fbpx

Kirittäret siirsi välieräratkaisun 5. otteluun piinaavan draaman jälkeen

Järkyttävän jännittävässä 4. välierässä Tampereella ottelun hallinta vaihteli joukkueelta toiselle, mutta Kirittäret paransi otteitaan kamppailun loppua kohden ja vei voiton Supervuorossa.

Joukkueet lähtivät otteluun täysin samoilla kokoonpanoilla kuin sunnuntaina Hippoksella. Kirittärien avausjaksolla kotiutusosasto jäi vaisuksi. Kärki eteni hyvin ja joukkue teki kuusi 3-tilannetta, mutta tulosta ei saatu. Myöskään ulkopelissä Kirittäret ei ollut aivan parhaimmillaan ottelun alussa. Manse oli tehokkaampi takomalla 3 juoksua viidestä yrityksestä. Kirittärien kannalta oli ikävä nähdä Venla Karttusen jonkin sortin loukkaantuminen heti avausjakson 2. vuoroparissa. Etulukijamme ontui pitkään oikeaa jalkaansa, mutta hoiti silti sisukkaasti tehtävänsä pelin loppuun asti. Jaksopelissä tilanteet voivat kuitenkin vaihtua äkistikin yöstä päiväksi.  

Toisella jaksolla Kirittäret ottikin ottelun hallinnan heti alusta lähtien. Manse teki palottoman ajolähdön, mutta Kirittärien ulkokenttä hoiti mallikkaasti tamperelaisten rimpuilut. Kirittäret tuli puolestaan terävästi 1. vuoroparin tasoittavalle ja löi heti 3 juoksua. Toisessa vuoroparissa tehtailtiin 0-4 ja sisäpelin rentous löytyi. 3. aloittavalla Manse sai vielä palottoman ajon, mutta homma hoidettiin ulkopelaajien hienoilla polttoheitoilla ja lopulta upean pelin pelanneen Mari Mantsisen kärpäsellä. Tasoittavalla Kirittäret sitten nuiji Mansen kenttään käsittämättömät 8 juoksua lisää – joista 1+3 Eeva Mäki-Maukolan komealla läpilyönnillä 3-luukusta – ja Manse tuli viimeisen tasoittavalle 0-12 tappiotilanteessa.

Jakso oli tietysti jo pelattu, mutta Virpi Hukka pamautti vielä 2 palon tilanteessa 2-luukusta pallon läpi ja kiersi kunnarin. Edeltä ehti myös yksi etenijä kotipesään ja peli oli 2-12. Manse sai hurmosta päälle ja löi vielä 3 juoksua lisää, mutta jaksovoitto Kirittärille oli selvä. 

Viimeisessä vuoroparissa onnistuminen toi kotijoukkueelle kuitenkin uskoa omaan sisäpeliinsä, kun siirryttiin Supervuoroon. Kirsi Ala-Lipasti koukutti 1-2- tilanteessa kyseenalaisella kaksoiskosketuksella palloin rajaan. Asiasta nousi oikeutetusti älämölö, mutta tuomari ratkaisi tilanteen Mansen eduksi. Seuranneesta ajosta Anna Ala-Kauhaluoma löi  pallon valiin. Ella Korpela sinkosi vihaisen polttoheiton kotipesään ja taululla oli 2 ristiä. Asiasta purnasi Mansen pelinjohto aivan ansaitusti, mutta palo jäi taululle. Tuomari ratkaisi asian jyväskyläläisten eduksi. Tasoittavalla Kirittärien ratkaisijaksi nousi uskomattoman hienon ottelun pelannut Jutta Myllyniemi, jonka komeasta 2-jatkeen lyönnistä kapteeni Eeva Mäki-Maukola toi varmaan yhden uransa makoisimmilta maistuneista juoksuista. Tämä pesäkilpa oli toki selvä, mutta kotipesätilanteiden ratkaiseminen pitäisi saada kyllä videoitua kaikissa pudotuspeleissä. Tämän ei pitäisi enää nykypäivänä olla tekniikasta eikä rahasta kiinni.

Draamaa saatiin lisää vielä Jutin voittojuoksun jälkeenkin, kun joukkuetovereidensa kanssa voittojuoksua juhlimaan lähtenyt Susanne Kohonen osui silmin nähden vahingossa Mansen lukkari Senni Sallisen käteen ja sai siitä punaisen kortin (katso ottelun päättänyt juoksu ja punaisen kortin tilanne Ruutu-palvelun klipistä: https://www.ruutu.fi/video/3914951). Koska pelaajalla ei ole aiempia rikkeitä, niin Susse saa kuitenkin pelata torstain ratkaisevassa välierässä.

Kirittärien ykköskärki pelasi varmastikin kauden parhaan pelinsä, jos ajatellaan näitä kärkijoukkueiden kohtaamisia. Kärkilyönnit onnistuivat käsittämättömän hyvin – Ella Korpela, Eeva Mäki-Maukola ja Laura Toikkanen epäonnistuivat vain kolmesti 25 yrityksestään. Varsinkinnumerolle 3 nostetun Muikun peli on ollut upeaa seurattavaa välierissä ja kun tähän laitetaan päälle numerolla 4 pelanneen Jutta Myllyniemen täyden 100 % sisäpeli, niin hyvässä kuosissa on joukkueen tilanteiden rakentelu. Mäki-Maukola oli tänään porukan kovin kotiuttaja 1+3 lyödyllä. Emma Körkkö löi 3 ja muu kotiutusosasto Myllyniemi ja Eskola 2 juoksua kumpikin, Ella Mäkelä sivalsi yhden. Kovassa juoksussa olivat Korpela (4 tuotua), Mäkiki (3) sekä vielä vain jolkotteluvauhtia etenevä Körkkö (2). 

Ottelu sisälsi upeita yksilösuorituksia ja kaiken kaikkiaan katsojalle jäi lopulta levollinen olo oman joukkueen tekemisestä. Mäkki livautti kunnarin 3-luukusta aivan samasta paikasta kuin viime kesänä Kaupissa. Ella Korpelan karmea käsi on jäänyt varmaan pysyvästi tamperelaisyleisönkin mieliin. Susse Kohonen on löytänyt lyönteihinsä lisää juonikkuutta ja pelaa myös ulkona upeaa välieräsarjaa. Jalkavaivaisen Emma Körkön kaksi karkausta 3-pesältä juoksun arvoisesti oli jälleen kova osoitus pelaajan poikkeuksellisesta pelisilmästä. Myös Kati Tanhua pelasi jälleen hienon pelin, vaikkei tehotilastojaan kohentanutkaan.

Vaikka Kirittärien kotiutusosaston lievää ailahtelevuutta onkin viimeisen kuukauden aikana toisinaan kritisoitu, niin positiivista on se, että jälleen löytyi kotiutuspuolelle uusia ratkaisijoita. Ei ole homma pelkästään Körköstä tai Eskolasta kiinni, näinhän sitä jo ennen kauden alkua ounasteltiin.

Kyllä tämä ottelusarja tulee jäämään isoilla kirjaimilla lajin historian kirjoihin, menee näistä joukkueista sitten kumpi tahansa finaaleihin. Voimasuhteiden vaihtelu ottelujen välillä ja sisällä on jotain niin erikoista, että sitä ei olla kyllä aikoihin nähty. Kun lisäksi katsojan hermoja ja ääripäästä toiseen liikkuvaa tunneskaalaa venytetään lähes kolmeen tuntiin per peli, niin olo on monella yhtä voipunut kuin olisi ottelun kentällä pelannut. Nyt pelataan varmasti 2000-luvun mieleenpainuvinta välieräsarjaa, saattaa moni lajia seuraava miettiä. 

Ottelun suurin sankari oli Supervuorossa voittojuoksun lyönyt ja vastustajaa läpi ottelun vahvasti rillannut Juti Myllyniemi.

– Kyllä meillä oli koko joukkueella tuon oman ratkaisulyöntini lisäksi paljon muitakin ratkaisevia suorituksia. Minusta kaikki onnistuivat tänään hienosti. Voitto perustui meidän kärsivällisyyteen ja kovaan uskoon omaan peliimme. Teimme avausjaksollakin hyvin tilanteita, vaikka juoksuja emme saaneetkaan. Toisella jaksolla tuli sitten kaikille hienoja henkilökohtaisia onnistumisia joko sisällä tai ulkona. Tai jopa molemmissa. Tarkoitus tänään oli, että kaikkemme annetaan kentällä ja niin myös tapahtui. Meillä oli hyvä valmistautuminen, lyöntiratkaisut oli katsottu etukäteen ja toiminta oli kaiken kaikkiaan rauhallista ja itseen luottavaa. Siinä se voiton resepti noin yksinkertaisuudessaan oli. Torstaina tavataan Hippoksella.

Veitsi kurkulla suojattinsa Kauppiin vienyt pelinjohtaja Nalle Viljanen oli myös onnellinen mies.

– Eka jakso pelattiin oikein hyvin sisällä ja saimme joka vuorossa rakennettua hyvin tilannetta, kotiutuksissa tuli muutamia tosi hyviä yrityksiä, jotka Manse sitten pelasi hyvin pois. Muutamissa taas lyöntisuunnat epäonnistuivat tai lyönnit nousivat kopeiksi. Toisella jaksolla tilanteiden rakentelu oli edelleen hyvää ja sitten alkoivat kotiutuksetkin tippua oikeisiin paikkoihin ja näimme hienoja lyöntejä. Pitää katsoa nauhalta vielä uudestaan miten päästimme Mansen mukaan peliin 2. jakson lopulla. Venlalla alkoi joku paikka kirraamaan ottelun alkupuolella, mutta kyllä se sitten siitä vertyi. Sussen saama punainen kortti ei kuitenkaan estäne häntä pelaamasta torstaina.

Jännitysnäytelmä oli hirmuinen ja varmasti vielä enemmän katsomossa istuneille faneille. Eiköhän näinä asiakasturvallisuuden kukkahattutätiaikoina Pesäpalloliittokin joudu jossain vaiheessa laittamaan K-kyltin otteluilmoituksiinsa: kielletty sydänvaivaisilta ja heikkohermoisilta.

Minkähänlaista draamaa pelaajat ja tuomarit kehittävät ottelusarjan viimeiseen otteluun?

Ratkaiseva viides välierä pelataan Hippoksella torstaina 09.09. klo 16:30. Liput kannattaa ostaa etukäteen Nettilipusta https://www.nettilippu.fi/fi/event/5-valiera-kirittaret-manse-pp

Lumme Energian Pelinjohtajien haastattelut

Harvian Jälkilöylyt

Ottelun tilastot https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42257

Ottelun huippuhetket Ruutu-palvelussa (ilmainen): https://www.ruutu.fi/video/3914966

Ottelun palkitut

I, Ottelun SeppäElla Korpela
Lumme Energian paras ja energisin sisäpelaajaEmma Körkkö
II, 360 Palveluiden paras ja yritteliäin ulkopelaajaEeva Mäki-Maukola

Otteluraportin tarjoaa:

#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa #otteluraportti #konnekuljetus

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös