fbpx

Mestarit 2020 kiittää! Ilman Teitä ei olisi meitä

Hyvä Kirittärien yhteistyökumppani ja kannattaja!

Sunnuntaina päättyi hyvin poikkeuksellinen naisten superpesiskausi. Ensinnäkin olemme hyvin onnellisia siitä että kausi saatiin pelattua, vielä keväällä epävarmuutta oli sen suhteen ilmassa paljon.

Yritimme ja mielestäni onnistuimmekin pysymään positiivisina ja luottavaisina siihen että saamme pelit käyntiin. Kesäkuun puolivälissä alkanut pesiskausi oli kova rutistus meille seurassamme, pelejä pelattiin tiuhaan tahtiin ja samalla yritettiin tehdä ottelutapahtumia niin vastuullisesti kuin vaan mahdollista ja ottaa huomioon koronan aiheuttamat rajoitukset.

Tällä tarinalla on lopulta onnellinen loppu.

Mestarit 2020
Kuva Foto-Antti / Jyrki Röppänen

Urheilullisesti upea joukkueemme kehittyi ja kehitti peliään jatkuvasti kohti syksyä. Jo runkosarjan voitto antoi osviittaa siitä, että meillä on taas mahdollisuus saavuttaa suuri unelmamme, Suomen mestaruus. Pudotuspeleissä olimme jopa vieläkin kovempia kuin mitä ehkä runkosarjassa. Koko kauden aikana hävisimme vain kaksi ottelua ja se, että loppuottelut voitimme puhtaasti voitoin 3-0, kertoo paljon siitä kuinka erinomaisesti muutoksia kokenut joukkueemme tiivistyi kauden aikana huippujoukkueeksi, menestyväksi sellaiseksi.

SUOMEN MESTARUUS! Se voitettiin siis sunnuntaina. Kirittärien kolmas peräkkäinen ja kautta aikain yhdestoista, mitalien määrä on nyt yhdeksäntoista 2000-luvun aikana. Taustalla on monia asioita, jotka ovat onnistuneet niin tänä vuonna kuin aiemminkin, voittamisen ja ahkeruuden kulttuuri asuu meissä.

Ilman Teitä yhteistyökumppaneita me emme olisi tässä tilanteessa. Teidän tukenne erityisesti tällä ”koronakaudella” on meille korvaamaton. Keväällä oli huomattavasti helpompi luoda positiivista ilmapiiriä joukkueeseemme ja yhteisöömme, kun tiesimme että yhteistyökumppanit ovat ennätyksellisen vahvasti matkassamme mukana. Kiitos Teille, lopputulema myynnissämme on Kirittärien kautta aikain paras ja tietojeni mukaan myös naisten superpesiksen historian paras. Nöyrä kiitos siitä Teille kaikille!

Kiitosta haluan antaa myös teille katsojille. Otteluissamme kävi lopulta keskimäärin 657 katsojaa ottelua kohden. Lukemaan voimme olla hyvin tyytyväisiä. On kuitenkin huomioitava se, että alkuun saimme ottaa peleihin vain 500 katsojaa, myöhemmin heinäkuussa 1000 ja elo-syyskuussa 1500 katsojaa. Yleisökeskiarvomme on tällä kaudella naisten superpesiksen korkein!

Tulemme tekemään tälläkin tilikaudella varsin hyvän tuloksen. Kyseessä on kolmas vuosi peräkkäin, kun tulos on merkittävästi plussan puolella.

Media on seurannut Kirittäriä tällä kaudella jopa aikaisempaakin enemmän. Sain tänään Sponsor Insightin tutkimustulokset runkosarjan osalta. Suora lainaus; ”Kirittäret on tavoittanut kauden 2020 TV-esiintymisten kautta kumulatiivisesti 7.125 miljoonaa katsojakontaktia. Yhtä TV-esiintymistä kohden tämä tarkoittaa keskimäärin 445 312 TV-katsojaa”.

Lisäksi näkyvyytemme pressissä ja suurimmissa webeissä kuvina on suurempi muilla naisten superpesisseuroilla yhteensä. Lähiaikoina saamme vielä tarkat lukemat pudotuspelien osalta, mutta jo nyt tiedämme että sunnuntain ratkaiseva kolmas loppuottelu Kirittäret vs Manse PP Jyväskylän Hippokselta tavoitti peräti 208 000 katsojaa Finnpanelin tutkimuksen mukaan vapaalla JIM TV-kanavalla.

Olemme viime vuosina panostaneet sosiaaliseen mediaan. Vaikutukset näkyvät yhä enemmän jo nyt seuraajien määrässä. Olemme tällä hetkellä naisten superpesiksen toiseksi seuratuin seura SoMessa, meillä on seuraajia nyt hieman yli 12 000. Kasvua viimeisten kahden vuoden aikana on lähes 4000 seuraajan verran.

Tulevaisuutta olemme tehneet ja teemme koko ajan. Ensi kauden superpesisjoukkueen sopimukset ovat lähes tulkoon kaikki valmiina, muutoksia tapahtuu erittäin vähän. Tulemme pelaamaan ensi kaudellakin mestaruudesta. Merkittävä asia Kirittärille seurana ja nuorten pelaajien kehittämisessä on kakkosjoukkueemme nousu kaudelle 2021 Ykköspesikseen eli toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Se mahdollistaa nuorille pelaajille entistäkin paremman kehityspolun kohti Superpesistä.

Yhteistyökumppanien kanssa olemme solmineet sopimuksia tulevalle kaudelle jo varsin mukavasti, kasassa kun on nyt noin 45% myynnin tavoitteesta. Kiitos pitkäaikaisesta sitoutumisesta niille, joiden kanssa asiat on jo saatu siihen tilaan. Lähestymme vielä tämän vuoden aikana Teitä kaikkia tulevaisuuden suhteen. Lisäksi tulemme järjestämään vielä tämän syksyn aikana muutamia kumppaniverkostotapahtumia, sikäli kun se vaan on mahdollista koronarajoitusten puitteissa.

Vielä kerran ISO KIITOS Teille kaikille kaudesta 2020!

Kirittärien puolesta terveisin
Petri Kaijansinkko
pete.kaijansinkko@icloud.com
gsm 0400540977, WhatsApp 0440540977
Twitter : @petriolavi67

#yhdessähuipulla2020 #mestaruus #kiitos

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös