fbpx

Lapua vei tiukan pelin

29.6.2016

Kirittäret – Lapua 1 – 2 (4 – 3, 2 – 3, 0 – 0, 3 – 4)

Keskiviikkoillan peliin saapui vastustajaksi Lapuan Virkiä. Lapua on sarjassa kolmantena ja Kirittäret ykkösenä. Kauden kaksi edellistä Lapua-peliä olivat molemmat päättyneet Kirittärien niukkaan voittoon. Odotettavissa oli siis tiukka peli ja se myös saatiin. Sää oli mainio, aurinkoista, tyyntä ja hieman yli 20 astetta.

Ensimmäisessä vuoroparissa Lapua loi kärjestä ajon ja onnistui saamaan johtojuoksun, 0-1. Tasoittavalla Kirittäret loi myös kärjestä ajon, mutta kotiutukset eivät onnistuneet. Peli jatkui, enemmän kopitellen kunnes liki viimeisenä lyöjänä Kira Andersson löi läpi ja juoksi kunnarin, peli tasan 1-1.

Toisessa vuoroparissa Lapua sai kahdesti etenijän ykköselle, mutta ei sen enempää. Tasoittavalla Kirittäret löi kärjestä ajon. Ensin Riikka Karppinen löi ja Virpi Hukka juoksi, 2-1, tosin lukkarin avustuksella. Kärjestä ei syntynyt enempää, mutta lyöntijärjestyksen häntäpää otti vastuuta. Kira Andersson kotiutti Viivi Kainlaurin, 3-1.

Lapua vastasi kolmannessa vuoroparissa luomalla kärjestä ajon ja tekemällä siitä kaksi juoksua. Peli olikin taas tasan, 3-3. Tasoittavalla Kirittäret sai heti ajon, jossa Aino-Kaisa Mantere kotiutti Emma Niemisen ja Kirittäret siirtyi 4-3 -johtoon.

Neljännessä vuoroparissa Lapua loi ajon, joka kuitenkin kuivui kasaan. Ensimmäinen jakso siis Kirittärille.

Toisen jakson Kirittäret aloitti sisällä. Kärki loi ajon, jossa Riikka Karppinen kotiutti Virpi Hukan, 1-0. Lapuan tasoittava oli tulokseton.

Toisessa vuoroparissa Aino-Kaisa Mantere löi Virpi Hukan kotiin, 2-0. Tasoittavalla Lapua onnistui tekemään juoksun ja tilanne oli 2-1.

Kolmannessa vuoroparissa Kirittäret teki häntäpäästä ajon, joka ei kuitenkaan tuonut tulosta. Myös Lapua sai ajon, mutta myös tuloksettoman.

Neljänteen vuoropariin tultiin siis Kirittärien 2-1 johdossa. Kirittärien sisäpeli oli tahmeaa. Lähes viimeisenä Noora Patrikainen löi läpi ja yritti kunnaria. Lapua poltti kuitenkin hänet niukasti. Tasoittavalla Lapuan piti siis tehdä ainakin kaksi juoksua päästäkseen supervuoroon. Ensimmäinen niistä syntyi harhaheitolla, peli siis tasan 2-2. Sen jälkeen Lapua löi vielä yhden juoksun ja mentiin supervuoroon.

Lapua aloitti supervuoron sisällä. Vuoro jäi tuloksettomaksi. Kirittäriltä vaadittiin siis yhtä juoksua, mutta myös tasoittava jäi tuloksettomaksi. Siirryttiin kotiutuskisaan.

Lapua aloitti kotiutuskisan sisällä ja teki melkoisen tempun, neljä ensimmäistä lyöjää onnistui hyvillä lyönneillä ja Lapua meni 4-0 johtoon. Kirittärille muodostui hyvin haastava tilanne eikä riittävää määrää juoksuja saatu. Lapua voitti lopulta kotiutuskisan juoksuin 4-3 ja vei kaksi pistettä mennessään.

Lapuan pelissä oli yksi yllätys: Paula Saloranta, perinteinen koppari, pelasikin polttolinjalla ja kakkospesällä eikä huonosti pelannutkaan. Lapua löysi pelin loppuosalla taistelutahdon, jota heijastaa poikkeuksellinen neljä juoksua kotiutuskisassa, hyvillä lyönneillä toki.

Kiritttärien pelistä jäi usein nähty loppurutistus näkemättä tällä kertaa. Kun lisäksi ulkopeli oli ajoittain hieman epävarmaa, niin käteen jäi vain yksi piste. Peli olisi kuitenkin voinut kääntyä toisinkin päin, ottelu oli tiukkaa vääntöä. Kolmostilanteet olivat Kirittärille 19-16. Kirittäristä palkittiin Riikka Karppinen (2 lyötyä) ja Laura Määttä (paras kärkilyöntiprosentti).

Tilastot

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös