fbpx

Viikon kolmannesta koitoksesta täysi pistepotti

15.6.2014

Kirittärien tämän viikon kolmas ottelu tuotti kaivatun kolmen pisteen voiton. Lappeenrannan Pesä Ysit saivat Kirittäriä vastaan yhden ainoan juoksun. Juhannustaukoa edeltävä ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 2-0, jaksolukemin 3-1 ja 5-0.

Ensimmäinen jakso alkoi Lappeenrannan sisävuorolla. Pesä Ysit jäivät ilman kolmostilanteita, sillä Kirittärien polttolinja teki nopeasti palot etenijöistä. Omalla sisävuorollaan kotijoukkueen kärki rakensi nopeasti tilanteen ja kotiuttamaan asettui Nieminen. Kakkospuolelle suuntautuneella maalyönnillä Emma kotiutti Kolehmaisen ja tilanteeksi 1-0.

Toisessakaan vuoroparissa Lappeenranta ei saa rakennetuksi vieläkään kolmostilannetta. Kirittäret sen sijaan rakentavat jälleen tilanteen ja on Tiina Tolosen vuoro yrittää kotiutusta. Nuutinen kuitenkin palaa kotipesään. Tolosen seuraava lyönti suuntautuu takakentälle, ja Lappeenrannan lukkarin avustuksella Virpi Hukka tuo tilanteeksi 2-0. Kolmannessa vuoroparissa Pesä Ysit pääsevät juoksunteon makuun, kun Emmi Simonen kotiuttaa Saara Lahden. Tämä jää lappeenrantalaisten jakson ja pelin ainoaksi juoksuksi. Kirittäret tekee kolmannen tasoittavalla vielä yhden juoksun, kun Iina Valkeejärvi kotiuttaa Aino-Kaisa Mantereen.

Toinen jakso alkaa räväkästi, kun etenijäjokeri Mira Kolehmainen yllättää Pesä Ysien takakentän ja juoksee kunnarin tyhjään kenttään. Pian syntyy kuitenkin kaksi paloa, mutta Tiina Tolosen lyöntivuorolla lappeenrannan kopparit saavat lisää töitä, kun Tolosen lyö kunnarin ja yhden tavallisen. Mantere kotiuttaa vielä Tolosen, ja tilanne on ensimmäisen vuorooparin jälkeen jo 4-0. Lappeenrantalaisten oma sisävuoro ei paljon kerrottavaa jätä, sillä kolme paloa syntyvät yhden lyöntivuoron aikana.

Toisessa vuoroparissa molemmat joukkueet tehtailevat nopeasti toisistaan tarvittavat palot. Kolmostilanteet ovat tiukassa puolin ja toisin. Kolmannen vuoroparin tasoittavalla Kirittäret pyörittävät lyöjiä täyden kierroksen, ja Kira Andersson kotiuttaa Emma Niemisen viimeisenä lyöjänä. Tämä jää ottelun viimeiseksi juoksuksi.

Kirittäristä palkittiin Kira Andersson ja Tiina Tolonen. Pesä Yseistä palkinnon noutivat Marianne Roiha ja Emmi Simonen.

Hippokselle saapunut 832  katsojaa. Katsomoon tiensä olivat löytäneet myös Outi Ronkainen ja Niina Lappalainen, jotka olivat katsomassa Kirittärien peliä ensimmäistä kertaa. ”Mielenkiintoista ja mukavaahan tämä on, erilainen tapa viettää viettää sunnuntaita. Voisin tulla uudestaankin”, kertoo Ronkainen. ”Järjestelyt ovat hyvät ja onhan tämä hyvää vaihtelua jalkapallon seuraamiselle”, naurahtaa Lappalainen.

Kirittärillä alkaa ansaittu juhannustauko, ja pelit jatkuvat kotipelillä juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona Lapuaa vastaan. 

Ottelupöytäkirja

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös