Kirittäret ensimmäisen Talvisuper-sarjan neljänneksi

 – Superpesis, Yleinen

Välierässä Kirittäret taipui niukasti toisessa kotiutuslyöntikisassa Manselle 1-2 ja pronssipelissä Porille 0-2.

Viime viikonloppuna 23-24.03.2024 pelattiin ensimmäisen Talvisuperin lopputurnaus. Välieräpeli oli jo kääntymässä Kirittärille ensimmäisessä kotarissa, mutta hallipeleissä ei videohaastoja ollut käytössä ja kotareissa mentiin jatkopalloille. Siinä Manse oli sitten selvästi terävämpi ja lopputulos Manse-Kirittäret 2-1k2 (2-3, 4-1, 4-1). Pronssiottelussa viime kauden mestari Porin Pesäkarhut oli parempi 2-0 (8-2, 4-3). Talvisuperin mestaruutta juhli Lapuan Virkiä.

Kirittärien pelinjohtaja Mattias Kitola vetää hieman yhteen Talvisuperia ja valottaa hieman myös tulevaa.

Uusi hallipelit korvannut Talvisuper huipentui lopputurnaukseen viime viikonloppuna. Tuloksena Kirittärille oli sieltä tuomisina neljäs sija. Mitä mietteitä viikonloppu antoi?

”Vähän etukäteenkin ehkä ajateltiin, että ero ensimmäisen ja neljännen sijan välillä tulee olemaan halliympäristössä aika pieni. Pieni tuntuma, että eka pelissä käytiin aika lähellä voittoa, mutta kyllä isossa kuvassa lopputulos on rehellinen.
Tuo on se meidän sijoitus missä me tällä hetkellä pelin tasolla liikutaan ja steppi täytyy pystyä kaikkien ottamaan, jotta noustaan mitalijoukkueiden tasolle. Se että yksilö- ja joukkuetasolla jouduttiin paineeseen tekee kehitykselle hyvää ja sitä kautta viikonloppu oli äärimmäisen arvokas, vaikka kotiintuomisia sieltä ei mitalien muodossa tullutkaan.”

Mitä mieltä olet ylipäänsä tästä uudesta Talvisuperista?

”Ihan ookoo konsepti, aikatauluissa ja pelipaikkojen järjestämisessä voi olla vielä kehittelemistä. Aika pitkälle varmaan pelattiin sen verran mitä muutenkin oltaisiin hallissa pelattu. Kun pelattiin sarjapisteistä, niin se toi tiettyä säpinää kuitenkin peleihin. Kun myös kaikki pelit näkyivät Ruutu-palvelussa, niin vastustajiakin tuli seurattua enemmän.”
”Vuoden takaiseen verrattuna ollaan kuitenkin paljon edellä ison tilan peleissä ja harjoituksissa, kun vuosi sitten kuplahallin katon romahdettua ei juuri päästy harjoittelemaan. ”
”Ulkopelissä meillä on ollut paljon vaihtelua, ei taidettu yhtään peliä pelata samalla ulkokokoonpanolla.  Toki myös osalle pelipaikoista – erityiesti linjaan – on kovaa kilpailua. Normaaleilla pienillä harjoituskauden kolhuilla selvittiin, Mari Mantsinen toki oli vielä sivussa pitkäaikaispotilaana. Mari lähestyy pelikuntoa joka päivä.”

Miten Kirittärien harjotuskausi tästä jatkuu?

”Harjoittelu jatkuu tiiviisti vielä tässä ennen pääsiästä, ensi viikolla pästään toivottavasti ulkoharjoitteluun. Ennen kauden alkua meillä on vielä etelän leiri, jonne ollaan menossa harjoituksellisesti paljon valmiimmassa tilassa kuin viime vuonna.”

Ennen sarjan alkua Kirittäret pelaa näillä näkymin toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna 04-05.05.2024 kaksi harjoituspeliä Vaasan Mailattaria vastaan, ensin vieraissa ja sitten sunnunaina 05.05.2024 kotona Hippoksella. Kausi käynnistyy Superpesiksen osalta helatorstaina vieraspelissä Roihua vastaan ja sitten kotiavaus äitienpäivänä su 12.05.2025 klo 17 Joensuun Mailaa vastaan.

#liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #kirittäret #itälänsi

Lue myös
PelaajasopimusUutinen