fbpx

Lukkari Mari Mantsinen jatkaa Kirittärissä myös kaudella 2021

Kaksi Suomen mestaruutta (2018,2019) Jyväskylän Kirittärissä voittanut Mari Mantsinen jatkaa jyväskyläläisten lukkarina myös kaudella 2021. Tänään solmitun vuoden mittaisen jatkosopimuksen myötä tuleva kausi on Mantsiselle jo viides Kirittärissä. Kaudella 2018 Mari Mantsinen valittiin vuoden lukkariksi naisten Superpesiksessä.

”Hyvillä mielin jatkan Kirittärissä edelleen. Asiat ovat hoituneet seurassa ja joukkueessa hyvin ja tunnen kehittyneeni lukkarina kausi kaudelta paremmaksi”, Mantsinen sanoo.

Pelinjohtaja Nalle Viljanen on luonnollisesti tyytyväinen lukkarin jatkamiseen Kirittärissä.

”Lukkarin osuus menestyvän joukkueen ulkopelissä on aina iso. Mantsinen on syöttänyt kahdessa mestaruuden voittaneessa joukkueessamme ja hän on osaamisellaan tärkeä osa niin tällä kuin nyt myös tulevalla kaudella. Taktinen osaaminen hänellä on sarjan huippua ja fyysisesti Mari kehittyy jatkuvasti”, Viljanen kehuu.

Kirittärien joukkueen rakennus kaudelle 2021 etenee hyvässä aikataulussa. ”Palapeli valmistuu suunnitelmien mukaan. Lukkari toimii ulkopelin kapellimestarina ja Marin halu jatkaa meillä ilahdutti suuresti. Niinpä myös sopimukseen pääsimme varsin nopeasti. Toivottavasti meillä on vielä lähiaikoina kerrottavana muitakin jatkosopimuksia. Kirittäret kaudelle 2021 on muutamaa pelaajaa vaille valmis sopimustilanteen osalta”, seurajohtaja Petri Kaijansinkko kertoo.

Lisätietoja antaa:
Petri Kaijansinkko
sähköposti: pete.kaijansinkko@icloud.com
gsm 0400540977

#yhdessähuipulla2020

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös