fbpx

Pesäkarhut kaatui toistamiseen, tiistaina Porissa 4.välierä

31.8.2015

Kirittäret otti jo toisen voiton välieräsarjassa Pesäkarhuja vastaan, kun sunnuntaina Jyväskylän Hippoksella pelattu kolmas välierä päättyi kotijoukkueen 2-0- voittoon.Molemmat joukkueet pelasivat laadukasta sisäpeliä ja niinpä kolmostilanteet menivät Kirittärille peräti 23-16. Molemmissa jaksoissa kotijoukkue oli parempi ja juoksuja tehtiin yllättävänkin paljon, 7-4 ja 6-4 olivat jaksolukemat. Kirittärien parhaina ottelussa palkittiin upeasti lyöneet Aino-Kaisa Mantere ja Mira Kolehmainen, Pesäkarhujen paras oli totutusti Carita Toiviainen.Voitot ottelusarjassa ovat nyt Kirittärille 2-1 ja seuraava ottelu pelataan jo tiistaina Porissa. Tuolloin jyväskyläläisillä on ensimmäinen mahdollisuus katkaista ottelusarja ja selvittää tiensä loppuotteluun Lapuan Virkiää vastaan. Mikäli tarvitaan viides ja varmasti viimeinen välierä, se pelataan torstaina Jyväskylässä. Lapua varmisti finaalipaikkansa jo sunnuntaina, kun se voitti kolmannen kerran Rauman Lukon.”Pelasimme etenkin sisällä sunnuntaina hyvän pelin. Tiettyjä juttuja on poimittu Porin ulkopelistä ja niiden hyödyntäminen onnistui. Lisäksi meidän lyöntiratkaisut olivat erittäin laadukkaita. Ulkopelissä pystymme vielä parantamaan ja siihen teemmekin pieniä tarkennuksia tiistain peliin. Tiistaina Porissa tottakai pyrimme katkaisemaan tämän välieräsarjan, uskon että meidän hyvä vire kantaa kolmanteen voittoon myös siellä”, Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen tuumii.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös