Uutiset – Superpesis
Otteluennakko Kirittäret-Mansen Räpsä
3.6.2014 Kun runkosarjaa on hieman yli neljännes takana, on Kirittärillä kasassa kuudesta pelatusta ottelusta 11 pistettä. Nollille on jääty vain yhdessä pelissä, viime sunnuntaina Lapuaa vastaan Pohjanmaalla. Kolmen pisteen voitot

Tiukasta pelistä kaksi pistettä
28.5.2014 Lämpimät pelikelit vaihtuivat koleampaan säähän, kun Rauman Lukko saapui Hippokselle vieraaksi. Juoksuilottelut jätettiin myös tuonnemmaksi, sillä tämä ottelu kulki molemmilta joukkueilta tiukan ulkopelin johdolla. Ottelu päättyi Kirittärien voittoon 2-1,
Otteluennakko Kirittäret-Rauman Lukko
28.5.2014 Naisten superpesiskausi jatkuu Jyväskylässä keskiviikkona, kun Kirittäret pelaavat Rauman Lukkoa vastaan Hippoksella. Kauden ennakkotunnelmissa Lukko sijoitettiin runkosarjassa paikoille 4-7. Joukkueen neljästä pelistä joukkue on voittanut kaksi, mutta puhdas kolmen

Kotiavauksesta saaliiksi yksi piste
21.5.2014 Jyväskylässä pelikeli on harmaa, mutta tunnelma odottava ja jännittynyt. Kirittäret pääsivät vuorostaan pelaamaan ensimmäisen pelinsä komealla, upouudella Hippoksen nyt punaisella hiekkatekonurmella. Kentästä otettiinkin kaikki irti, sillä molemminpuolisien, hyvien pelisuoritusten
Kirittärien kotiavaus Kempelettä vastaan
21.5.2014 Kirittärien kauden ensimmäinen kotipeli pelataan keskiviikkona 21.5. klo 18.00 uudistetulla Hippoksen pesäpallostadionilla. Kotiavauksen vastustajaksi saapuu Kempeleen Kiri pelinjohtajansa Jarkko Kokon johdattamana. Kirittäret lähtevät hakemaan ottelusta täyttä pistepottia. ”Kempele tarjoaa meille
Avausottelusta kolme pistettä
Julkaistu 15.5.2014 Odotettu sarja-avaus Vuokatissa päästiin pelaamaan vaikka aamulla Sotkamon suunnalta tihkui kuvia lumisesta maasta eikä säätiedotuskaan luvannut hellekelejä. Jo alkuverryttelyssä alkoi kuitenkin taivas seljetä ja aurinkokin pilkahteli ja vaikka
Kuulumiset ennen kauden avausta
Julkaistu 13.5.2014 Naisten superpesiskausi käynnistyy keskiviikkona. Kirittärien ensimmäinen vastustsaja on Vuokatti, ja joukkue matkaa Kainuun maisemiin avamaan uutta pesiskautta. Vaikka kesä ja runkosarja ovat vasta alkamassa, on joukkueessa tehty pitkä

Leirikuulumisia Turkista sekä ulkotreenien fiiliksi
Julkaistu 17.4.2014 Hallikausi takana, Etelän leiri takana, ulkoreenit alkaneet ja kauden häämöttää edessä. Pitkä talvitreenikausi saatiin kunnialla päätökseen ja kauan odotettu Turkin harjoitusleiri oli käsillä. Matkaan lähdettiin Tikkakosken lentokentältä ja
Kirittäret pelaavat viikonloppuna halli-SM lopputurnauksessa
Julkaistu 14.3.2014 ässä Suomen Pesäpalloliiton uutistiedote lopputurnauksesta ja linkkejä lopputurnaukseen liittyvään materiaaliin.Naisten talvikauden pesäpallomestaruus on kuuden kauppa.Lopputurnauksessa pelaavat alkuturnausten mukaisessaparemmuusjärjestyksessä Lapuan Virkiä, Kirittäret Jyväskylästä,Viinijärven Urheilijat, Rauman Lukko, Pesäkarhut Porista ja

Helmikuun leireilyä
Julkaistu 18.2.2014 Helmikuinen viikonloppu sujui Kirittäriltä perusaherruksen parissa. Sunnuntain peli Vuokatin Vetoa vastaan vahvisti käsitystä siitä, että tehty työ on vienyt asioita eteenpäin ja kurssi on oikea. Torstai 13.2. Kokoontuminen