fbpx

Kirittärien pelinjohdossa muutoksia kauden 2022 jälkeen

Naisten Superpesiksen kestomenestyjä, 11x Suomen mestaruuden ja 20x mitalin 2000-luvulla voittanut Jyväskylän Kirittäret on tekemässä merkittäviä muutoksia pelinjohdossa lähivuosien aikana.

Seurassa pari vuotta sitten aloitetun strategiatyön mukaisesti uutta sukupolvea kasvatetaan vastuullisiin valmennus-ja pelinjohtotehtäviin tuleviksi vuosiksi.

Kirittärien seurajohtaja ja vuodesta 2017 alkaen superpesisjoukkueen kakkospelinjohtajana ollut Petri Kaijansinkko lopettaa pelinjohtotehtävät tulevan kauden jälkeen. Kaijansinkolle kausi 2022 on hänen 33.kausi ykkös- tai kakkospelinjohtajana pääsarjatasolla ja ura päättyy reiluun 900 otteluun, tällä hetkellä hänellä on otteluja yhteensä 909 mestaruussarjassa ja Superpesiksessä. 

Kirittärien kakkospelinjohtajaksi kaudelle 2023 siirtyy tämänhetkinen Kirittärien Talent-ryhmän päävalmentaja ja tyttöjen Superpesisjoukkueen pelinjohtaja Mattias Kitola. 26-vuotias Kitola luotsasi päättyneellä kaudella Kirittärien b-tytöt SM-hopealle ja on toiminut jo kaksi kautta Kirittärien superpesisjoukkueen valmennustiimissä jatkaen siinä myös tulevalla kaudella. 

Kirittärien peliä menestyksekkäästi jo vuosia johtanut Nalle Viljanen jatkaa Kirittärien Superpesisjoukkueen pelinjohtajana vielä kaudet 2022 ja 2023. Tuon jälkeen Viljanen keskittyy urheilutoimenjohtajan tehtävässä Kirittärien urheilullisen toiminnan jatkuvaan kehittämiseen, urheilutoimenjohtajana hän on toiminut seurassa 01.07.2021 alkaen. Nalle Viljanen on voittanut pelinjohtajana tähän mennessä joukkueittensa kanssa yhteensä 9 Suomen mestaruutta naisten Superpesiksessä. 

Kirittärien pelinjohtaja ja päävalmentaja kaudesta 2024 alkaen on Mattias Kitola. Hänen ja seuran välinen sopimus kattaa myös kauden 2025. 

Kirittärien kapteeni tulevalla kaudella on Laura Toikkanen, 26. Hän on pelannut Kirittärissä kaudesta 2018 alkaen ja voittanut urallaan tähän mennessä kolme Suomen mestaruutta ja yhden SM-hopean. Etukentällä pelaavalle Toikkaselle tuleva kausi on hänen ensimmäinen Kirittärien kapteenina. Varakapteeniksi on valittu lukkari Mari Mantsinen ja toinen varakapteeni valitaan keväällä.

Lisätiedot
Petri Kaijansinkko 0400540977, WhatsApp 0440540977 
Twitter : @petriolavi67

Lisätietoja myös:
Nalle Viljanen 0403592324, Mattias Kitola 0443535228 .

Kuvassa vasemmalta: Kaijansinkko, Kitola, Toikkanen ja Viljanen. Kuva: Foto-Antti

#uuttakohti #liikuntapääkaupunki #jyväskylä #pesis #elämänenergiaa

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös