Kirittäret kaksivuotiseen sopimukseen huippulupaus Viivi Partasen kanssa

8.12.2019

Partasen kaksoisedustussopimus mahdollistaa Ykköspesiksen pelaamisen Pattijoella.

Helmikuussa 16 vuotta täyttävä ja viime kaudella suomensarjan pohjoislohkon etenijätilaston ylivoimaisesti voittanut (54 tuotua juoksua 15 ottelussa) Viivi Partanen vakuutti Kirittärien valmennusjohdon kahden leiriviikonlopun aikana. Kirittäret ja Partanen ovat solmineet kaksivuotisen pelaajasopimuksen. Samanaikaisesti Kirittäret ja ykköspesikseen noussut Pattijoen Urheilijat solmivat seurojen välisen kaksoisedustussopimuksen, joka mahdollistaa Viivin pelaamisen myös ykköspesistä Pattijoella. Lisäksi hän tulee pelaamaan tyttöjen superpesistä PattUssa.

”Tavoitteenani on pelata naisten superpesistä Kirittärissä ensi kesänä, hienoa että pystyn samalla pelaamaan ykköspesistä kasvattajaseurassani”, Viivi kertoo.

”Olemme nähneet pelinjohtajamme Nalle Viljasen kanssa melkoisen määrän pelaajia pelinjohtajauriemme aikana, nyt puhutaan todellisesta superlahjakkuudesta ja myös erittäin sosiaalisesta persoonasta. Näemme Viivi Partasessa ison potentiaalin kehittyä nopeastikin superpesiksen huippuetenijöiden joukkoon. Hauska, pieni sivuseikka tässä Viivin siirtymisessä Kirittäriin on se, että pääsemme valmentamaan Nallen kanssa nyt pelaajaa, jonka Juha-isä on ollut aikanaan meidän molempien valmennuksessa Pattijoen Urheilijoissa miesten Superpesiksessä”, Kirittärien seurajohtaja ja kakkospelinjohtaja Petri Kaijansinkko toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös