Kirittärien ja Jypin yhteistyö jatkuu

11.2.2020 

Kirittäret ja JYP tekevät jatkossakin tiivistä yhteistyötä. Kahden edellisen vuoden kaltainen kaksisuuntainen yhteistyö pitää sisällään yhteisiä tapahtumia, markkinointia ja yhteiskuntavastuullista toimintaa.

”Sekä JYP että Kirittäret tunnetaan vahvoina osaajina niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Hienoa, että pääsemme jatkamaan ja kehittämään yhteistyötämme edelleen. Tulemme näkymään toinen toisemme tapahtumissa, kehitämme erilaisia toimenpiteitä myynnissä ja markkinoinnissa. Kaiken kaikkiaan on mielestämme tärkeää että henkisen yhteyden lisäksi teemme oikeasti myös konkreettisesti yhdessä asioita”, JYPin toimitusjohtaja Risto Korpela ja Kirittärien seurajohtaja Pete Kaijansinkko toteavat.

Osana yhteistyötä JYP mahdollistaa sen, että Kirittäret vie Jyväskylän vanhuspalvelujen Huhtasuon päiväkeskuksen asiakkaita keskiviikkona pelattavaan JYPin ja Jukureiden väliseen liigaotteluun.
Vastaavasti tulevana kesänä JYPin pelaajat tuovat vanhuksia Kirittärien kotiotteluun.

Lisätietoja:
Kirittäret , Petri Kaijansinkko ja JYP Jyväskylä Oy Risto Korpela.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lue Myös

Otteluennakko su 09.08. Kirittäret – Tampere klo 17

Kirittärien otteluruuhka jatkuu yhden välipäivän jälkeen taas Hippoksella su 09.08. klo 17 Manse PP vastaan. Katso Harvian otteluennakosta Jutta Myllyniemen mietteet tulevaan peliin. Myös superpesis.fi huomioi sunnuntain huippupelin uutisessaan https://www.superpesis.fi/uutiset/kirittaret-on-kaivannut-kovia-peleja-ja-nyt-se-niita-saa-manse-pp-hippoksella-ja-ruudussa-sunnuntaina/

Lue lisää »