Yhdessä junnujen parhaaksi – Kiri ja Kirittäret!

18.11.2015

Jyväskylästä halutaan tehdä paras paikka junnupesäpallolle. Ja siinä myös onnistutaan Kirin ja Kirittärien entistä paremmalla yhteistyöllä

Junnupesispäivät jatkuvat sunnuntaina marraskuun 29. päivä kello 13 Hipposhallissa. Ja nyt paikalla ovat niin Kirin kuin Kirittärien Superin pelaajat sekä junnuvalmentajia ohjaamassa lapsia ja nuoria yhdessä pesäpallon saloihin. Seurat yhdistävät aidosti voimansa junnujen parhaaksi.

Junnupesispäivät ovat ilmaisia tapahtumia lapsille päästä kokeilemaan pesäpalloa. Ja syksyn junnupesispäivät saavat jatkoa keväällä vielä kolmella uudella päivällä. Ja kaikissa niissä Kirittäret ja Kiri toimivat yhdessä.

Kaikille lapsille halutaan luoda tilaisuuksia tulla tutustumaan pesäpalloon huippujen ohjauksessa. Ja samalla tarjotaan jo toiminnassa mukana oleville junnuille hienoja harjoituspäiviä. Yhteistyötä junioritoiminnassa aiotaan seurojen kesken tehdä muutenkin täysin rinnoin – paljon yhdessä on tehty jo tähänkin saakka.

Pesäpallo on laji, jota pojat ja tytöt voivat varsin pitkään harrastaa yhdessä tai rinnakkain ja jossa harjoitteet ovat samankaltaiset sukupuolesta riippumatta. Pesäpallo on laji, jossa Jyväskylässä sekä naisten että miesten tasolla pelataan Suomessa lajin huipulla ja esikuvia löytyy kaikille. Yhdessä seurat voivat oikeasti luoda ympäristön, jossa Jyväskylä on junnuille aidosti paras paikka pesäpalloilla koko maailmassa.

Jos ja kun tavoitteessa onnistuminen luo tulevaisuudessa menestystä, niin sekin on mukavaa – mutta tärkeintä on se, että lapset ja nuoret kehittyvät, oppivat, liikkuvat ja nauttivat pesäpallon parissa. Ja halumme on saada mahdollisimman paljon harrastajia monipuolisen ja hienon kansallislajimme pariin.

Kirin ja Kirittärien yhteistyö junnujen parissa luo Jyväskylään hienot mahdollisuudet. Tervetuloa kaikki perheet kokemaan se syksyn toisessa junnupesispäivässä Hippoksen tekonurmella sunnuntaina 29.11. kello 13.00. Pesäpallossa on nyt tekemisen meininkiä junnuista Superiin saakka Jyväskylässä! Mutta junnupesispäivään voi tulla myös rennosti vain kokeilemaan lajia sekä nauttimaan liikunnan riemusta – ja tämä pesäpalloilo on junnupesispäivissä täysin ilmaista.

Lisätietoja:

Mikko Pajunen, p. 0500 769053 (Kiri)  

Teemu Körkkö, p  040 5384114 (Kirittäret)  

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös

Otteluennakko su 09.08. Kirittäret – Tampere klo 17

Kirittärien otteluruuhka jatkuu yhden välipäivän jälkeen taas Hippoksella su 09.08. klo 17 Manse PP vastaan. Katso Harvian otteluennakosta Jutta Myllyniemen mietteet tulevaan peliin. Myös superpesis.fi huomioi sunnuntain huippupelin uutisessaan https://www.superpesis.fi/uutiset/kirittaret-on-kaivannut-kovia-peleja-ja-nyt-se-niita-saa-manse-pp-hippoksella-ja-ruudussa-sunnuntaina/

Lue lisää »