Kirittärille kauden avaustappio – Pesäkarhut niukasti parempi kärkiottelussa

 – Otteluraportit, Superpesis

Kirittäret kärsi Porissa kauden avaustappion, kun Pesäkarhut vei Porin täpötäydellä stadionilla jännittävän kärkikamppailun 1-0 (4-4, 2-0).

Ottelun mollivoittoisuutta lisäsi ykköskärkemme Viivi Partasen loukkaantuminen.

Kauan odotettu kärkikamppailu Pesäkarhujen ja Kirittärien välillä osoittautui jälleen yhtä tasaiseksi väännöksi kuin joukkueiden välillä on viime vuosina nähty. Jo etukäteen oli tiedossa, että kahden kovan ulkopelijoukkueen kohtaamisessa ei paljoa juoksuilla juhlita. Ottelusta muodostui kuitenkin jälleen kerran erittäin yleisöön menevä taisto, jossa nähtiin kärkikamppailun arvoista pesäpalloa: useita läpilyöntejä, huikeita koppeja ja polttoheittoja sekä taktista osaamista. Lehtereille ahtautuneet 1370 katsojaa sai varmasti rahoilleen vastinetta.

Pesäkarhut karkasi toisessa vuoroparissa jo 4-0 johtoon, kun Tiia Peltonen iski etutilanteessa 3-jatkeelta kunnarin (1+2). Avausvuoroparissa Pauliina Harinen oli jo vienyt kotijoukkueen 1-0 johtoon keskisaumalyönnillään. Tässä vaiheessa avausjakso näytti menetetyltä, mutta Kiittäret ei antautunut. Sara Kujanen käynnisti Kirittärien kirin hienolla välilyönnillään 2-vuoroparin päätteeksi 4-1.

Tämän jälkeen nähtiin Kirittärien kannalta ottelun mustin hetki, kun ykköskärkemme Viivi Partanen väänsi ikävän näköisesti nilkkansa peruuttaessaan vaihtotilanteessa takaisin 2-pesälle. Partanen ei pystynyt enää ottamaan painoa oikealle jalalleen ja peli päättyi hänen osaltaan tähän.

Heti kun Viivi oli saatu pois kentältä, Jutta Myllyniemi osoitti jälleen joukkueen sisäpelin tehokkuuden ja arvaamattomuuden. Etupesien ollessa täynnä Juti puhkaisi 2-luukun ja kirmaisi kauden ensimmäisen kunnarinsa. Tuloksena siis 1+2 juoksua ja peli oli tasan 4-4. Samalla 2-pesällä ollut Eeva Mäki-Maukola toi Superpesisuransa 300. juoksun kotipesään. Huikea suoritus – onnea Mäkki!

Toisella jaksolla Kirittäret kärsi selvästi Partasen joutumisesta sivuun. Kärkeen nostettu Eveliina Rantonen meni kentälle hyvin, mutta jatkumoa ei saatu aikaiseksi. Kun lisäksi lyöntivuorot jäivät heti alusta keskipalkkiin, kärjestä päästiin monesti pelaamaan vasta yhden tai kahden palon tilanteessa. Pari hyvää kotiutustilannetta saatiin aikaan, mutta niistä tuli niukat palot. Pesäkarhut onnistui kotiuttamaan kahdesti Emilia Linnan ja Tiia Peltosen toimesta. Toinen jakso siis kotijoukkueelle 2-0 ja koko ottelu 1-0.

Kirittärien ykkönen oli tänään Jutta Myllyniemi. Komean sisäpelinsä lisäksi hän esitti näyttävän ulkopelisuorituksen etukentällä. Annika Linnan kova lyönti napsahti Jutin räpylään vain 10 metrin päässä kotipesästä. Reagointiaikaa jäi alle puoli sekuntia, mikä kertoo kuinka vaarallisella alueella etupelaajat ovat, kun lähdetään lyömään kovilla.

– Emme päässeet pyörittämään sisäpeliä kunnolla, se oma tuttu rauhallisuus puuttui tänään otteistamme. Sisäpeli jäi myös välillä pyörimään huonosta kohtaa, kun emme pääseneet iskemään kärjestä. Viivin loukkaantuminen vaikutti ilman muuta varsinkin toisella jaksolla, kun oli yhdet nopeat jalat vähemmän käytettävissä. Oman läpilyöntini paikka oli etukäteen katsottu ja hyvin tuo nasahti kohdalleen.

– Minusta olemme silti edelleen hyvällä tiellä – en tiedä oliko tänään vähän liikaakin latausta kärkipeliin. Otetaan tästä se positiivinen asia, että tappiosta saa aina enemmän tietoa siitä missä pitää parantaa. Sinänsä ihan hyvä opetus meille.

– Oma alkukauteni on sujunut minusta ihan normaalisti. Ehkä olen malttanut keskittyä enemmän omien vahvuuksieni esilletuomiseen. Hyvältähän se toki tuntuu, kun onnistumisia tulee.

Kakkosena palkittiin juhlajuoksunsa lisäksi hyvin vaihtanut (kärkilyönnit 7/10) Eeva Mäki-Maukola. Suuri haaste joukkueella tulee nyt olemaan uuden ykköskärjen kasaaminen, sillä melko varmalta näyttää, että ainakaan ensi sunnuntain kotipelissä Viiviä ei nähdä kentällä. Tämä vaikuttaa myös joukkueen ulkopelijärjestykseen. Toivotaan pikaista paranemista upean alkukauden pelanneelle Pumpaselle.

Pori on ollut koko alkukauden sarjan selvästi paras ulkopelijoukkue, ja iso sulka siitä menee lukkari Minttu Vettenrannalle. Hän näyttää päässeen takaisin 2 vuoden takaiselle tasolleen – ja sehän vuosi päättyi porilaisilta lopulta hyvin. Kovasta kotiuttaja-arsenaalista tänään onnistui parhaiten Tiia Peltonen.

Pelinjohtaja Mattias Kitola oli oletetusti harmissaan tappiosta sekä yhden luottopelaajansa loukkaantumisesta.

– Varmaan tässä pitää vähän tappion kalkkia nieleskellä, mutta tiukka kärkipelihän tämä oli. Tilanteet vaihteli paljon ja olisi voinut kääntyä avausjaksolla kummalle vain – nyt meni näin. Ulkopelissä meillä oli pieni parannus parempaan suuntaan, toisella jaksolla emme päässeet harmittavasti mittaamaan kunnolla meidän sisäpelipotentiaalia. Mutta eipä tässä mitään – kaveri ansaitsi voittonsa ja tästä jatketaan eteenpäin.

– Erinomaisen alkukauden pelanneen Viivi Partasen loukkaantuminen oli tietenkin valitettava juttu ja nämä tuovat aina peliin hieman ikävän sävyn. Ikävä kyllä loukkaantumiset kuitenkin kuuluvat urheiluun. Toivotaan, ettei tule pitkä huili, aamulla jalka kuvataan ja katsotaan sitten sen jälkeen miten mennään eteenpäin.

Ensi sunnuntaina 18.06.2023 Kirittäret esiintyy toiseksi viimeistä kertaa vanhalla Hippoksella. Vastassa on jälleen huippujoukkue, kun Manse PP saapuu haastamaan mestarijoukkuetta.

Harvian Jälkilöylyt https://www.instagram.com/reel/Cte4riPqrL1/

Ottelun lehdistötilaisuus

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/58843

Ottelun Huippuhetket Ruutu-palvelussa: https://www.ruutu.fi/video/4359392

Palkitut

I, L&T Kierrätyksen KirittäjäJutta Myllyniemi
IIEeva Mäki-Maukola

Otteluraportin tarjoaa

#mestareidenmatkassa #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja

Viimeaikaisia uutisia