fbpx

Keskimaa jatkaa Kirittärien pääyhteistyökumppanina

19.10.2016

Kirittäret ja Osuuskauppa Keskimaa jatkavat pitkäaikaista yhteistyötään myös kaudella 2017. Keskiviikkona 19.10.16 solmittu yhteistyösopimus on jatkoa jo vuosia kestäneelle molempia osapuolia hyvin palvelleelle kumppanuudelle. Keskimaa on yksi Kirittärien merkittävimmistä pääyhteistyökumppaneista.”Hyvää yhteistyötä on mukava jatkaa Kirittärien kanssa. Menestyvä edustusjoukkue, mestaruuden voittaneet Superpesisnaiset ovat yksi osa kumppanuutta, meille myös perheet ja juniorit ovat tässä yhteistyössä hyvin tärkeitä”, sanoo Keskimaan asiakkuus- ja markkinointijohtaja Katja Laitinen.

”On luonnollisesti meille iso ja tärkeä asia, että Keskimaan kaltainen merkittävä maakunnallinen toimija ja vaikuttaja jatkaa pääyhteistyökumppanina. Yhteisöllisyys ja yhä laajempi yhteistyö nimenomaan seuratoiminnassa on myös meille Kirittärissä tärkeässä roolissa tässäkin Keskimaan kanssa toteutettavassa kumppanuudessa. Olemme ylpeitä siitä, että saamme jatkaa yhteistyötä ja olla kumppanina Osuuskauppa Keskimaalle” , toteaa Kirittärien seurajohtaja Petri Kaijansinkko tyytyväisenä.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös