fbpx

Kirittäret lopputurnaukseen erinomaisella pelillä

23.2.2015

Jyväskylän Hippos-hallissa lauantaina pelatussa naisten hallism-alkuturnauksessa tahtipuikkoa heilutti vakuuttavasti pelannut Kirittäret. Kotijoukkueen hyvän vireen saivat kokea niin Seinäjoen Maila-Jussit kuin Kempeleen Kirikin.

Kirittäret voitti SMJ:n jaksoin 2-0(8-0,1-0) ja KeKin niinikään 2-0(5-3,5-1). Kempeleen ja Seinäjoen keskinäisessä pelissä voiton vei KeKi. Näiden tulosten myötä Kirittäret lunasti paikan Kuopiossa kahden viikon päästä pelattavaan naisten lopputurnaukseen. Hallimestaruudesta tuolloin pelaavat Kirittärien lisäksi ainakin Viinijärvi ja Pori sekä Rauman turnauksen voittaja eli Lukko,Lapua tai Kankaanpää.


Kirittärien otteet kotiturnauksessa olivat lupauksia antavia. Ulkopelissä pallo sekä pelaajat liikkuivat erinomaisesti ja suoritusvarmuus oli korkealla tasolla. Sisäpelissä Kirittäret teki peräkkäisiä onnistuneita suorituksia laajalla rintamalla kuten tehtyjen juoksujen määräkin osoittaa. Uudet tulokkaat esiintyivät todella positiivisesti, esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Vera Vikströmin viisi lyötyä juoksua. Lisäksi turnaus osoitti Kirittärien materiaalin olevan tulevalla kaudella erittäin laajan, pelipaikoista käydään hyvää ja tervettä kilpailua lahjakkaiden pelaajien kesken.


Pelinjohtaja Nalle Viljanen oli myös erittäin tyytyväinen turnauksen antiin ja lopputurnauspaikkaan. ”Yksi alkuturnauksen isoista teemoista meillä oli hyvän,positiivisen ja taistelevan peli-ilmeen näkyminen kaikessa tekemisessämme. Sitä se myös oli ja siihen olen erityisen tyytyväinen. Pelasimme hyvää pesistä, joukkueemme oli hyvin latautunut ja määrätietoinen. Kaikki tämä näkyi peleissä onnistuneina suorituksissa ja mikä parasta niitä onnistumisia tuli todellakin kaikille. Tästä on hyvä jatkaa kohti lopputurnausta omatoimisen viikon ja sen jälkeen tiiviin yhteisharjoitteluviikon kautta”, Nalle tuumailee.

Kirittäret – SMJ pelin tilastot

Kirittäret-Kempele pelin tilastot

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös