3. finaali Pori - Kirittäret 1-0 (5-1, 3-3)

9.9.2019 klo 10

Kirittärien sisäpeli jäi pehmeäksi – Pori löysi potentiaalinsa ja siirsi SM-kullan kohtalon ensi viikonloppuun

Porin Pesäkarhut oli selkä seinää vasten, kun finaalisarjaa 2-0 johtanut Kirittäret saapui vieraaksi porilaisten kotiareenalle. Ei tullut tärinää mailassa eikä värinää räpylässä, vaan lähes 2000-päisen kotiyleisön riemuksi kotijoukkue pelasi itsevarman vapautuneesti ja vei erittäin tärkeän 3. loppuottelun numeroin 1-0 (5-1, 3-3). Kirittäret ei saanut sisäpeliään rullaamaan odotetulla tavalla ja toisaalta Porin ulkokenttä oli tänään erinomainen. Finaalisarjaa jatketaan siis ensi lauantaina Jyväskylässä.

Pori rakenteli heti ensimmäisessä sisävuorossa yhdellä palolla ajotilanteen. Eilen Jyväskylässä hieman lyöntinsä kanssa takkuillut nuori Pinja Arbelius iski viimeisellä lyönnillään komeasti koppareiden välistä pallon maisemaan, mikä tuotti Porille kaksi juoksua. Myös Kirittäret sai tasoittavalla vuorollaan ajolähdön, josta Siri Eskola kavensi 2-jatkeelta numeroiksi 2-1. Jatkossa Kirittärien tilanteet jäivät vähiin ja Pori kaunisteli Emilia Linnan johdolla jakson loppunumeroikasi 5-1.

Toisen jakson Kirittärien ainoat valopilkut sisäpelissä olivat kahdesti lähes kunnarin juossut Camilla Kirsilä sekä jakson lopulla vielä 3-3 tasoituksen palottomasta ajolähdöstä iskenyt Siri Eskola. Yksi juoksu olisi vielä vaadittu mahdolliseen Supervuoroon, mutta Pori teki nopeasti kolme paloa hieman hampaattomasti pelanneesta vierasjoukkueesta.

Pesäkarhut oli tänään kiistatta parempi – ei tarvittu supervuoroa tai kotareita. Ulkokenttä teki useitavoittavia suorituksia ja jatkuvat paikanvaihdot saattoivat myös sekoittaa Kirittärien sisäpeliä. Mutta ennen kaikkea Porin sisäpeli kulki jouhevasti. Henna Juka meni kärjestä hyvin kentälle, 4 juoksua tuonut Milla Lindström oli mailassa lähes erehtymätön ja kotiuttajat Susanna Puisto ja Emilia Linna jatkavat kovilla tehoilla. Kirittärien sisäpelistä jäi katsomoon jotenkin varovainen kuva. Kärkeä ei saatu kokonaisuudessaan kentälle kuin satunnaisesti ja usein peli puuroutui jo yhteen tai kahteen paloon heti kärjestä tai jo ennen kuin kärki ehti edes lyömään. Sisäpeliin pitää löytää uusia lääkkeitä ensi lauantaina jatkuvaan finaalisarjaan.

Kirittäristä tasaista suorittamista jatkaa tänään kaikki 4 Kirittärien juoksua lyönyt Siri Eskola, jonka varaan joukkueen tehot ovat pitkälti nojanneet finaalipeleissä. EriKeeper-liimanäppinä palkittiin Emma Sallinen. Etenijäjokeri Camilla Kirislä huudatti kahteen otteeseen Kirittärien fanikatsomoa läpilyönneillään, vaikka harmittavasti niistä ei juoksuja jaeltukaan.

- Eka lyönti oli täydellinen, mutta rajoitusaluesäännöt estivät kunnarin. Toisessa läpilyönnissä en heti nähnyt, että pallo sirvahti takaa läpi ja siksi kunnari jäi vähän vajaaksi.

Pelinjohtaja Nalle Viljanen oli hieman mietteliään oloinen ottelun tauottua.

- Pori oli tänään parempi, ei tässä sen kummempaa. Pidämme huomenna lepoa ja pelaajat käyvät hieronnassa. Nyt nollaamme tilanteen ja tiistaina alamme sitten keskittyä ja treenata ensi lauantain peliin.

Ottelun lehdistötilaisuus Kirittärien Youtube-kanavalla

Ottelun tilastot

Ottelun kooste Ruutu-palvelussa