fbpx

Aino-Kaisa Mantere tykitti Kirittäret kumoon kunnarikarkeloissa

Molemmat joukkueet löivät kaksi kunnaria, mutta Mailajussit oli terävämpi mailassa ja vei ottelusta ansaitusti pisteet 1-0 (5-2, 2-2).

Sanotaan, ettei yksi pääsky kesää tee, mutta yksi Mantere tekee näköjään sitäkin enemmän. Mailajussien tehotykki AinoKaisa Mantere oli hirmu iskussa, kun seinäjokiset kellistivät sunnuntaina kotikentällään Kirittäret. Ruuti oli kuivaa, kun lyöjäjokeri löi toinen toistaan komeammilla siivuilla palloa Kirittärien ulkokenttään. Lyöjätilaston nelonen löi ottelussa peräti viisi juoksua ja merkkautti 10 kärkilyöntiä.

Avausjaksolla Kirittäret pääsi niin sanotusti pelin päälle vasta viimeisellä sisävuorollaan. Kiri alkoi kuitenkin auttamattomasti liian myöhään, sillä taululla oli jo numerot 5-0 kotijoukkueen eduksi. Jutta Myllyniemen 2-jatkeen puhkaisu oli kyllä tyylikäs veto, mutta kahta juoksua enempää eivät jyväskyläläiset saaneet, vaikka kahdella palolla saatiin vielä ajolähtö päälle.

Toisen jakson alussa Kirittäret näytti heräävän vihdoin taistelemaan. Kati Tanhua löi heti ensimmäisellä lyönnillään kunnarin tyhjään kenttään. Emma Körkkö säesti heti perään lyömällä niin ikään 2-puolelta 2-0. Heti perään saatiin vielä uusi ajolähtö, mutta se menetettiin merkkivirheeseen. Toisen tasoittavalla Mailajussit tuli Mantereen kahdella kotiutuksella tasoihin ja tämän jälkeen pelattiinkin nollnollaa. Kirittäret sai toki vielä 2. ja 3. vuoroparissa ajolähdön Sara Kujaselle, mutta ei lähtenyt tänään edes Sakulta. Näin Kirittäret joutui poistumaan kotimatkalle ilman ainuttakaan sarjapistettä.

Kirittärien peli puuroutui jostain syystä heti kärjen jälkeen. Upean pelin pelannut Kati Tanhua meni hyvin kentälle, mutta siitä eteenpäin olikin etenijöillä vaikeampaa. Kuvaavaa on, että numeroille 1-3 kirjautettiin tänään yhteensä vaivaiset 6 kärkilyöntiä. Tanhuan lisäksi vain Körkkö ja Mari Mantsinen onnistuivat omalla tasollaan. Yhdeksällä 3-tilanteella ei kovin usein pelejä voiteta. Varsinkin avausjaksolla myös ulkopelissä tehtiin poikkeuksellisen paljon virheitä.

Mantereen ohella seinäjokisista onnistuivat erityisesti Silja Syrjälä ja Anna Honkala, jotka löivät tämän tästä pesiä täyteen ja Ruutu-tähtipelaajana palkittu lukkari Tea Santahuhta oli myös isossa roolissa tekemässä Kirittärille hankalaa iltapuhdetta.

Ansaitusti joukkueensa ykköspalkinnolla palkittu ja pelissä kolme kertaa läpi lyönyt etenijäjokeri Kati Tanhua ei ollut aivan oma iloinen itsensä pelin jälkeen.

– Kyllä me oikeita ratkaisuja yritettiin, mutta tänään ei vain natsannut. Omat läpilyöntipaikkani katsottiin pelin aikana videoilta, ja tänään osui hyvin keppiin.

Vaan eipä ollut pelinjohtaja Mattias Kitolakaan kovin tyytyväisen oloinen pelin jälkeen.

– No juu, eipä ollut voitto tänään lähelläkään. Mailajussit löi hienosti, ei heiltä mitään pois. Jäi semmoinen tunne, että emme olleet 100 %:sti mukana pelissä. Puolittainen pelaaminen ei tämän tason vastustajaa vastaan riitä mihinkään. Ei tässä auta muu kuin miettiä toimenpiteitä siihen, miksi peli-ilme ei tänään ollut aivan kohdallaan. Puramme tätä asiaa joukkueen kanssa kohta alkavassa palaverissa.

Kirittäret sijoittuu runkosarjassa tänä vuonna joko kolmanneksi tai neljänneksi. Jo puolivälierissä vastaan saattaa tulla tämän päiväinen vastustaja, sillä Mailajussit nousi sarjassa voittonsa myötä viidenneksi. Keskiviikkona 10.08.2022 klo 18 vastaan asetuu Kempeleen Kiri, toivotaan sieltä positiivisempia fiboja joukkueelle.

Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42734

Palkitut

IKati Tanhua
IIEmma Körkkö

Otteluraportin tarjoaa

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös

Pänkä – Suomi sanakirja

KSML toimittaja Seppo Pänkäläiselle sattui harmillisesti todella huono päivä tiistain suoritukseen, joten korjaamme hänen juttunsa karkeimmat virheet ja autamme teitä lukemaan sitä oikein.

Lue lisää »