fbpx

Ennakko: Peliä parantamaan ja toista voittoa hakemaan

14.8.2018

uolivälieräsarjan toinen ottelu: Lappeenrannan Pesäysit – Kirittäret keskiviikkona 15.8. klo 17:30 Vanhalla kentälläKirittärien ja Lappeenrannan välinen puolivälieräsarja jatkuu keskiviikkona Lappeenrannassa. Voitot ovat Kirittärille 1-0, kun sunnuntaisessa kotiottelussaan jyväskyläläiset olivat parempia jaksoin 2-0. Pudotuspeleissä vaaditaan kolme voittoa jatkoon pääsemiseksi ja välieräpaikan saavuttamiseksi. Ottelu alkaa Lappeenrannassa keskiviikkona jo klo 17:30 ja sitä on mahdollista seurata jälleen kerran myös Ruutu+ Fanikameran kautta. ­- Pystymme parantamaan moniakin asioita ensimmäisestä pelistä. Olemme tarkentaneet oman pelin juttuja ja katsoneet muutaman pääpointin lisää myös Pesä Yseistä. Voittaminen on pudotuspeleissä se tärkein asia. Tämän vuoksi peli ei aina ole kaunista, vaan tulos ratkaisee. Ottelusarjan aikana pelin tulee kehittyä, koska on ilmeistä, että myös vastustaja parantaa peliään, Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen tuumailee. Kolmas puolivälierä pelataan Jyväskylässä tulevana lauantaina klo 16:00 alkaen.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Lue Myös