fbpx

B-tytöt kaatuivat saappaat jalassa – kaudelta 2021 komeasti SM-hopeaa!

Loistavan kauden pelannut Kirittäret taisteli loppuun asti, mutta tällä kertaa paukut eivät aivan riittäneet. SM-hopea on silti paljon enemmän kuin moni olisi ennen kauden alkua uskonut.

B-tyttöjen 2. finaali 22.9: Fera – Kirittäret 1-0 (3-0, 2-2)

Rauman Fera sinetöi tänään B-tyttöjen 8. SM-kullan seurahistoriassa otteluvoitoin 2-0.

Rauman Otanlahdella pelatussa 2. finaalissa Rauma oli hallitsevampi osapuoli ja ansaitsi mestaruutensa. Kirittärillä oli avausjaksolla vaikeuksia 0-tilanteen kanssa, mutta ulkokenttä suoritti hyvin. Kovalyöntiselle Raumalle annettiin vain 3 juoksua.

Toisella jaksolla Kirittäret syttyi tosissaan taistelemaan ottelun viemisestä Supervuoroon viimeisessä vuoroparissa. 2-0 tilanteessa Oona Kinnunen kavensi ensin 2-1 yhden palon tilanteessa ja heti perään seuranneesta harhaheitosta joukkue tuli tasoihin 2-2. Tämän lähemmäksi ei tällä kertaa päästy ja kultamitalit vei Fera.

Kirittärien saavutusta voidaan silti pitää erinomaisena tänä vuonna poikkeuksellisen kovatasoisessa B-tyttöjen sarjassa. Kausi meni jopa yläkanttiin, joten varmasti hopeamitalit maistuivat. Kyseessä oli Kirittärien seurahistorian toinen SM-hopea. Edellinen oli vuodelta 2013.

Kirittäret B-tyttöjen Superpesiksen hopeaa 2021!

Pelinjohtaja Mattias Kitola oli onnellinen ja voipunut, kun pitkä kausi saatiin viimein pulkkaaan.

– Pitää ensinnäkin antaa tunnustus Raumalle – he olivat ottelusarjassa parempia ja ansaitsevat voittonsa. Olen kuitenkin ylpeä omasta joukkueestani. Tänään oli tavoitteena jättää kaikki voimavarat kentälle ja sen tytöt kyllä tekivät. Hopeassa on tietysti aina vähän karvas sivumaku, mutta kyllä tässä tyytyväisyys silti pukkaa pintaan. Hyvä maku jäi siitä, että pelasimme tänään hyvän pelin, raumalaiset taas erinomaisen. Täpötäydellä stadionilla (yli 500 katsojaa) tunnelma oli kyllä varmasti kaikille unohtumaton.

– Kausi on ollut osoitus siitä, että kovaa työntekoa seuraa myös palkinto. Pelaajat ovat tehneet valtavan työmäärän, istuneet pitkiä toveja palavereissa ja pelanneet kahta tai jopa kolmea sarjaa kesän aikana. Monet pelasivat kesällä viisikin peliä viikossa, on ollut loukkaantumisia ja vielä tuommoinen lopetus kaudelle mitä tänään nähtiin, niin ollen kyllä äärimmäisen ylpeä näistä tytöistä. Tänään pelanneista 12 tytöstä ymmärtääkseni kaikki jatkavat myös ensi kaudella B-tytöissä, mikä nostaa entisestään tämän hopean arvoa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että ensi vuonna pelattaisiin automaattisesti myös finaaleissa, äärimmäisen kovaa työntekoa huipulla pysyminen vaatii.

– Kauden aikana emme ole katsoneet niinkään yksittäistä lopputulosta, vaan sitä mitä tulosten takana tapahtuu, pelin ja yksilöiden kehityksessä ja minkälaista on arjen tekeminen. Näillä asioilla me mittaamme onnistumista – ja jokainen pelaaja on ottanut valtavia kehitysloikkia kauden aikana. Tämä tässä junioripolun rakentamisessa on kaikkein tärkeintä. Kausi on ollut kaikille pitkä ja raskas, nyt on meille kaikille pieni puhaltamisen paikka. 

Ottelun tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/42327

Ottelun palkitut:

Kirittäret B
IRonja Salmela
IIFanni Käyrä
Fera B
IAino Tanhua
IIJasmin Andreasen

Ottelun tallenne Feran Youtube-kanavalla

#yhdessähuipulla2021 #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös