Kovien ulkopelijoukkueiden kohtaaminen keskiviikkona Hippoksella

9.6.2015

Kirittäret saa keskiviikkona vieraakseen Mansen Räpsän Hippoksella klo 18 alkavaan naisten superpesisotteluun. Molemmilla joukkueilla on alla tärkeät voitot, kun Kirittäret haki sunnuntaina voiton Raumalta ja Manse voitti kotonaan Viinijärven. Ottelussa ovat vastakkain sarjajohtaja ja sarjataulukon viides.Mansen Räpsä on aloittanut kauden varsin pirteästi. Etenkin sen ulkopeli on ollut tiivistä ja siinä on tapahtunut selkeä kehitys verrattuna vaikkapa viime kauteen. Manselaisten “räpsä” on kestänyt alkukauden peleissä hyvin ja joukkue on päästänyt sarjassa vähiten juoksuja yhdessä Kirittärien kanssa. Sisäpelissä Manse on saanut pyöritettyä peliään kohtuullisen tehokkaasti, kärki on kulkenut mallikkaasti ja etenkin lyöjäjokeri Susanna Kylä-Kause on kotiuttanut tehokkaasti.Kirittärille tämä viikko on kahden kotiottelun viikko, kun keskiviikkoisen Manse-ottelun lisäksi Pori saapuu sunnuntaina Jyväskylään. “Pelasimme Raumalla viime sunnuntaina todella tasapainoista ulkopeliä Kira Anderssonin ja Emma Niemisen olleessa erityisen vahvassa vireessä. Nyt on tärkeää elää tässä ja nyt hetkessä. Keskittyminen olennaiseen ja tekemiset suoritus,tilanne ja vuoropari kerrallaan. Manse on hyvä joukkue, jonka voittamiseen pystymme kun teemme asiat huolellisesti ja laadukkaasti. Pientä kierrätystä olemme tehneet viime aikoina kokoonpanossamme ja se jatkunee myös tähän otteluun”, Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen kertoo.
Ensimmäistä kauttaan Kirittärissä pelaava toisen polven superpesispelaaja Laura Pohjola (isä-Pasi) on tyytyväinen alkukauteen niin joukkueena kuin omalta kohdaltaankin. “Ihan hyvin on pelit mennyt ja hienosti olen viihtynyt joukkueessa ja syntymäkaupungissani. Keskiviikkonakin pitää taas pelata hyvin, luottaa itseensä ja ottaa vastustajalta niiden vahvuuksia pois”, Laura toteaa.Lauran videohaastattelu

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös

Vesa Rantanen jatkaa Kirittärissä

Vesa Rantanen jatkaa Kirittärien fysiikka- ja nopeusvalmentajana vuoden mittaisella sopimuksella. Myös Kirittärien ja @_jku_ välinen yhteistyö jatkuu. ”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Vesan panokseen urheilijoiden kehittämisessä ja on hienoa saada jatkaa

Lue lisää »