Tiukasta pelistä kaksi pistettä

28.5.2014

Lämpimät pelikelit vaihtuivat koleampaan säähän, kun Rauman Lukko saapui Hippokselle vieraaksi. Juoksuilottelut jätettiin myös tuonnemmaksi, sillä tämä ottelu kulki molemmilta joukkueilta tiukan ulkopelin johdolla. Ottelu päättyi Kirittärien voittoon 2-1, jaksolukemin 1-0, 1-3 ja supervuoroparin päättyessä 1-0.

Kirittärien kokoonpanosta olivat poissa edelleen Marjukka Urpelainen ja nyt myös Tiina Tolonen. Aino-Kaisa Mantere luopui jokeripaidasta ja otti  paikkansa kakkosvahdin tontilta. Ensimmäisellä jaksolla avausjuoksua saatiin odottaa aina toisen vuoroparin tasoittavalle asti, kun Mantere kotiutti Virpi Hukan. Rauman kotiutusyritykset jäivät usein kopeiksi. Jakso oli varsin nopeasti taputeltu, sillä sähläystilanteet ajolähtötilanteessa tuottivat nopeasti tarvittavat palot. Jakso niukasti Kirittärille 1-0.

Tähän otteluun raumalaiset olivat vaihtaneet lukkaria, ja paikan lautasen ääressä otti Mirka Rintamäki työskennellen hienosti. Toisen jakson alussa kentällemeno tuntuu kotijoukkueesta takkuiselta, mutta raumalaisten pienoisella avustuksella Kirittäret saavat rakennetuksi takatilanteen ja Iina Valkeejärvi pääsee kotiuttamaan Mira Kolehmaisen.

Omalla tasoittavallaan Rauman Hanna Väisänen kotiuttaa Miia Karppasen, ja kotijoukkueen avustuksella pääsee tuomaan tilanteeksi 1-2, kun Tiina Andreasenin lyönti sirvahtaa ulkokentän räpylästä.  Seuraavissa vuoropareissa Kirittäret saavat rakennettua tilanteita hyvin, mutta kotiutukset eivät tuota tulosta. Satakuntalaiset kaunistelevat loppulukemiksi 1-3 hyvällä välilyönnillä, jonka lyö Iida Möttönen ja tuo Karppanen.

Supervuoropari alkaa vauhdikkaasti, ja raumalaisten merkkisekaannuksien vuoksi taululla on nopeasti kaksi paloa. Myös kolmas tehtaillaan pikaisesti, ja näin raumalaiset jäävät omalla sisävuorollaan juoksuitta. Kirittäret sen sijaan saavat tilanteen rakennettua nopeasti, mutta ensimmäinen palo tulee etenijän irrottua kolmoselta lukkarin hämäykseen. Tilanne rakennetaan luottavaisesti uudelleen, ja Aino-Kaisa Mantere lyö päivän toisen ja ratkaisevan juoksunsa Virpi Hukan kiiruhtaessa kotipesään. 

Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueesta Mantere sekä hienosti lukkaroinut Noora Patrikainen. Raumalta palkinnon pokkasivat Iida Möttönen ja Miia Karppanen.

Yleisön joukosta löytyi ilahduttava määrä keskisuomalaisia seuratoimijoita, jotka olivat osallistuneet Keski-Suomen Liikunta ry:n järjestämään seurojen kiitosiltaan. Yhteistyötä seurojen kesken on tiivistetty alueella muutenkin, kannattaa seurata vaikkapa Kaikki Peliin –ohjelmaa, joka kokoaa 12 jyväskyläläistä pääsarjatason urheilujoukkuetta kehittämään toimintaansa.

Kirittärien kausi jatkuu tulevana sunnuntaina vieraspelillä Lapuaa vastaan, joka on ottanut täyden pistepotin kaikista kolmesta pelaamastaan ottelusta.

Ottelupöytäkirja 

Kaikki peliin JKL 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös

Viivi Partanen Ykköspesiksen heinäkuun pelaaja

Kirittärissä Naisten Superpesistä pelaava Viivi Partanen pelaa kaudella 2020 myös Ykköspesistä Pattijoen Urheilijoissa. Pattijoella vahvasti pelannut Viivi valittiin Ykköspesiksen heinäkuun 2020 pelaajaksi. Lue aiheesta lisää https://www.pesis.fi/uutiset/2020/08/viivi-partanen-ja-nestori-yli-sissala-ykkospesiksen-kuukauden-pelaajiksi/ #yhdessähuipulla2020

Lue lisää »