fbpx

Klassikko latistui Kirittärien tyrmäävään ulkokenttään – Lapua vailla mahdollisuuksia ensimmäisessä välierässä

26.8.2018

Kirittäret – Lapuan Virkiä 2-0 (2-1, 7-2)

Kirittärien maila ja räpylä ovat kertoneet karua kieltä heinäkuun puolivälin jälkeen: pelikirja on suoltanut voittoisasti rupisia riimejä vastustajalle jo 12 pelissä peräkkäin ja ensimmäisessä välierässä Hippoksella tämän sai kokea myös Lapuan Virkiä. Kirittäret avasi vakuuttavasti välieräsarjan ja korkkasi 13. peräkkäisen voittonsa tarjoten 1100-päiselle yleisölle välillä vähän jännää, lukuisia upeita yksilösuorituksia ja onnen hetkiä. Etukäteen tasaiseksi ennustetusta ottelusta tulikin Kirittärien näytös – loppunumerot 2-0 (2-1, 7-2) eivät jätä sijaa jossitteluille. Ottelun kulmakiviksi muodostui kotijoukkueen loistava ulkopeli ja sisällä jälleen loistanut Emma Sallinen.

Ottelun ensimmäinen jakso oli numerojen valossa tasainen, vaikka Kirittäret peliä veikin. Kärjen vaihtotyöskentely toimi mainiosti ja pääkotiuttajille saatiin lähes jatkuvasti ruokaa. Alkutahdit maukkaalle välieräsarjan avausvoitolle löi Emma Sallinen, jonka upea 1-rajakoukku riitti Virpi Hukalle ja tilanne oli 1-0. Ilman ykköskärkeään Silja Syrjälää otteluun lähtenyt Lapua oli sen sijaan pahoissa vaikeuksissa 0-tilanteen purkamisessa ja vaihtolyönnit olivat muutenkin vaisuja – vai oliko se sittenkin vain Kirittärien ulkokentän hyvyyttä. Myös Lapuan harvat kotiutuslyönnit jäivät laaduttomiksi. Jakson ratkaisua saatiin silti odottaa aina viimeiseen vuoropariin, jossa Emma Nieminen löi ensin Lapuan ulkokentän pienellä avustuksella 2-0. Jännitys nousi kuitenkin äärimmilleen, kun Lapua sai omalla tasoittavallaan 2-1 kavennuksen harhaheitolla. Viimeisenä lyöjänä ollut pelätty jokeri Janette Lepistö ei kuitenkaan tällä kertaa onnistunut ja Ella Korpela nappasi viimeisen lyönnin kopiksi. Ensimmäisen jakson kotiutustilanteet menivät Kirittärille 6-3.

Molempien joukkueiden pelinjohto oli ilmoittanut avoimesti ketkä pelaajat halutaan eliminoida mahdollisimman tehokkaasti. Lapua panosti Virpi Hukkaan, Kirittäret Janette Lepistöön. Tämän kiistan Kirittäret vei kirkkaasti, sillä Hukan vaihtotyöskentely oli jälleen hulppean monipuolista ja tehokasta. Lepistölle ei sen sijaan annettu takatilanteita purettavaksi koko ottelussa kuin kolmesti, joista puolivälieräsarjassa keskimäärin 6 juoksua ottelua kohden kotiuttanut tykki onnistui vain kertaalleen.

Toinen jakso ratkaistiin heti ensimmäisessä sisävuorossa. Lapua sai avausjuoksun jälleen harhaheitolla, mutta tasoittavallaan Kirittäret otti tahtipuikon itselleen. Kentän hahmo ja pudotuspeleissä täysin pysäyttämätön Emma Sallinen veti kovalla itseluottamuksella kahdella peräkkäisellä kupperilla kotijoukkueen 2-1 johtoon ja heti perään Eeva Mäki-Maukola rykäisi keskisaumasta 3-1. Tähän Lapua romahti henkisesti, sillä toisella lyöntivuorolla ehti käydä vain 4 pelaajaa lyömässä, kun taululla oli jo 3 paloa. Kun Sallinen ja Saana Sumén löivät heti perään Kirittärille 5-1 johdon, oli vieraiden eväät syöty. Pelin voimasuhteille oli kuvaavaa, että Lapua onnistui koko ottelussa vain yhden ainoan kerran kotiutuksissaan ja sekin tuli vasta tilanteessa, jossa Kirittäret johti peliä jo 7-1. Koko ottelun 3-tilanteet menivät Kirittärille 15-7. Kotiutustehoissa kotijoukkue oli myös selvästi niskan päällä: Kirittäret kotiutti 60 % tehoilla, kun Lapua jätettiin 20 %:iin.

Onnistuneesta välieräsarjan avauksesta huolimatta vielä ei ole mitään voitettu ja Lapua tulee varmasti kovaa iholle huomenna fanaattisen kotiyleisön edessä. Syrjälän mahdollinen paluu kokoonpanoon tuo myös lisää puhtia tänään pahasti sakanneelle Lapuan sisäpelille. Menikö sitten jännityksen piikkiin, mutta Lapuan luottopelaajat olivat tänään todella vaisuja. Syrjälän paikkaajana toiminut 17-vuotias Kaisa Peräaho oli joukkueen ainoita valopilkkuja ja pelasi ennakkoluulottomasti komean pelin vasta toisessa naisten Superin ottelussaan. Pudotuspelidebyytistä muistoksi 1-palkinto ja 2 tuotua juoksua.

Kirittärien valtava itseluottamus on nyt niin tapissa, että se huokuu jo katsomoonkin ja sitä näyttäisi olevan vaikea horjuttaa. Pelaamisessa näkyy sisäinen rauha paineista ja parista harhaheitosta huolimatta ja pelisuoritukset niin sisällä kuin ulkona ovat paikoitellen silmää hivelevää katseltavaa. Emma Sallisen sanojen mukaan ”Itselläni meni ottelun aikana monesti aivan kylmät väreet selkäpiissä, niin hienoa peliä nuo joukkuekaverit esittivät”. On helppo uskoa, että kylmiä väreitä koettiin myös Hippoksen lehtereillä ja kotikatsomoissa useaan otteeseen. Juuri tällaisia tunteita urheilu parhaimmillaan saa aikaan.

Onnistujia löytyi kotijoukkueen riveistä taas useita, joskaan ottelun vakuuttavimmasta pelaajasta ei ollut epäselvyyttä. Emma Sallisen pudotuspeleissä tähän asti lyömät 15 juoksua 15 yrityksellä lienee koko Superpesiksen historiassa rekordin arvoinen suoritus. Sallisesta tulee nyt kaikkien tulevien pelien silmätikku vastustajille, mutta kotiutusosastolla on kyllä laajuutta, vaikkei Sällin peli aivan yhtä tehokkaana jatkuisikaan. Ulkokentällä Marjukka Urpelainen tuntui ehtivän joka paikkaan ja lukkona lautasen äärellä pelannut Mari Mantsinen palkittiin EriKeeper-liimanäppinä. Mäki-Maukola ja Nieminen kotiuttivat kahdesti antaen hyvää tulitukea ykköskotiuttajaksi nousseelle Salliselle.

Pelinjohtaja Nalle Viljasen pokeri piti vielä Kirittärien huikean peliesityksen jälkeenkin eikä hän lähtenyt tässä vaiheessa pahemmin paukuttelemaan henkseleitään.

– Pelasimme tänään hyvää ulkopeliä ja olimme parempi joukkue: löimme palloa linjan taakse ja puhki. Muutama sisä- ja ulkopelitilanne karkasi, mutta nollasimme epäonnistumiset hyvin. Huomenna Lapua on varmasti kova kotiyleisön edessä. Olennaista on, ettemme lähde peliin miettimällä toista mahdollista kiinnitystä finaalipaikkaan, vaan keskitymme yksittäiseen vuoropariin ja yksittäisiin suorituksiin kerrallaan. Tänään onnistuimme eliminoimaan Lapuan hyvin ja huomenna pitää pystyä samaan. Pystymme edelleen parantamaan yksittäisiä asioita pelissämme.

Välieräsarja jatkuu tiiviinä ja joukkueet kohtaavat sunnuntaina 26.8. uudelleen Lapuan Lukkarilassa klo 16:00. Hippoksella kotiyleisö pääsee nauttimaan omiensa hurmaavasta menosta jo keskiviikkona 29.8. klo 17:00 alkavassa ottelussa.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös