fbpx

Otteluennakko pe 27.05.2022 klo 18 Kirittäret – Joensuun Maila

Joensuun Maila vahvistui tälle kaudelle. Lyöntivoimaa (Pinja Arbelius), etenemisnopeutta (Oona Liimatainen ja Liinu Turpela) ja nuorta lahjakkuutta (Nelli Huotari) on tullut lisää ja joukkueen pitäisi olla valmis pelaamaan pudotuspelipaikasta.

Kausi lähti kuitenkin liikkeelle avaustappiolla Vaasan Mailattarille, samoin kävi toki myös Kirittärille heti seuraavana päivänä. JoMa on pelannut toistaiseksi vain kaksi ottelua ja voittotili aukesi viime sunnuntaina kahden pisteen kotivoitolla Kempeleestä.

Yhden pelin enemmän pelannut Kirittäret on parantanut ottelu ottelulta omaa peliään. Erityisesti sisäpeli on parantunut, vaikkei vielä ollakaan siellä mihin joukkue haluaa ja pystyy. Susanne Ojaniemi loukkasi edellisessä ottelussa nilkkansa eikä pysty tänään pelaamaan, joten on mielenkiintoista nähdä, kuka asettuu joukkueen ykköskärjeksi. Kati Tanhua, Elsa Nyman – vai joko saa Roosa Lappalainen debyyttinsä Kirittärien Superin joukkueessa? Vielä päivää ennen ottelua pelinjohto ei ollut lopullista päätöstä tehnyt.

Molemmat tarvitsevat pisteitä tästä ottelusta, mutta Kirittäret lähtee koitokseen ennakkosuosikkina. Joensuulla on nopea kärki, jonka eliminoiminen on kotijoukkueelle tärkeää. Hyvänä ulkopelijoukkueena Kirittärille toisaalta riittää, että se saa rakennettua vastustajaa enemmän takatilanteita. Lyöntipotentiaalia on toistaiseksi nähtyä enemmän. Joensuun yllätysmahdollisuudet perustuvat Kirittärien sisäpelin sekoittamiseen.

Seuraa heitä

JoMalla on liukas ja nopea kärki, jossa myös tulokas Liinu Turpela on aloittanut kautensa loistavasti. Numerolla 3 pelaava Turpela on hoitanut hommansa kärjen vaihtajana vakuuttavasti ja ollut etukentällä tehokas.  Kotiuttajat Marianne Roiha, Pinja Arbelius ja Hanna Toivanen (jokeri) ovat vaarallisia, mikäli heille takatilannetta tarjotaan.

Kirittärien alkukauden tukipilari on eittämättä ollut numerolla 3 lyövä polttolinjan pelätty pyromaani Eeva Mäki-Maukola, joka on palkittu joukkueensa parhaana kaikissa kolmessa pelatussa pelissä. Venla Karttunen on pelannut myös erinomaisen alkukauden ja joutui edellisessä pelissä aika kylmiltään 2-kopparin paikalle Susse Ojaniemen loukkaannuttua. Mari Mantsinen on isossa roolissa JoMan ykköskärjen pelin sekoittamisessa.

Pelinjohtajien kommentit

Arttu Jurvakainen, Joensuun Maila

– Meillä on ulkopeli ollut ihan hyvällä mallilla ja sisäpeliä saatiin vähän aukaistua tämän viikon Kempele-pelissä. Parantamistakin on, mutta suunta on pelissä oikea. Lähdemme peliin selkeästi haastajan asemasta ja se pitää näkyä myös pelissämme. Peruspelillä ei pärjätä, meidän pitää olla rohkea ja yllätyksellinen. Kirittäristä tekee kovan ennen kaikkea joukkueen materiaali – joka pelipaikalle on asettaa aivan sarjan huippupelaajia. Heidän perustasonsa ja rutiini on niin kova, että kyllä he ennakkosuosikkeina peliin lähtevät. Erityisesti Eeva Mäki-Maukola on kovassa sisäpelivireessä, hänen kanssaan pitää olla tarkkana.

Mattias Kitola, Kirittäret

– JoMalta löytyy jalkanopeutta, kelpo vaihtajia ja hyviä kotiuttajia. Joukkue ei vielä suoranaisesti ole rallatellut kotiutuksissa, mutta siellä on vaarallisia lyöjiä, jotka pystyvät lyömään myös läpi. Omaa peliä pyritään saamaan taas pari palaa eteenpäin. Seinäjoki-pelin jälkeen tarkensimme hieman omaa 3-tilannepelaamista sisäpelissä. Meillä tuli merkin kanssa virheitä, vähän huonoja lyöntiratkaisuja ja muutama takaetenemissakkaus. Nollatilanne tulee olemaan meille sisäpelissä tärkeä, sillä JoMa pelaa sitä vastaan hyvin monella eri kuviolla. Jos nollassa onnistutaan, niin vaihtotilanteiden hoitaminen on meiltä sujunut alkukauden hyvin ja siten tilannetta pitäisi saada päälle. Jos saamme tuon keskimääräisen 15 kolmostilannetta pelissä aikaiseksi, niin silloin olemme hyvin kolmessa pisteessä kiinni.

Harvian otteluennakko: https://www.instagram.com/tv/CeB6bbEIrbW/

Liput otteluun voi ostaa tästä: https://www.nettilippu.fi/fi/event/kirittaret-joma-2-2

Otteluisäntä Keskisuomalainen tarjoaa tilaajilleen edun otteluun, tarkemmat ohjeet kuvasta:

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös