mielikuvitusta käyttäen. Korona-aikana treenatessa samalla jännitettiin, päästäänkö pelikentille ollenkaan.

Koronasta huolimatta valtio antoi Pesäpalloliitolle mahdollisuuden tehdä päätöksen siitä, että pelaamaan päästään. Pikkuhiljaa rajoituksia alettiin purkaa ja pääsimme ulos harjoittelemaan ensin pienryhmissä ja sitten koko porukalla. Kevät oli jo pitkällä ja kausi alkoi lähestyä. B-tytöt aloittivat kauden jo ennen juhannusta ja suomari heti sen jälkeen. Kausi aloitettiin kotiottelulla, jossa nähtiinkin railakkaat juoksujuhlat. Kauden toisessa ottelussa vastaan asettui Joensuun Maila, jota vastaan kärsimme kauden ainoan tappion. Loput ottelut hoidettiin kunnialla kotiin ja näin voitimme myös runkosarjan ja saimme lohkofinaaleihin kotiedun.

Lohkofinaaleissa vastaamme asettui Kuusankosken puhti. Ensimmäisessä ottelussa Hippoksella Puhdilla ei ollut ottelussa kahta sanaa, sillä ulkopelimme kesti ja jätimme vastustajan juoksuitta. Toisen lohkofinaalin ensimmäinen jakso oli vaikein sitten Joensuu-pelin, mutta toisella jaksolla nousimme omalle tasollemme, taistelimme supervuoroparista voiton ja etenimme nousukarsintoihin, joiden vastustajaksi selviytyi Laitilan Jyske. Avausottelu Laitilassa oli jälleen vaikeimmasta päästä ja Jyske onnistui tekemään selkeästi enemmän juoksuja meidän ulkokentästämme kuin kukaan muu koko kauden aikana, mutta lopulta pallo alkoi osua keskimailaan ja saimme tarvittavat juoksut ja jälleen supervuoroparin kautta voiton. Nyt sarja oli meille katkolla, nousu oli yhden voiton päässä.

Kotiotteluun laitettiin kaikki likoon ja itse ottelutapahtumaankin panostettiin markkinoinnin ja oheistuotteiden keinoin. Olimme nyt paljon viisaampia vastustajan heikkouksista ja vahvuuksista. Kuitenkin ensimmäinen jakso oli jälleen vaikea ja Laitila hallitsi sitä täysin lukemin 2-7. Tauolla päätimme, että emme halua enää Laitilaan lähteä, joten nyt on aika alkaa pelaamaan. Elsa Nyman otti joukkueen reppuselkään kunnarillaan, jonka seurauksena saimme lopulta kahdeksan juoksua taululle, vastustaja neljä. Peli eteni supervuoropariin. Voitimme hutunkeiton, joten pääsimme aloittamaan ulkovuorolla. Supervuoron aloittavalla Laitila jäi nollille, joten voitto ja nousu oli enää yhden juoksun päässä. Onnistuimme saamaan etenijän kolmospesälle vähin paloin ja enää tarvitsi onnistua kertaalleen. Tällä(kin) kertaa onnistuja oli lyöjätilaston voittanut Silja Kantanen, jonka keskikumura painui maisemiin ja peli ratkesi kunnariin!

Kirittäret NSS sarjanousun ratkaisseen pelin jälkeen

”Ensinnäkin olen todella kiitollinen siitä, että päästiin pelaamaan kausi läpi. Koronan vuoksi pelien määrä väheni, jonka myötä oli vaikea päästä pelirytmiin kiinni ja välillä tuntui siltä, että joudumme niin sanotusti aloittamaan kaiken alusta. Pelimme oli välillä todella ailahtelevaa, mutta kenenkään usko joukkueen tekemiseen ei silti horjunut. Vahvuutenamme oli se, että pystyimme pelaamaan peliä koko joukkueena. Erityisesti mieltä lämmittää ”junioriosaston” kehittyminen kesän aikana. Mahtava joukkuehenki, huippu persoonia joukkue täynnä sekä ykköseen nousu, joten arvosanaksi voi vain antaa kaudesta 10+”, kommentoi kapteeni Nea Moilanen kulunutta kautta.

Kausiraportin kirjoitti Nea Rantala

Kaudella 2020 Kirittärien Suomensarjajoukkueessa pelasivat:
Sanna Ahola
Essi Kalajanniska
Riina Kankaanperä
Silja Kantanen
Oona Kinnunen
Nea Moilanen
Elsa Nyman
Oona Nyman
Iida Pajunen
Nea Rantala
Noora Rantala
Iiris Rautio
Ronja Salmela
Aino Vapaavuori
Venla Vapaavuori
Vera Vertanen

Pelinjohto
1PJ Joni Karppanen
2PJ Juha Mäkelä
Valmennus
Aino-Maija Holappa
Riitta Holappa
Riina Kankaanperä
Reijo Vauhkonen
Huoltaja
Marko Tahvonen
Joukkueenjohtaminen
Kai ja Nina Nyman

NSS itälohkon runkosarjan tilastot
NSS pudotuspelien tilastot
Kirittäret NSS otteluiden tulokset

#yhdessähuipulle2020

Lue myös