Lapua vei pisteet Hippokselta tasaisessa pelissä
Kirittäret paransi peliään edelisestä, mutta se ei vielä riitänyt.
Kirittäret lähti haastamaan Lapuan Virkiää lämpimällä ja aurinkoisella Hippoksella. Alla oli heikosti sujunut kotipeli ja vastustajana yksi kauden ennakkosuosikkijoukkueista, joten lähtökohdat eivät olleet ihan parhaat mahdolliset. 900 katsojan edessä joukkue kuitenkin paransi peliään edellisestä ottelusta, mutta ei vielä riittävästi.
Kirittäret aloitti ottelun mainiosti, Lapuan kärjestä saatiin tehtyä nopeasti kaksi paloa. Kakkoskärjellä Lapua kuitenkin rakensi vastustamattomasti kolmostilanteen ja Janette Lepistön lyönnistä polttoheitto kotiin oli turhan vaikea eikä pallo pysynyt räpylässä. Tasoittavalla vuorolla Kirittäret rakensi päättäväisesti tilannetta ja kun Lapuakin sortui huonoihin heittoihin, niin Viivi Partanen toi tasoitusjuoksun Lapuan avustuksella. Jatkotilanteesta merkattu kakkosvaihtolyönti tippui väliin ja kun kopparista pallo sirvahti hieman sivuun, niin huippunopea Selina Similä karkasi samalla vauhdilla kotiin Kirittärien johtojuoksun.
Valitettavasti Kirittärien juoksuhanat sulkeutuivat tämän jälkeen ja Lapua teki kuin tekikin tarvittavat jaksovoittoon tarvittavat kaksi juoksua Kirittärien ulkokentän pienellä avulla. Venla Karttusen ottamaton aidan alta maisemaan mennyt etutilanteen purkulyönti kakkosrajasta olisi tilannetta muuttanut, mutta hieno lyönti oli millimetrejä laiton. Ensimmäinen jakso Lapualle siis juoksuin 2-3.
Toisella jaksolla Kirittäret oli niukasti niskan päällä, mutta juoksuja ei saatu tehtyä mistään. Ulkopeli piti hienosti pitäen Lapuan toisella jaksolla yhteensä kolmessa kolmostilanteessa. Kuitenkin pienet virheet maksoivat pelissä kovaa hintaa, kun omat kotiutukset eivät toimineet. Vaikka Lapua oli hyvin pihdeissä koko jakson, niin neljännen tasoittavalla Lepistön pitkä näppi yllätti Kirittärien ulkokentän ja Lapua vei kaikki sarjapisteet 0-2 (2-3,0-1).
Pelinjohtaja Mattias Kitola oli pelin jälkeen hieman kaksijakoisin miettein.
– Askel parempaan viime pelistä, takana hyvä viikko alla. Vielä on työmaata aika paljon pudotuspeleihin mennessä. Toisella jaksolla oli hyviä osumia, mutta metri sinne tänne olisi tuonut ottamattoman juoksun. Molemmilla jaksoilla tuli lopulla pari harmittavaa merkkivirhettä pahaan paikkaan, jotta oltaisiin päästy vähän painostamaan kolmostilannetta, sinnekin pieniä tarkistuksia. Mestarisuosikki oli vastassa ja tämä oli taso tänään.
Ykköspalkittu Venla Karttunen oli pelin jälkeen mietteliäs.
– Parannettiin edellisestä pelistä roimasti, annettiin vähän juoksuja, mutta annettiin silti ulkopelissä liikaa tasoitusta. Sisäpelissä saatiin tilannetta tehtyä, mutta pari pinnaa oltaisiin tarvittu lisää.
– Selkeä tasonnosto saatiin, joukkueen kanssa puhuttiin että kaikki on ihan meistä itsestä kiinni. Harmittaa, ettei se riittänyt vielä pisteisiin.
– Treenataan paljon edelleen, vaikka pelejä tulee tiukkaan tahtiin. Tähtäin on olla syksyllä kovassa kunnossa.
Hippokson katsojakommentin antoi tällä kertaa hiljattain 80v täyttänyt pitkän linjan Kirittärien kannattaja Pekka Meritähti.
– Pikkaisen parempi kuin viime peli, aika paljon vielä räpylävirheitä. Tasainen peli, Lapua olisi ollut voitettavissa, mutta muutama helppo virhe liikaa. Pallot vaan kiinni ennen kuin lähtee heittämään!
Harvian Jälkilöylyt
Ottelun lehdistötilaisuus
Ottelun tilastot https://www.pesistulokset.fi/ottelut/84315
I | Venla Karttunen | Pelaajakortti | |
II | Ronja Salmela | Pelaajakortti |
#kirittäret #liikuntapääkaupunki #pesis #allinoranssi #otteluraportti #jyväskylä