fbpx

Emma Sallisen huippupeli kruunasi Kirittärien puolivälieräavauksen voiton Lappeenrannasta

13.8.2018

Kirittäret – Pesä Ysit 2-0 (3-1, 5-1)Sadesääkään ei hillinnyt Kirittärien pelihimoja, kun Lappeenrannan PesäYsit nöyrtyi Hippoksella puolivälieräavauksessa suoraan 2-0 (3-1, 5-1). Jo 11 pelin voittoputkessa matkaava runkosarjan voittaja tuli ottelusarjaan ennen kaikkea mentaalisesti kovalla asenteella eikä antanut runkosarjan 8. sijoittuneen PesäYsien hätyytellä missään vaiheessa. Tasoero niin sisä- kuin ulkopelissäkin oli valtava ja oikealla asenteella Kirittäret hölkyttelee välieriin suoraan kolmessa ottelussa. Kotijoukkueen jatkon kannalta suurin ilonaihe oli tänään 100 %:n pelin sisällä pelannut ja neljä juoksua lyönyt Emma Sallinen.Kirittäret tuli väkevästi heti ottelun alkuun: Marjukka Urpelainen löi palottomasta ajolähdöstä väliin 1-0 ja Emma Nieminen jatkoi niin ikään välilyönnillä 2-0. Edelleen ilman paloja illan tähtipelaaja Emma Sallisen kupperi upposi myös väliin ja tilanne oli jo 3-0. Tähän ensimmäisen jakson tehot jäivätkin. PesäYsien Anna Hellstén kavensi viattoman tuntuisen kotipesään suuntautuneen polttoheiton jälkeen 3-1, kun pallo ei jäänytkään sadekelillä räpylään. Kirittärien sisäpeli ei säkenöinyt tämän jälkeen, mutta räpylä kesti ulkopelissä loistavasti. Lappeenranta pääsi yrittämään kahdesti kotiutusta kolmannen tasoittavalla, mutta kaikki lyönnit jäivät Kirittärien räpylään. Ensimmäisen jakson 3-tilanteet menivät tasan 4-4, mutta kentän hallintaa osoittivat joukkueiden kärkilyöntiprosentit, jotka menivät kotijoukkueelle lukuisista sisäpelivirheistä huolimatta 62-36.Toinen jakso oli vielä selvemmin Kirittärien hallintaa, vaikka PesäYsien Inka Pietilä tasoittikin ensimmäisen vuoroparin päätteeksi tilanteeksi 1-1. Lappeenrannan lyöntiratkaisut olivat jatkossa heikkoja ja Kirittärien ulkokentän peli vaikuttikin enemmän marjanpoiminnalta kuin totiselta pelaamiselta. Sisällä tehtiin tasaisesti juoksuja, vaikka lyöntijärjestys pyöri molemmilla jaksoilla huonosta paikasta. Kirittäret vei koko ottelun 3-tilanteet 14-7 ja kärkkäriprosentit 63-40. Voitosta huolimatta Kirittärien peliä sävyttivät lukuisat sisäpelivirheet, olisikohan piipussa ollut vähän liikaakin latausta puolivälieräsarjan avaukseen?Ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittiin LähiTapiola-pystillä kotiuttajana juuri oikeaan aikaan tehonsa löytänyt Emma Sallinen. EriKeeper-liimanäpiksi kurkotti lukkari Mari Mantsinen. Muista pelaajista erityismaininnan ansaitsee kerrassaan virtuoosimaisesti kärkeä vaihtanut Virpi Hukka, joka myös löi yhden ja toi 3 juoksua. Koko kärki Sallisen edessä pelasi niin ikään tehokkaasti: Ella Korpela meni takuuvarmasti kentälle ja toi 2 juoksua. Marjukka Urpelainen löi yhden ja toi 2 juoksua, pyromaaniosastolla elementissään ollut Emma Nieminen löi kaksi juoksua.PesäYsien parhaana palkittiin lukkari Noora Patrikainen, joka pystyi omalla kovalla panoksellaan pitämään loppunumerot jotakuinkin kohtuullisina. Myös Marianne Roiha onnistui vaihtolyönneissään hyvin. Vaikka PesäYsien ulkopelissä ei isompia virheitä tullutkaan, joukkueen suurimpana ongelmana näyttäisi olevan nopeiden jalkojen vähäisyys ja kapea kotiutusarsenaali. Lappeenrannan kuusi peräkkäistä voittoa alemmassa jatkosarjassa ei tänään paljoa painanut ja jatkossakin vaaditaan pienoisia ihmeitä, että sarja ei katkea heti kolmessa ottelussa.Pelinjohtaja Nalle Viljanen oli kaiken kaikkiaan kuitenkin tyytyväinen suojattiensa esitykseen.- Peliin lähtö oli joukkueelta loistava: ilman paloja 3-0, kunnes tuli ne harmittavat kolme paloa yhdellä lyönnillä ja lyöntijärjestys jäi huonoon paikkaan. Toisella jaksolla teimme tasaisesti pinnan per vuoro hyvillä lyönneillä. Ensimmäiseksi pudotuspeliksi tämä oli meiltä kelvollinen avaus, vaikka lataus saattoi mennä joillakin pelaajilla vähän ylikin. Peli oli koko ajan meidän hallinnassa, mutta teimme sisällä silti liikaa virheitä. Näistä pitää ottaa taas oppia ja olla pari napsua kovempia keskiviikkona. Lappeenranta hyökkää varmasti kotonaan kovaa ja meidän täytyy olla siihen valmiita.Pelit jatkuvat siis Lappeenrannassa keskiviikkona. Kirittärillä on varmasti hyvin muistissa heinäkuun alun tappio PesäYseille juuri vieraskentällä. Hippoksella pelataan taas ensi lauantaina. Saimme eilisiltana upeaa näkyvyyttä Ylen Urheiluruudussa. Liitteenä YLE Areenasta illan ohjelma, josta löytyy Kirittäristä kohdassa 14.08-16.30.https://areena.yle.fi/1-4294730

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös