Laura Toikkanen ja Ella Mäkelä solmivat jatkosopimukset Kirittäriin
Laura Toikkasen jatkosopimus on kaksivuotinen ja Ella Mäkelän yksivuotinen.
Ensimmäisen Itä-Länsi- ottelunsa elokuussa pelannut Laura Toikkanen, 26, on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen Kirittärien kanssa. Kaudesta 2018 asti hallitsevan Suomen mestarin riveissä pelannut erinomainen etukenttäpelaaja on voittanut Kirittärissä kolme Suomen mestaruutta ja tavoittelee nyt jo neljättä peräkkäistä.
”Viihdyn niin seurassa kuin joukkueessakin. Kirittärissä on mahdollisuus menestyä sekä kehittää itseään pelaajana ja urheilijana. Uskon, että tuttujen valmentajien kanssa työskentely ruokkii varmasti omaa kehitystäni entisestään”, Toikkanen kommentoi jatkoaan tyytyväisenä.
Kirittärien oma kasvatti Ella Mäkelä, 23, puolestaan jatkaa seurassa yksivuotisella sopimuksella. Viime kaudella mestaruuden voittaneelle Ellalle kuluva kausi on toinen Kirittärien superpesisjoukkueessa.
”Täällä on huippumahdollisuudet kehittyä pelaajana ja menestyä joukkueena. Lisäksi Jyväskylä kotikaupunkina on itselleni tosi tärkeä paikka”, toteaa puolestaan Ella Mäkelä.
Kirittärien pelinjohtajana myös ensi kaudella jatkava ja heinäkuun alusta alkaen myös urheilutoimenjohtajana seurassa toiminut Nalle Viljanen on tyytyväinen jatkosopimuksiin.
” Laura Toikkanen on noussut viimeisten vuosien aikana valtakunnan parhaiden etukenttäpelaajien joukkoon ja sisäpelissä hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan myös ykköskärjessä.
Ella Mäkelä taas on osoittanut viime ja tänä vuonna pystyvänsä pelaamaan mestaruudesta aloitusyhdeksikössä. Hän tulee kehittymään niin sisäpelissä kuin ulkopelissäkin vielä tulevaisuudessa paljon. Hänellä on potentiaali nousta huippukotiuttajaksi naisten Superpesiksessä”, Nalle tuumii.
”Superpesisjoukkueemme tulee olemaan erittäin kilpailukykyinen myös kaudella 2022. Se rakentuu hyvää vauhtia ja positiivista on se, että nykyisten pelaajien taustalta on nousemassa tulevaisuuden huippupelaajia jatkuvasti. Kirittärien ja Jyväskylän kiinnostus pelaajien suunnasta on hyvä”, toteaa Kirittärien seurajohtaja ja kakkospelinjohtajana myös ensi kaudella jatkava Pete Kaijansinkko.
Laura Toikkasen kummiyrityksinä tulevalla kaudella jatkavat K-Supermarket Länsiväylä ja Säästöpankki Optia. Ella Mäkelän kummina jatkaa Rakennus ja Saumaus Sälli Oy.
#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa