B-tyttöjen isojen toiveiden kausi päättyi pettymykseen
Kirittärien B-tytöt taipuivat pronssiottelussa Laitilan Jyskeelle varsin vaatimattoman peliesityksen jälkeen 2-0 (8-4, 2-1).
Viime kauden hopeajoukkue ja mestaruuden kauden tavoitteeksi asettanut Kirittärien B-tyttöjoukkue pudotettiin kauden päätteeksi tylysti mitalien ulkopuolelle. Taas nähtiin se, että kova nimilista ei ratkaise vielä mitään, jos peli ei kulje. Liekö välieräpettymys Poria vastaan vaikuttanut, mutta sisäpeli jäi erittäin nihkeäksi.
Laitilan Jyske sai peliin unelma-alun, kun se pääsi harhaheitolla heti 2-0 johtoon. Erinomaisilla lyönneillä tehtiin vielä kaksi kunnaria ja avausjakson jälkeen peli oli jo 6-0. Varsinkin 16-vuotiaan superlupauksen Emma Virtasen 3-luukusta iskemä kunnari oli täysin ottamaton. Venla Vapaavuori käynnisti 2-jatkeelta pientä kirin tynkää ja 3. lopettavalla vuorolla harhaheiton ja Liinu Havukaisen iskulla taululla olivat numerot 6-3. Jyskeen erinomainen ykköskärki Essi Riitamaa naulasi kuitenkin avausjakson kotijoukkueelle hienolla 3-puolen lyönnillä.
Toinen jakso oli silti toivoa täynnä. Sisäpeliä ei kuitenkaan saatu missään vaiheessa toimimaan ja ainoa juoksu tuli harhaheitolla. Laitilan Jyske varmisti ensimmäisen B-tyttöjen SM-mitalinsa hienosti pelanneen lukkari Lydia Eskolan ja lyöjäjokeri Laura Muskun lyönneillä 3. tasoittavalla vuorolla.
Kirittärien parhaana palkittiin erinomaisesti vaihtanut ja 2 juoksua tuonut Elsa Nyman sekä kakkospalkinnolla 10% kärkilyöntiprosenteilla Viivi Partanen. Suurin ero joukkueiden välillä oli lyöntipelissä. Kirittäret löi ainoastaan 3 juoksua, kun kaksi saatiin harhaheitoilla. Piippuun jäi pahasti ja myös peli-ilme jäi latteaksi – varmaan paljolti myös siksi, kun peräkkäisiä onnistumisia ei juurikaan saatu.
Mikä tästä pelistä teki niin vaikean, pelinjohtaja Juha Mäkelä?
– Meillä oli rento tunne ja hyvä latinki peliin lähtiessä. 6-0 avaus Jyskeeltä oli meille shokkialku, mutta tänään meillä ei ollut riittävästi luottoa omaan tekemiseen. Tilannemäärä meillä oli ihan hyvä, mutta kotiutuksissa ei tänään onnistuttu. Oliko sitten huonoa keskittymistä vai hermostuneisuutta, mutta teimme tämän tason peliin nähden liikaa merkkivirheitä. Myöskään kaaripeli ei ollut meillä riittävän kovalla tasolla.
– Laitila hyödynsi hyvin kotiedun ja sai siitä energiaa. He ansaitsivat peliesityksillään pronssimitalit enemmän kuin me. Meidän kuntokäyrä ei noussut enää loppukaudesta, mitä mitali olisi tänä vuonna edellyttänyt. Pelinjohtajana otan tietysti vastuun tästä lopputuloksesta. Ilmoitin jo viime talvena, että omat valmennustehtäväni jäävät tähän. Iso harmitushan tämä silti on meille kaikille, kun mitali oli kauden vähimmäistavoite.
Kuva Pekka Tuominen
Tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/58554
Palkitut
I | Elsa Nyman |
II | Viivi Partanen |
Otteluraportin tarjoaa
#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #pesis100 #tunteenpaloja