Tiedote Kirittärien seuratoiminnasta epidemian aikana

17.3.2020 

Seurajohtaja Pete Kaijansinkon viesti kaikille Kirittärien pesäpalloyhteisössä.

Kirittäret on vastuullinen toimija ja noudattaa maamme hallituksen maanantaina antamia määräyksiä ja ohjeistuksia. Joukkueillamme ei ole tällä hetkellä yhteisiä harjoituksia. Urheilijamme harjoittelevat ja valmistautuvat tulevaan kauteen niin hyvin kuin mahdollista nyt valmentajien laatimien poikkeusohjelmien mukaisesti omatoimisesti. Taustalla teemme myös seurassa asioita määrätietoisesti kohti tulevaa kautta ja myös pitkäjänteisesti tulevaisuutta silmälläpitäen. Osa tätä työtä oli esimerkiksi eilen julkaisemamme pelaajasopimuksen jatko kauden 2021 loppuun saakka Eeva Mäki-Maukolan kanssa. Keskiviikkona tulemme julkistamaan kauden 2020 kapteenin ja varakapteenin. Kaiken kaikkiaan tulemme pitämään sidosryhmämme jatkuvasti tietoisena Kirittärien ja koko pesäpalloyhteisön asioista.

Superpesiskauden alkamisesta 1.6. Pesäpalloliitto tiedotti jo perjantaina 13.3.2020. Lähiaikoina saamme tietoa hieman muuttuvasta otteluohjelmasta, joka koskee erityisesti toukokuulle ajoitettuja otteluja.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivistoa lainaten ”Yhdessä me tästä selvitään”.

Terveyttä ja positiivisia ajatuksia kaikille. Pidetään huolta toisistamme!

Kirittärien puolesta

Petri Kaijansinkko
gsm +358440540977
#yhdessähuipulla2020

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös

Otteluennakko su 09.08. Kirittäret – Tampere klo 17

Kirittärien otteluruuhka jatkuu yhden välipäivän jälkeen taas Hippoksella su 09.08. klo 17 Manse PP vastaan. Katso Harvian otteluennakosta Jutta Myllyniemen mietteet tulevaan peliin. Myös superpesis.fi huomioi sunnuntain huippupelin uutisessaan https://www.superpesis.fi/uutiset/kirittaret-on-kaivannut-kovia-peleja-ja-nyt-se-niita-saa-manse-pp-hippoksella-ja-ruudussa-sunnuntaina/

Lue lisää »

Vesa Rantanen jatkaa Kirittärissä

Vesa Rantanen jatkaa Kirittärien fysiikka- ja nopeusvalmentajana vuoden mittaisella sopimuksella. Myös Kirittärien ja @_jku_ välinen yhteistyö jatkuu. ”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Vesan panokseen urheilijoiden kehittämisessä ja on hienoa saada jatkaa

Lue lisää »